Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasiat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2016

Pikku siivuissa julkisella paikalla ja fantasiointia..

Pitipä kirjoittaa, mitä viimeyönä touhuilimme. :)

Saimme kutsun pikku festareille, jotka olivat kaupunkin tuntumassa. Päivällä olimme käyneet kaupungilla hieman vaateostoksilla. Olin makutuomarina Nereidille, kun hän kiskoi kaikenlaista pitsiä ja kesäasustetta ylleen vaateliikkeessä.
Mielestäni on hieman kiihottavaa katsella noita sovituspuuhia, joskaan en kuitenkaan sovituskoppiin mennyt.
Tähän väliin fiiliskuva: Sometustuokio.

No, sitten kotiin ja valmistautumaan illan rientoihin. Nereidi oli mennyt suihkuun hieman edeltä. Tulin perässä, avasin kylppärin oven, ja näin Nereidin alasti suihkussa. Jotenkin varmaan vaatekaupasta jäi jotai pohjakiihotusta, silllä saman tien sain voimakkaan erektion. Suutelin nereidin nännejä, laitoin käden hänen jalkojen väliin, ja sormet löysikin hieman paisuneen klitoriksen.
Liki saman tien käänsin nereidin nojaamaan seinään, ja asettelin kovan kaluni hänen jalkojen väliin takaapäin. Käsilläni puristelin noita nereidin niiin kiihottavia rintoja ja aloin panemaan aika kovaakin. Nereidi huokaili ja inisi. Piti olla hiljaa, ettei touhut kuulu lapsille. Kaiken lisäksi kylppärin oven lukko on rikki, sitä ei saa lukkoon olenkaan. Pidin toisen jalan oven edessä, ettei sitä kukaan saa auki. :)
Pikapano taisi Nereidistä tuntua aika hyvälle, sillä hän luuhistui istumaan ammeen pohjalle hetkeksi. Itse en halunnut tulla ollenkaan, vaan leikittelin orgasmin rajoilla muutaman hetken, sillai tälläisestä jää niin kiva eroottinen panetus pitkäksi aikaa. Siinä sit pesin itseni täysi erektio vielä päällä, näkymä näytti miellyttävän nereidiä. :)

Muutaman tunnin päästä olimme jo kivassa nousuhumalassa tuolla festareilla. Nereidi oli laittanut pitsisen topin, jonka reiät oli aika suuria, ja toisinaan en meinannut saada silmiäni irti Nereidin rinnoista, sillä ne näkyi todellakiihottavasti mustan pitsin raoista.
Festareilta lähdimme puolen yön jälkeen, ja menimme vielä yhdelle täpötäyteen lähikapakkaan. Siinä alkoi sitten  mielikuvitus lentämään ja kiihko kasvamaan. Hyväilin nereidin rintoja baarissa hieman estottomastikin, kun teki niin mieli. Toisinaan toinen käteni oli Nereidin haaroissa, osuen herkkään kohtaan, jonka huomasi Nereidin ilmeestä. Hän sulki silmät ja nautti aina pienenhetken.

Panetus yltyi sen verran isoksi, että ajattelimme vessaa. Mutta ko. baarissa ei ollut lukittavaa vessaa, joten no way. Lähdettiin sit kävelemään, ja sanoin että päätä sinä paikka, haluan naida sua kovaa..

Pano Porttikongissa.
Ensimmäinen hämärä porttikongi tuli vastaan.sinne siis. Painoin Nereidin seinää vasten, suutelin ja avasin hänen housujaan. Nereidi huohotti ja kääntyi ympäri, hän halusi, että panen takaa. Näkymä oli rietas, sillä nereidi nojasi käsillään seinään,ja minä panin takaa, ja rajusti. Irstas litinä kaikui porttikongissa. :)
Hiljensin hieman, ja ujutin käteni nereidin paidan alle, jotta pääsin puristelemaan rintoja. Neredi sanoi, että mitä jos joku näkee. Sivusilmällä katsoin kadulle ,ja niin hän siinä joku mies käveli juuri ohi. Sanoin, että tuossa just joku meni ohi. Ja ihan varmasti näki, ja kuulikin, sillä Nereidin voihkinta kaikui porttikongissa hyvin.

Hetken kuluttua lopetimme. En halunnut tulla vieläkään. Kyrpä oli  kuin rautakanki ja koko alakroppaa poltteli. Nereidi kiskoi housunsa jalkan, ja itsekin taistelin seisovan kaluni housuihin takaisin.

Suuseksiä Nereidile kerrostalon edessä.
Lähdimme kävelemään suupielet hymyssä. Sanoin nereidille, että haluan nuolla sun märkää pillua, sano paikka, missä sen teen. Nereidi kiskoi minut seuraavan kerrostalon edessä olevien pensaiden taakse, avasi housunsa ja nojasi seljällään talon seinään. Minä polvistuin ja kieleni löysi kovan klitoriksen ja sormeni upposi märkään pilluun. Nereidi voihki jä vääntelehti. Hänellä oli siinää seisoessaan näkymä kadulle, ja mielessäni ajattelin, että hän varmaan samalla toivoo, että joku tulisi mutta toisaalta ei haluaisi kenenkään häiritsevän... Lopunperin tämän suuseksisession lopetti varmaankin poliisiauton pillien ääni. Menivät kylläkin ohi. :)

Suuseksiä ja takaa päin puistossa.
Jatkoimme matkaa, puistoon. Nereidi sanoi, että haluaa ottaa suihin minulta. Puistossa oli penkki, hieman pensaiden suojissa. Nereidi työnsi minut siihen istumaan, ja avasi housuni. Kova kyrpäni ponnahti housuista, ja nereidi otti sen ahnaasti suuhunsa. Nojasin taaksepäin, ja suljin silmäni. Nereidin suu tuntui tosi hyvälle. Se on jännä, että suuseksikin on ihan erilaista, kun on kiihko päällä kummallakin. Se kiima välittyy jokaisessa liikkeessä, joita Nereidin käsi ja suu teki kalulleni. varmaan 10 minuutin kuluttua olin taas ihan orgasmin rajalla. Sanoin, että lopeta. Haluan panna sua takaa tässä penkillä.
Nereidi kääntyi, laski huosunsa alas, ja kumartui nojaamaan penkin selkänojaan. Näkymä oli niin kiihottava.. painoin pääni hetkeksi nereidin jalkoväliin takaa, halusin maistaa noita kiihottavia makuja.., ja imin hieman klitorista. Nereidi valui kiimoissaan. Todella kiihottavaa. Nousin ja laiton kaluni nereidin pillun huulille, ja annoin nereidin painaa itsensä minua vasten. Mielestäni on kiihottavaa olla välillä paikallaan, ja Nereidi liikuttaa itseään minua vasten. Puistossa olevan rakennuksen takaa kuului puheensorinaa. Mieleen hiipi ajatus, että jos sieltä joku tulee, kun kuulee ihan voihkimista.
Kyseessä ei ole kiinnijäämisen pelko, vaan mieluumminkin se, että joku tulee katselemaan ja kiihottuu. Tai jotain.. en tiedä. Suurin asia kuitenkin on se, että halusin Nereidiä valtavasti, ja kotiimme ei voinut mennä tässä mielentilassa, sillä lasten kuullen emme pane. Siitä olin varma, että paneskelumme äänet ihan varmasti kuului aika kauas, koska oli aivan hiljaista. Joku saattoi hyvinkin seurata puuhiamme kerrostalojen ikkunoista. Ja kun oli lämmin keli, niin ikkunoita näyttiolevan aukikin.
Pantiin siinä penkillä varmaan 20 minuuttia. Kunnes humalaiseen päähäni pälkähti, että haluaisin panne nereidiä seinää vasten seisoviltaan. Lopetin, ja sanoin, että mennäänpä tuonne rakennuksen luo.

Puistomökin seinää vasten.
Tiedän, että nereidi saa orgasmin helposti, kun panen häntä edestäpäin pystyasennossa. Mieltäni kiihotti ajatus, että voisin panna Nereidin ihan muihin maailmoihin. Kävelimme puistorakennuksen luo. Toiselta puolelta ei kuulunut ääniä juuri nyt. Painoin Nereidin rakennusta vasten, suutelin ja puristelin rintoja. Avasin Nereidin housut ja omani. Työnsin kaluni kosteaan jalkoväliin ja aloin panemaan. Nereidi voihki äänekkäästi ja tunsin hänen pillunsa puristavan kaluani hyvin voimakkaasti. Mutta sitten, on pakko sanoa, loppui kunto jaloista. Asento oli sen verran hankala, koska Nereidillä oli housut, eikä hän voinut levittää jalkojaan kunnolla. Oli pakko lopettaa.
Kuin itseän kiusaten oli pakko kävellä tuon mökin etupuolelta, ja nähdä, oliko siellä ketään. Ei ollut. Jossain kauempana pusikossa joku narkkari kolisteli pullojaan, Kävelimme siitä sitten pois käsi kädessä. hihi. :)

Kerta vielä penkillä.
Suuntasimme kotiin, ja menimme sen poiston penkin ohi. Penkki jotenkin houkutti, se toisi olla Nereidin idea mennä vielä penkille. Nostin hänen topin ylös, ja kaivoin rinnat esiin. imin nännejä, suutelin nereidin huulia, ja samalla sormeni oli hänen pillussaan. Hän oli kuin tarjottimella siinä, ja näkymä oli todella kiihottava. Nain Nereidiä myös suuhun.

Sitten lähdimme kohti kotia. Nereidin rintaliivit jäi rintojen alle myttyyn, ja hänen nännit oli ulkona pitsisen topin rei´istä. Aika todellakin hot. Musta isoreikäinen pitsi, josta tulee ulos kovat ja isot nännit. Kävellessämme suutelin muutaman kerran noita niin kiihotavia nännejä, sormiani en voinut pitää erossa noista kovinkaan kauaa. Oli todella hiljaista, kello oli varmaankin 4 tai 5 tai  aamuyöstä.

Fantasiaa takaapäin kotona.
Kotiin päästyämme piti hieman syödäkin, ja sitten nukkumaan. Paitsi että ei. Tilanne oli niin kuuma, että jo yksi suudelma ja pieni hipaisu sai aikaan kiinottumisen, meillä kummallakin. Nereidi halusi , että panen häntä takaa sängyssä. Ja minä panin. tuntui taivaalliselta. Hitaasti ja hiljaa ettei kuuluisi ääniä. Nereidin pillu litisi aivan märkänä.
Nereidi siinä huohotti ja kysyi, että mitä olisi tapahtunut, jos joku olisi tullut siinä puistossa tai porttikongissa katselemaan puuhiamme, kun sä nait mua takaa?
-Vastasin, että olisin katsonut, mitä mies aikoo. Jos mies olisi ollut ok, olisin vinkannut hänet lähemmäksi, tai varmaan hän olisikin tullut ilman vinkkamaistakin.
-Oih, sanoi nereidi.
Jatkoin: Se mies tulisi siihen viereen, ja koskettaisi sun rintoja. Puristaisi kädellä.
-Oih..
-Sitten sä kokeilisit sen miehen huosujen päältä, ja huomaisit, että sillä seisoo ihan vitun lujaa
-Oihh..
-Sitten se mies avais housut, ja työntäisi kovan kyrpänsä sun naaman lähelle, ottaen sun hiuksista kii samalla
-Oijoijoi...
-Sä ottaisit sen suuhun, se alkas panemaan sua suuhun, ja mä panisin sua takaa..
-UUuhhh
-Se puristelis sun persettä. ja hieros sun kovaa klittaa samalla..
--Oijoijoi
-sit mä lopettaisin, ja sanoisin sille miehelle, että sun vuoro, ja se tulee sun taa, työntää kovan kyrvän hitaasti sun sisään. Tunnet, miten sen iso terska liukuu pikku hilja ihan sun pohjaan saakka.
-Oijoijoijoi..
-Sitten sa naisi sua kovaa, ja tuntisit, kun sen kalu paisuu ja se on lähellä orgasmia. Tuntisit kuinka sen kyrpä alkaisi sykkimään ja kuumaa spermaa tulisi sun pilluun.. Mä naisin sua suuhun samalla, ja sä saisit orgasmin..
-Oijoijoijoijoi....

Lopetin hetkeksi tuossa kohdassa, ja leikin hieman tätä vierasta miestä, työnnyin Nereidiin uudelleen. Tunsin Nereidin pillun puristavan joka kerta mun kovaa kyrpää, kun puhuin, mitä tapahtuu, oma orkkuni oli todella lähellä, mutta toisaalta kaukana.. todella euforinen fiilis..

Tämä leikkimme jatkui varmaan tunnin, ja koko ajan panin Nereidiä hitaasti mutta voimakkaasti takaa. Tuntui kuin olisi ollut yksi helevetin pitkä orgasmi. Mutta ilman ejekulaatiota. Fantasiaan liittyi myös kolmas mies, jota hieman näyttelin myös. Aika jännää. Tavallaan ihan uusi kokemus mulle, avoimesti antaa jutun kulkea, ja näytellä rooleja. Ehkä tuli myös sellainen olo, että mähän hoidan kolmen miehen hommat.

Nereidin tisut. :)

Ai niin. Parveke.
Tuossa fantasiapanemisen jälkeen, kun kaikki miehet oli saaneet orgasmin, :) niin Nereidi sanoi, että nai mua tossa parvekkeella. Ja niinhän me mentin parvekkelle. Ensin Nereidi istui tuoliin, ja minä menin hänen kielinenni hänen pillulleen hetkeksi. Nereidi voihki hiljaa ja liikutteli lantiotaan. Nousin ylemmäksi, ja työnsin kaluni pilluun. Olin polvillani lattialla. tuoli oli kuitenkin liian korkea, ja nereidi nousi seisomaan. Hän kumartui ja nojasi kaiteeseen, ja minä menin taakse. Turha lienee selittää mitä sitten tein. Panin. Me olimme kumpikin alasti. Nereidin isot rinnat heilui kiihottavasti, ja hän oli sulkenut silmänsä.
Tässäpä kuva parvekkeestä. Huomaatte kyllä, että mikään ei jäänyt piiloon..


Että sellainen parvekekohtauskin vielä. :) Emme ollet kauaa parvekkeella, sillä aamu oli sen verran valoisa, ja järki sanoi jo jotain.. :)

Yöllä havahduin/heräsin (tai aamuahan se oli) siihen , että sormeni oli Nereidin märässä pillussa ja Nereidin jalat ihan levällään. Kiihotti, ja menin nuolemaan, joskin uni voitti sitten taas, Enkä ollut varma, oliko Nereidi edes hereillä. :)

Että näin.. Kovaa kiimaa ja halua, ja ei yhtään orgasmia. Mutta paljon taivaallista oloa ja kyllä, tälläinen seikkailu sen kuin lähentää parisuhdetta. Hieno kokemus. Nyt panettas ihan reilusti (hieman krapula) mutta lapset..

Känniseksissä on omat kiihottavat puolensa. Tuntuu, että kaikkien estojen pois saaminen vaatii yli 1 promillen alkoholimäärää veressä. heh. Kuvia täytyy ottaa, kun ehtii. Kuvaaminen on kivaa, meistä kummastakin.

T: Meripeikko.











maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pikku reissumme hipoi fantasiaa


Onpa kuu kiertänyt maata, sitten viime kerrasta, kun tänne on kirjoitettu. :) mutta ei sen väliä. Jännää, kun kevät alkaa tulemaan, seksuaalisuuskin herää ihan eri malliin. Olemme odottaneet mahdollisuutta lähteä kahdestaan, jonnekin pois normaaleista kuvioista. Lapsiperheen normaalia touhua.. 

Elikkäs menimme toiseen kaupunkiin, minulla oli pieni työreissu. Otettiin siinä jo iltapäivällä yhdet kuohuviinit. Ilmassa alkoi väreilemään mukavasti. Nereidillä oli ollut kuukautiset juuri, ja seksissä oli pieni tauko. Työkokousta kesti aika pitkään, Minulla oli kamera siinä mukana, ja sihtailin Nereidin reisiin kuvakulmia siinä tylsistyneenä. 
Kohta kävin kuiskaamassa Nereidille, että lähetään ottamaan yhdet kuoharit tonne hotellin aulaan. Menin edellä, Nereidi poistui kohta ja tuli perässä. 

Nopeat..
Nappasimme aulassa yhdet, ja menimme huoneeseen. Kiihko nousi heti. Nereidillä oli lyhyt hame ja stayupit. Nereidi kaatui sängylle selälleen, ja vedin hameen alta alushousut pois. Kovin kätevät tuollaiset stayupit ja hame. Painauduin häntä vasten, suutelin ja samalla avasin farkkujeni napit sekä potkin housut pois jalasta. Kova kyrpäni löysi heti tiensä hameen alle, ja siitä Nereidin märkään pilluun ilman mitään sen kummempia esileikkejä. Sisään työntyessä Nereidi voihki jo kuuluvasti ja pillu tuntui kuumalta ja kiimaiselta. Ah.. 

Panimme siinä pikaisesti, tai meni siinä varmaan yli puoli tuntia kuitenkin. Nereidi hieman meikkasi, minä pyyhin hikkeä ohimoilta, ja palasimme palaveriin. Joskin vessassa ennen lähtöä meinasin työntyä Nereidiin takaapäin, oli vaan niin hiton kiihottavan näköinen siinä peiliin kumartuneena.. Hieman oli kyllä palaverissa keskittymisvaikeuksia, mutta ei siellä mitään tärkeää ollutkaan tarjolla. 

Nereidi. Ja jotenkin mua 
kiihottaa myös hieman sekaisin olevat vaaleat hiukset..

Takaisin palaveriin.
Oltiin palaverissa varmaan puolisen tuntia vielä. Seisoskeltiin sivummalla, ja puristelin Nereidin peppua siinä toisinaan. Huomattiin samalla, että hotellissa on yleinen tupakkahuone ylemmässä kerroksessa, jossa kävimme röökillä, kun ulkona oli aika paska keli. Päätettiin kuitenkin lähteä ulos syömään. 
Itse syöminen sujuin ilman sen kummempaa kiihkoa, sillä porukassa oli henkilöitä, joille ei oikein voinut näyttää seksuaalista virittyneisyyttämme välillämme. Ruokailun jälkeen kävimme ostamassa pullon viiniä ja pari bisseä hotellille. Ennen huoneeseen menoa kävimme kuitenkin ottamassa muutamat aulassa.

Viiniä huoneessa
Pääsimme huoneeseen. Suutelimme. Avasimme viinin, ja vessasta löytyi pari lasia. Makoiltiin sängyllä, juteltiin kaikenlaista viinin maistuessa. Siirsin käteni ja kohta kieleni Nereidin hameen alle. Alushousut oli ilmestynyt sinne uudelleen, ja minua huvitti, kun heitin ne taas huoneen nurkkaan. Nuolin Nereidin pillun huulia, pyörittelin kieltä kovan klitoriksen ympärillä, hieman kiusoitellen. Nereidi voihki ja kiemurteli. Lopetin, ja sanoin, että mennään tupakalle.
Hissillä siitä sit kerrosta ylemmäksi, ja sinne löytämäämme tupakkahuoneeseen. Otimme oluen mukaan. Tupakkahuoneessa oli joku tyyppi, joka lähti pois. Tupakoitiin muutamat, suudeltiin ja puhuttiin niitä-näitä, välillä sormeni oli nereidin hameen alla, koska siellä ei ollut alushousuja ollenkaan. Kaluni pullisteli housuissa kiihkoissaan. Röökikoppissa oli isot ikkunat hotellin käytävälle.
Palattiin siit sitten huoneeseen ja kävimme suihkussa. Viini alkoi nousta sopivasti päähän. Nereidin ollessa suihkussa otin hänen hiuksista kiinni, ja painoin pään kaluani kohti. Panin hetken häntä suuhun, ja se tuntui todella hyvälle. Hieman määrätietoisesti. Tässä suuseksissä kun on 2 modea mielestäni, voin olla passiivinen saaja, tai sitten aktiivinen panija. Kumpikin tuntuu aivan erilaiselle.
Nereidi kuivaili itsensä, ja tuli sängylle. Menin kielineni ja sormineni jalkoväliin, ja nuolin Nereidille pikkuhiljaa nautiskellen orgasmin. Se on aina yhtä kiihottavaa, tuottaa kumppanilleen hyvä orkku.

Pane mua, mieheni.

Nereidin kiemurrellessa orgasmissaan, työnsin todella kumissaan olevan kaluni hänen sisään, ja panin aika kovaa. Nereidi huusi, ja oma kroppanikin oli tulessa. Lopetin, ja annoin orastavan orkun taas tulla, sellaisen pikkuorkun, mutta ilman ejekulaatiota. Kaaduin Nereidin viereen sängylle, otin viiniä. Nereidin hengitys tasaantui pikkuhiljaa, ja tarjoilin hänellekin. Sanoin, että haluun naida sua siellä tupakkahuoneessa.

Takaapäin röökikopissa
Vaatteet takaisin päälle, huikat viiniä, olut mukaan ja hissillä ylös. Röökikopissa ei ollut ketään, ja jo enne kuin ensimmäinen tupakka oli puolessa välissä, olin nostanut Nereidin hameen ylös, ja aivan avoimesti sormetin ja suutelin häntä. Kaksi sormea sisällä ja kämmen osuu sopivasti klitorikseen. Nereidi nojasi taakepäin baaritiskimäiseen rakennelmaan korkosaapaineen ja huohotti kuuluvasti silmät suljettuina, pää vääntyneenä taaksepäin. Näky ja tunnelma oli todella kiihottava. Jos joku olisi nyt kävellyt käytävää, hän olisi nähnyt ihan suoraan puuhamme. Röökikoppi oli kuin akvaario, valoineen.

Tupakointi oli unohtunut, röökit olivat palaneet loppuun tuhkakuppien laidalla. huomasin tämän, kun laskeuduin alemmaksi, ja aloin nuolemaan Nereidin klitorista. Nereidi levitti jalkojaan. Ilmeisesti Nereidillä alkoi orgasmi lähestymään, koska hän otti hiuksistani kiinni, ja nosti minut ylös. "Pane mua, pane mua takaa."

Nereidi nojasi nurkkaan, kädet seinällä ja odotti. Sain farkut auki, ja työnsin hitaasti kyrpäni nereidin todella märkään pilluun. Nereidi voihki estottomasti ääneen. Syrjäsilmällä katselin, tuleeko kukaan. Ajatus kävi mielessä, että mitähän teen, jos joku tulee. Mitähän selitän.. heh. Näyttelen varmaan humalaista.. "ai sori, me vissiin ollaan väärässä paikassa, älä anna meidän häiritä.." Nereidin kroppa näytti todella kiihottavalle siinä takaa pannessa, lyhyt nahkahame ylösnostettuna.

Suihin.
Lopetin, ja survoin vaivoin kaluni farkkuihini. Se oli pakko sijoitella sinne, kääntää ensin sivusuuntaan, ja koittaa sit saada alas housuihin, koska se olisi halunnut osoittaa kohti kattoa. Ongelma tämäkin. Nereidi läähätti yhä edelleen nurkassa seinää vasten jalat levällään. Tyonsin sormet muutamankerran häneen, ja sitten vetäisin hameen alas. Imeskelin sormistani nereidin liukkautta, käänsin hänet, suutelin ja sanoin, että lähdetään huoneeseen panemaan.  Poltettiin pikaisesti tupakat, ja siinä tupakoitaessa nereidi rassasi kuitenkin farkkuni auki, ja otti minulta suihin. Nojasin baaritiskiin ja nereidi oli polvillaan edessäni. Vastapäätä oleva käytävän ikkuna heijasti kuvan meistä, ja se oli todella kiihottavan näköinen.

Kun astuimme ovesta ulos aika kiireellä, minä olin vielä laittelemassa viimeisä nappeja kiinni kävellessä, kun vastaan tuli n. 35 vuotias mies, joka meni ko. röökikoppiin. Katsoin Nereidiä puoli sekunttia, ilmeemme ei juuri värähtänyt, mutta jännä sähköisku se mies oli. Hississä naurettiin ajoitusta, jos se olisi tullut 10 sekuntia aikaisemmin, olisi joutunut suoraan suusession keskelle. :)

Fantasia.
Käytävällä huoneeseen mentäessä sanoin, että mennäänkö käymään alakerran baarissa. Ilman alushousuja. Kävimme, mutta baari oli täysi kaikenlaista nuorisoa. Palattiin kohta huoneeseen takaisin. Suoraan sänkyyn, ja panemaan. Suuseksiä, panemista, monessa eri asennossa. Jossain vaiheessa olin taas kielineni Nereidin jalkovälissä, ja nereidi sanoi:  -Mitä oisit tehnyt, jos se mies olisi tullut siihen kesken meidän touhujen?
Vastasin, että olisin sanonut jotain ympäripyöreää, pyydellyt anteeksi ja lopettanut panemisen.
Nere: -Mitäs jos se mies olisi jäänyt siihen, ja sinä olisit vaikaka hyväillyt minua?
Minä: -Olisin seurannut miehen reaktioita, jos hän vaikutti kiihottuvan meistä, olisin jatkanut, ja tehnyt avoimemmin.
Nere: -Mitäs sitten?
-Sinä nojaat siihen tiskiin, ja minun käsi on haaroissasi. Minulla on kaksi sormea sisälläsi, ja runkkaan sinua hitaasti. Se mies katsoo, ja näen, että hän kiihottuu. Hänen housut alkaa pullottamaan. Vinkkaan miehelle, että tulee lähemmäksi.
Nere: Oih. Mitä sitten? (Nereidi oli siis selällän sängyssä, ja nuolin häntä, ja runkkasin sormilla kevyesti samalla)
Minä: -laittaisin sen miehen käden sun pillulle, ja tulisin suutelemaan sua. Se jatkais sun pillun hyväilyä.
Nere: Oiih. Mitä sitten?
Minä: Sun käsi menis sen housuille, tuntisit, että sen kyrpä on ihan kovana. Se avais vetoketjun, ja sä runkkaisit sitä. Minä panisin sua suuhun samalla. Halusin, että imet mun kyrpää. Kerro sä, mitä sitten
Nereidi: Oijoih, Sitten se mies panis mua, silleen että sä panet mua suuhun samalla.
(Nereidin hengitys oli katkonaista, minä runkkasin sormillä Neren pillua ja välillä nuolin.. Nereidi ejekuloi tässä kohtaa, ja se oli todella kiihottavaa. Olin aivan kuumissani.
Minä: joo se panis, mä sanoisin sille, että vaihdetaa osia. ja mä panisin sua, ja se mies panis sua suuhun.
Tässä kohtaa ei enää pystynyt keskustelemaan. Nereidi vääntelehti ja huohottii, ja minä halusin panna niin perkeleesti tuota kiihkeää naistani. Ja mehän pantiin. Toivottavasti hotellissa on hyvät äänieristeet, jossain vaiheessa mietin, sillä meistä lähti varmaan aika paljon melua. :)
Kuvaa mua takaa..

Jossain välissä oli pieni tauko, ja Nereidi oli peppu pystyssä sängyllä sormeillen itseään. Hän heitti kameran mulle: Kuvaa mua. ja mä kuvasin. Kuvaaminen on kiihottavaa meistä kummastakin. Huvitti, kun viinipäissään räplää salama-asetuksi, ja samalla panettaa ihan helekatisti..
Panimme vielä takaapäin pikku kuvausten jälkeen. Ja siihen sitten tuli uni, ehkäpä kolmen-neljän aikaan aamuyöstä. Aivan puhkipantuna, saaneena, miten vaan sen nyt sitten kuvaileekaan.

Aamupalalle..
Herättiin siin 5 tunnin unien jälkeen, ja mitäpä muutakaan, pikkudarrassa lähti heti seksit käyntiin. Nereidi sanoi, että pitää mennä vessaan kuselle, mut sitten unohti koko tarpeen. :)  Ehdittiin onneksi aamupalalle. Sen jälkeen tapasin yhden työtyypin, puhuin työasiaa puolisen tuntia. Palasin huoneellemme, ja Nereidi keikisteli vessassa peilille, oli meikkaamassa. Jostain syystä kävi taas niin, että olimme sängyssä hetken kuluttua... :) Sitten pitikin luovuttaa hotellihuone, joskin hieman myöhässä...


Periaatteessa minulle julkisella paikalla seksittely ei tuo lisää fiilistä suoranaisesti, mutta ihan kivaa se kuitenkin on. Fantasian puhuminen oli jännä kokemus, ja se kiihotti selkeästi Nereidiä. Tämä reissu oli kyllä taas ihan omaa luokkaansa. Pitkäaikainen jatkuva kiihko, joka jatkuu vieläkin, vaikka on jo maanantai. Nereidi kertonee omia fiiliksiään jossian vaiheessa.

Alkoholin osuus..
Ei ehkä selvinpäin olisi menty noin pitkälle röökikopissa, ja ehkä fantasian puhuminen olisi saattanut jäädä seksin aikana, no en tiedä. Ehkä. Mutta kyllä se alkoholi vapauttaa vaan aika paljon, vaikka me ei kyllä tunneta olevamme estyneitä seksin saralla.

Käsi ja Nereidi.

Vielä yksi kuva, kun näitä nyt tuli otettua. Juuri ennen lähtöä hotellista. Mä en vaan voinut vastustaa..








perjantai 20. marraskuuta 2015

Mitä haluisit kokeilla, rakas vaimoni..

Tuli spontaanisti mieleen tälläinen otsikko ja aihe. Ja ajattelin valuttaa suodattamatta ajatukset tähän. :) Pieniä keskustelunpätkiämme näin tekstimuodossa.

M: Haluaisitko kokeilla, miten Viagra, Cialis, vaikuttaisi sinuun?
N: Haluaisin kokeilla, ihan mielenkiinnosta. Kuuntelin tässä yhtenä arkiaamuna autossa Radio Rockin Korporaatiota, ja toinen miesjuontajista tempaisi jonkun vastaavan pillerin (ei ollut kumpikaan näistä sinun mainitsemistasi, vaan joku kuulemma parempi). Juontaja totesi että verenkierto selkeästi lisääntyi, posket alkoivat punottamaan ja reisissä kuumotti. Koska mitään seksuaalista ärsykettä ei ollut, ei tullut stondistakaan. En tosin kuunnellut ihan loppuun asti lähetystä, olin saapunut määränpäähäni.
Mutta siis joo, olisi ihan jännä kokeilla.
M:  Kokeillaan joskus, kun satutaan saamaan luotettavasti ko. kamaa. Joskus asiaa googlasin, ja ulkolaisilla palstoilla naiset kertoi saaneensa intensiivisempiä orkkuja, ja suurempaa kiihottuneisuutta.

M: Haluisitko kokeilla viihdekäyttönä potenssilääkkeitä, niin että minä ottaisin niitä? Ja mikä olisi sellainen tilanne, jossa niitä käytettäisin?
N: Minähän nyt tykkään kokeilla vaikka mitä, noin pääsääntöisesti. Toisaalta jos se olisit vain sinä, joka pilleriä kokeilee, jäisinkö itse jostain paitsi? Minusta on ihanaa että sinä haluat minua niin paljon, tulisiko siitä minulle keinotekoinen olo? Tarkoitan että epäilisinkö halusi tulevan pelkästä pilleristä, johon minä tarjoan ärsykkeen/stimulaation, eikä puhtaasti minusta?
Sillä reissullamme, jossa siis tämä ryhmäseksi-fantasiaa toteutettiin, epäilin jo haaleansinisen hetken että olet napannut jonkun pillerin. Yllätyksenä minulle siis. Naimme sillä reissulla niin jumalattoman paljon, ja sinulla alkoi tämän tästä seisomaan vaikka edellisen panon aiheuttama hengästyminen ei ollut edes vielä laantunut.
M: Lukemisieni mukaan noi pillerit toimii ajatus edellä. Ne ei siis kiihota itsessään, muuta kuin plasebovaikutuksesta. Näinhän tuo radiohaastattelukin kertoo. Joten älä ole huolissaan, halu sinuun ei tule pilleristä. Reissustamme, oli siinä muutakin: Meillä oli pitkästä aikaa hetki keskenämme myös. Vaikka kimppajuttuja ei olisi ollut, niin olisimme naineet kyllä monta orkkua muutenkin. Ja kyllä se sinun kihottunaisuus tilanteesta johtuen lisäsi vaan minun kiihotusta. ja siinä sitten oltiin positiivisessa "kierteessä" kumpikin. :)

M: Haluaisitko että panisin sinua vaatekaupan pukukopissa niin ihan hetken mielijohteesta?
N: Haluaisin. Siitä olenkin haaveillut... Nam.
M: Laitetaan korvan taa...


M: Jos järjestäisin liput Wildclubin johonkin illanviettoon. Lähtisitkö, mikäli kyseessä ei olisi mikään erityistilaisuus. Siis esim s/m bileet, tjs. Toki tälläiseen juttuun pitää varautua, sopia sääntöjä, jne.
N: Tästä ollaan puhuttukin, että olisi kiinnostavaa. Minulla on ikäväkseni tapana kerätä kaikenlaisia suorituspaineita, joten minun täytyisi omassa päässäni saada moiset asiat nollattua.
M: Puhutaan sopivalla hetkellä lisää, jos siltä tuntuu.

M: Jos sopisin jonkun kaverini kanssa salaa sinulta, että tulisi kolmanneksi pyöräksi sänkyymme. Hän tulisi istumaan iltaa meille, ja sitten kertoisin sinulle että olemme puhuneet tälläisestä asiasta jo etukäteen. Valinta tietenkin jää sinulle ja itse illan ilmapiirille, eteneekö homma. Mitä tuumaisit tälläisestä yllätyksestä? Vai haluaisitko etukäteen tietää?
N:Olisi aivan hypermaxi-ihanaa!! Todella kiihottava mielikuva...
Kunhan vaan sauna-ajatukset jää pois. Tarkennuksena lukijalle: Meripeikolla on ollut jotain saunafantasioita liittyen kimppailuun. Itselleni sauna ei ole millään muotoa eroottinen paikka. Tietysti yhdessä saunominen on fine!
M: *hymyilee* Ei mulla mitään saunafetissiä ole. :) Lähinnä kulttuuriimme kuuluu sauna, ja puhtauskin on aika kiva juttu, joten porukalla saunominen on aika kiva ajatus. Jos saunominen johtaa seksiin, niin johtakoon. Ja kyllä, muualla kuin saunassa on huomattavasti parempi harrastella seksiä.
Tarkennappa vielä, siis haluatko tietää etukäteen, ja mitä? Vai kaikki ihan yllärinä? ( Varmaan kyllä arvaat, jos jotain tälläistä on meneillään)
N: Ai niin, unohdin vastata tuohon kysymykseen. Ihan saisi tulla yllärinä. Kun kirjoititkin, saattaisin hyvinkin aistia jotain olevan meneillään. Sehän olisi vaan kutkuttavaa, tietää että jotain tapahtuu, muttei tiedä milloin/miten jne.

Onko sinulla, hyvä lukijamme, tietoa näistä Viagra/Cialis -pillereistä viihdekäytössä? Kerro meille :)




torstai 13. elokuuta 2015

Mmf ja ajatuksia Meripeikolta

Tovi on taas vierähtänyt tässä kirjoittelussa. Elämä on kyllä maistunut hyvälle, ja seksuaalisuutemme myös. :)

Tässä kerran pohdittiin taas tuota kimppaseksiä, mmf -asiaa, joka näyttää olevan meidän kummankin fantasia. mehän sovimme selkeät rajat asioille, jos jotain on tapahtuakseen. Rajat ovat tuoneet turvallisuuden tunnetta.

Lueskeltiin toisten ihmisten kokemuksia, ja useita pieleen menneitä mmf -kokeiluja. Tulimme hyvin voimakkaasti siihen johtopäätökseen, että tilanteen pitää olla spontaani. Ennalta sovitusti seksistä tulee helposti suoritus, ja sitä me ei haluta. Suorittaminen ei ole nautinnollista. Eikä ole mitenkään houkuttelevaa kerätä kokemuksia vain kokemusten vuoksi.

Kuvittelimme erilaisia tilanteita:

1. Tapaammem netissä jonkun, ja sovimme treffit hotelliin. Jos homma miellyttää kaikkia, niin sitten siitä sänkyyn vaan.

-Ajatukset tästä on juuri se "tekemällä tehty" tilanne.  Kaikki tietää, mistä on kyse, ja mielikuvissa oleva kipinöivä eroottisuus ja tilanteen kehittyminen ei ehkä vastaa todellisuutta, josta saattaa tulla pettymys.

2. Jossain bileissä jatkoilla päädytään sänkyyn jonkun tuntemattoman tai tutun ihmisen kanssa. Tässä alkoholilla on varmastikin osuutta asiaan.

-Alkoholi ei ole hyvä juttu, ainakaan liikaa käytettynä. Tilanne saattaa seuraavana päivänä selvin päin aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä itse kullekin. Turvaseksi saattaa unohtua, etc. Eikä seksistä pysty monestikaan nauttimaan kännissä.

3. Paras ja eroottisin tilanne lienee sellainen, että väreilyn aistii ilmassa. Voisi kuvitella vaikka, että on oltu Nereidin kanssa jossain bilettämässä, ja jääty yökylään. Seuraavana päivänä pikku rapuloissaan ihmiset makoilee ja heittää läppää. Tai meille on tullut joku ihminen jatkoille. Loikoillaan Nereidin kanssa, ja toki minun tekee häntä mieli, ja saatan hyväillä hänen niskaa ja rintojaan vaatteiden läpi. Ilma sakenee hiljakseen eroottisesta latauksesta, ja johtaa siihen, että vieressä makoileva mies alkaa piirtelemään nereidin käsivarteen sormellaan.
Pikku hiljaa kosketukset muuttuu eroottisemmiksi, minun, Nereidin ja sen vieraan miehen. Samalla saatetaan heittää vitsiä jostain asiasta, jne. Ja tilanne on hyvin kuuma kaikin puolin.
Oleellisinta tässä on se, että tilanne kehittyy itsekseen, jos on kehittyäkseen. Kaikkien vapaasta tahdosta, ilman mitään ennalta sovittua.
Nereidin sexyt pitsit... ah.. :)

Tässä on meillä kuitenkin sovitut rajat. Suuteleminen on ok. Sormettaminen ja käsillä hyväileminen on ok. Mutta panemista ei, eikä suuseksiä.  Ja jos minulle tai nereidille tulee huonot fiilikset, niin homm alopetetaan siihen. Kellekään ei jää pahaa mieltä. Jotenkin kumpikin näemme tilanteen näin hyväksi. Vaikka fantasioissa tilanne meneekin pidemmälle.

Onko fantasia kuitenkin tarkoitettu fantasiaksi?
 Näistä ajatuksistamme voisi tulla johtopäätökseen, että itse fantasiaa hipominen, tavallaan lähestyminen ja kaikki fiilikset, mielikuvat ja muu ihan vaatteet päälläkin, on jopa kiihottavampia kuin suora toteutus. Lieneekö fantasia kuitenkaan tarkoitettu toteutettavaksi? Mene ja tiedä. Se selviää vasta, kun tilanteet on käsillä. Tai sen jälkeen, mitkä on fiilikset.
 Ja mitä sitten, kun fantasia on osin toteutunut? Häipyykö fantasia mielestä, kun se on realistisoitunut jollain tavalla. Laillaan se on tipahtanut sieltä unelmapilvestä maanpäälliseksi, josta on konkreettiset muistot. Vai jatkuuko se samanlaisena, eikä koskaan tavoita realismia? Hmm..

Aisuri, eli cuckold ?
Selkeästi mmf -kuvioissa esiintyy aisankannattajamaista tyyliä paljon. Eli mies kiihottuu siitä, kun vieras mies panee hänen vaimoaan. Välttämättä aisuri ei edes osallistu koko aktiin mitenkään. Aisurihommat voi mennä myös niin, että mies odottaa kiimoissaan kotona, kun vaimo on sängyssä vieraan miehen kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole meidän fantasia millään muotoa.

Oma ajatusmaailma on se, että Nereidi saa nautintoa, ja me tehdään yhdessä tämä. Jaetaan kokemus henkisestikin. Edellä kuvaamani tilanne on jo kiihottava ihan sen ilmassa leijuvan kiihkeyden takia.  Itseäni ei kiihota ajatus juurikaan, että Nereidi kävisi jossain vieraissa, ja minä odottaisin kotona. Se ei ole yhteistä puuhaa. Eikä se ole Nereidinkään toive.

Kimppa rikkoo parisuhteen?
Ymmärrän hyvin, kun joku on sanonut, että jonkinasteinen kimppa on saattanut syventää parisuhdetta. Silloin kun asiat menee omalla painollaan, kunnioitetaan toisiamme ja kimpan lähestyminen ja fiilistely on kummallekin sellaista itsetutkiskeluakin, oman seksuaalisuuden toteuttamista yhdessä toisen kanssa. Yhdessä kiihottumista, ja hyvinkin aran henkilökohtaisen asian jakamista luottamuksellisesti itselleen tärkeän ihmisen kanssa. Voisiko sanoa, että fantasian ja sen mahdollisen toteutuksen emotionaalinen jakaminen itselleen erittäin tärkeän ihmisen, eli puolison kanssa, aiheuttaa paljon suuremmat fiilikset, kuin itse tapahtuma. Tämä on jotenkin vaikea pukea sanoiksi, mutta ehkä asia rivien välistä ilmenee. :)

Ja ymmärrän myös sen, että kimppa saattaa rikkoa suhteen, tai ainakin aiheuttaa pysyvät traumat. Jos mennään tekemään tekoja pelkän kiiman vallassa, henkinen puoli saattaa jäädä kauas taakse.

On myös jännä ilmiö, että näköjään liki tuntemattoman kanssa asian voi helpommin jakaa. Vaikka se on hyvinkin henkilökohtainen. Tämä johtunee siitä, että tuntematon ihminen tai pari ei ole niin tärkeä, kuin vaikka oma parisuhde. Tuntemattomille vaikka netissä kimppaseksin ehdottaminen ei uhkaa itselleen tärkeitä asioita. Joskin saattaisin väittää, että tälläiset tuntemattomien kanssa laatu saattaa jäädä huonoksi. Itselläni tästä ei ole kokemusta, mutta nettiä lueskelleena tälläinen käsitys on tullut.

Yhdessä fiilistellen
On laillaan kovin hienoa, että pystymme nauttimaan tälläisistä fantasia-asioista yhdessä, eikä ne jää pelkästään oman pään sisälle itsetyydytystilanteisiin meillä kummallakaan. Monesti, kun puhumme näistä fantasioista, ainakin minulle tulee kovin läheinen olo Nereidin kanssa. Tuntuu siltä, että en ole outo, ja minut hyväksytään. Ja tälläinenkin aika normaali fantasia on kuitenkin aika arka ja henkilökohtainen asia. Jos nereidi tuomitsisi minut jotenkin oudoksi, en uskaltaisi olla näin avoin, edes täällä blogissa. :)
Ja lisää kuvia tekstin kevennykseksi. Beba,  joka sytyttää mut kyl heti.

Lopuksi vois sanoa, että itse matka fantasian edes osittaiseen toteuttamiseen saattaa olla paljon kiihottavampi, kuin itse määränpäässä oleminen. Näin ajattelen.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

50 Shades of Grey ja parisuhteen valtapeli

Fifty Shades of Grey

Neljän vuoden ajan on tuosta kirjasta mekkaloitu. Kirja, josta kaikki puhuvat. Fifty Shades on ilmiö.

"Aivan omaa luokkaansa oleva, kuuma kirja-alan ilmiö sekoittaa toisiinsa Twilightin ja naisille suunnattun erotiikan. Jestas! Kirjan lukija saattaa hyvinkin ajaa bussipysäkkinsä ohi."
- Entertainment Weekly

Tykkään lukemisesta. Olen kahlannut läpi klassikot, haastanut aivosoluni dekkareita lukiessa, innostunut uusista teoksista eikä Aku Ankkakaan ole minulle vieras otus. Halusin olla ajan hermolla ja lukaisin kirjan parissa illassa. Heh - 585 sivua, eikä yksikään seksikohtaus edes saanut hengitystäni tihentymään.

Aku Ankkakin on parempi kuin Fifty Shades of Grey. Tuosta paskasta on tehty jopa elokuva.

Henkilöhahmot jätettiin puolitiehen, dialogi täysin töksähtelevää ja koko dramaturginen rakenne juosten kustu. Sorry kielenäyttö, mutta vituttaa koska odotin enemmän.

Sidontakurssit täyttyvät

Muttamutta. Ehkä kirjan (ja leffan) ansiosta sadomasokismi ei olekaan enää tabu. Se ei ole mielisairaiden ja kieroutuneiden tapa purkaa ja toteuttaa seksuaalisuuttaan. Minusta se ei sitä ole koskaan ollutkaan, mutta valtaosan mielestä se sitä varmaan on. Tässä on tietysti erilaisia asteita, sadismilla ja kiduttamisella on ero. Jospa tämä vapauttaisi ihmisiä muutenkin tutustumaan omaan seksuaalisuuteensa, ja kenties vaikka tekemään ihmisestä kokonaisempaa ja sitä myöten onnellisemmaksi?
Kuulemma joitain sidontakursseja järjestetään, ja ne täyttyvät tuota pikaa. Hienoa. Kokeilkaa ihmiset, kokeilkaa. Tulkaa kokonaisiksi, löytäkää oma itsenne.

Minä tykkään toisinaan sitoa, ja tykkään kun minut toisinaan sidotaan. Juteltiin Meripeikon kanssa tästä eilisiltana. Meillä kummallakaan ei ole takana alistamista, tai halua tulla alistetuksi. Minä tykkään sitoa, koska nautin saadessani tuottaa toiselle nautintoa. Niin että mies on puhtaasti vastaanottajana, ilman "vastapalvelusta". Ja tykkään vietellä, kiusoitella ;)
Kun taas itse olen sidottuna, koen olevani himoittu ja haluttu. Voin antautua nautinnolle, ja vain ottaa kaiken vastaan.

Kivusta en niinkään välitä. Mutta voin kyllä tavallaan ymmärtää kivun ja nautinnon sekoittautumisen. Iso kalu tekee välillä kipeää. Kun Meripeikko nai minua takaapäin, se välillä sekä sattuu että tuntuu taivaalliselta. Yhtäaikaa.

Salaisuuden kertominen

Fantasian jakaminen oman kumppaninsa kanssa nostaa suhteen uusiin sfääreihin. Luottamus ja rakkaus, tunne että on kokonaisuudessaan hyväksytty ja arvostettu - vie rakkautta uudelle tasolle. Se liikuttaa. Rakkaus ja himo sen kuin lisääntyvät, näin kävi ainakin minun tapauksessani. Kun uskalsin kertoa Meripeikolle omasta 2m1n fantasiastani, minun rakkauteni sen kuin lisääntyi, laajeni ja syveni.

Mitä jos kumppanin fantasia onkin kovin kaukana omista fantasioista? Jos kumppanilla on jopa fetissi? Kuinka paljon rakkaus antaa myöten? Voidaanko tavoittaa kompromissi?

Eräässä nettikeskustelussa vaimo kertoo miehensä fetissistä, vorarefiliasta. Juu, en minäkään tiennyt mistä on kysymys. Wikipedia kertoo että
Vorarefilia (usein lyhennetään vore) on seksuaalinen fetisismi ja parafilia jossa seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu toisen syömiseen, syödyksi tulemiseen, tai sen katseluun. 
Pariskunta on löytänyt yhteisen sävelen, ja noin pääpiirteittäin nainen tekeytyy ruuaksi (esim. selkä köyryssä pöydällä, suusta sisään tankoa ja pepusta ulos tankoa, jotta näyttäisi kuin olisi vartaassa. Ja sinappia selässä). Tämä nainen on oppinut nauttimaan tästä seksuaalisuuden muodosta. Ketään ei syödä ja kaikki ovat tyytyväisiä :D

Tapailin joskus aikoja sitten hetkisen aikaa miestä, jolla oli vaippafetissi. Tykkäsi myös pissaleikeistä, ja ulostekin oli jollain muotoa kiehtovaa. Minulla ei rakkaus riittänyt, sitä kun ei ollut. Pieni ihastuksen kipinäkin kaikkosi.
Eräällä kumppanikokelaalla oli pienimuotoinen varvasfetissi. Tykkäsi kuulemma pitää naisen varpaita kasvoillaan rakastellessa. Ei niin paha fetissi ollenkaan, mutta ei nyt vain muuten sytyttänyt koko mies eikä suhdevirittely.

Tuossa mainitsemassani kurakirjassa Anastasia Steele ei loppujen lopuksi voinut hyväksyä Christian Greyn tarvetta saada satuttaa.

Valta parisuhteessa

Anastasia on kirjallisuuden opiskelija, parikymppinen kokematon neitsyt. Grey on jumalaisen kaunis, jumalaisen rikas ja jumalaisen karismaattinen maailmanomistaja. Aluksi Greyllä on valta. Valta pyytaa kahville, illalliselle. Valta suudella, valta ostaa naiselle tietokone, kännykkä, Audi.. Asetelma kääntyy kun Anastasia rakastuu. Hänen rakkautensa ja vilpitön halunsa saada tutustua Christianiin asettaa Anastasian valta-asemaan. Ja parin viimeisen sivun aikana paljastuu Anastasian lopullinen valta päättää suhde. (En minä mitään spoilaa).

Olen joskus joutunut vähän samankaltaiseen valtapeliin. Tästä kakkateoksesta löytyi jotain kiinnekohtaa ja pientä ymmärrystä omaa menneisyyttäni kohtaan. Tunnistin Greyn ylitsevuotavan charmin ja pikkupoikamaisen avuttomuuden. Tunnistin myös sen, miten valtaa voidaan ylläpitää jopa mielialan heilahteluilla. Jos koskaan ei tiedä mistä tuulee, on varpaillaan ja varuillaan koko ajan kuin pikkuvarpunen. Mustasukkaisuus se vasta onkin kova valtti valtapelissä. Kun ei mitenkään halua toisen hermostuvan, sitä jopa välttelee mainitsevansa miespuolisen ystävän nimeä.

Meillä on Meripeikon kanssa ihanan tasavertainen suhde. En minä mitään valtapeliä jaksaisikaan. Se aika on jo koettu, nähty ja jätetty. Meripeikolla on terve itsetunto, kokonaisuudessaan. Hän haluaa jakaa elämänsä minun kanssani, siis miettikää nyt oikeasti sanan - jakaa - merkitystä. Meripeikolla ei ole tarvetta korottaa omaa statustaan alentamalla muiden statusta. Tämä on yksi syy siihen että luotan Meripeikkoon sokeasti. Olen valinnut sen. Siis luottamisen. On ihanaa voida olla levollinen ja luottavainen.

/Nereidi

PS. Viimeisen sivun luettuani tokaisin Meripeikolle että jatko-osaa odotellessa. Googlailin, ja johan niitä jatko-osia on jo tehty. Jopa kaksi kappaletta. Never ending story... edestakaisin vatkaamista ja valtapeliä, kunnes joko Christianille tai Anastasialle iskee Alzheimer. Milloinkahan ilmestyy neljäs osa?








tiistai 3. helmikuuta 2015

Kauhee aivomyllerrys, fantasian selkeentyminen, matkaa itseeni.

Visuaalinen kun olen, niin kuvat on taas apuna. Ne kun kertoo monesti paljon enemmän. Eri threesometilanteita tässä haen.

Tilanne 1 (Netistä ongittu kuva) (Iski muuten sensuuri,sillä tuli viesti bloggerilta: Ei saa olla pornokuvia)
Tämä on kiihottava. Nainen huomioi kummankin, on tilanteen herrana, ja miehet ei koita mitenkään väkisin alkaa panemaan. Toki aktiivisuutta saa olla. Mutta nainen on se keskipiste, sille tuotetaan hyvää.
Toinen kuva samaisesta ajatuksesta. Kiihottava.


Sitten kuva ja tilanne 2. Sekin netistä.
Taustalla oma mies tsekkailee, kun vaimo panee vieraan miehen kanssa. Tämä ei ole minun fantasiaa. Toki on kiihottavaa nähdä seksiä, mutta ei näin. En ole cuckold, tästä vaan tulee mustikseksi. Lienee noiden aisankannattajien ajatusmaalma se, että he ei itse pysty jotenkin tyydyttämään naistaan, vaan haluavat nähdä, sitä kiimaa mitä "kunnon mies" antaa aisurin vaimolle. Nöyryyttävät itseään siinä, ja nauttivat siitä nöyryytyksestä. Kyseessä ei kyllä ole mielestäni rakkaus. Toki voi sanoa, että rakastan sinua niin paljon, että saat naida muiden kanssa. Mutta jotenkin siitä ehket puuttuu kuitenkin rakkaudellinen seksi miehen ja vaimon välillä. No, kukin tavallaan, toi vain mun ajatus.

Sitten kuva 3, netistä
Tässäkin taitaa olla eri fantasia, kuin aiemmissa. Tämä onkin todella monihaarainen juttu. Toivottavasti lopunperin fantasiamme ovat samanlaisia, kuten ne aluksi ainakin näytti olevan.
Ilmeisesti tuo mies alla ja nainen ovat pari. ja nainen nauttii, kun joku muu katselee, mahdollisesti yhtyykin leikkiin. Tavallaan tämä on ok, mutta edelleen peräänkuulutuan tasa-arvoisuutta. Minulle saattaa tulla hassu olo naida Nereidiä jonkin miehen töllöttäessä siinä vieressä. Pitää siinä olla muutakin. Hiplailu ja koskettelu on jees, mut jotenkin itse paneminen on sen verran intiimi toimitus kaiketi, että siinä ylimääräiset silmät, jos ne on vaan tilattu tuijottamaan, häiritsee. Tulee olo, suoriudunkohan tästä, ehkä. Siis Ehkä.

Kuva 4. 

Tilanne menee kuitenkin jossain vaiheessa siihen, että pitää vuorotella.  Eli minä panen, ja sitten mister X panee. Tai toisinpäin. Ehkä tärkeä kysymys tässä on se, että keskittyykö Nereidi yhteen mieheen kerrallaan, vai nauttiiko kummastakin yhtä aikaa? Viikonlopun kokemus yhteen keskittymisestä oli aika huono.
Kyllä siinä varmaan alkaa suhde olemaan lujilla, jos huomaan Nereidin haluavan VAIN tuota Herra X:ää. Itsetuntoni seksuaalisesti tulee horjumaan ihan varmasti.

Niin. Voiko tasa-arvoinen seksuaalisuus toteutua kolmen kimpassa mitenkään? Vai jääkö aina joku lopunperin vähemmälle? Minua ei haittaa yhtään se, että herra X jää vähemmälle. Näinhän jopa Nereidin kanssa sovittiinkin, että ei varsin yhdyntään asti mentäisi, jos tälläinen tilanne tulee joskus vastaan.
Tässäpä miettimistä.

Nereidille kysymyksiä, saa vastata ihan rehellisesti.

Mikä noista tilanteista on sinusta kiihottavin? (kuvat)
- Aisuri-hommat on parhaita. NO EI! Olen ihan sikairtipoikkipuhkiväskä. Eli väsynyt ylen rankan päivän jälkeen ja kello on jo tuhat. Eli nyt tulee näköjään huonoa läppää.

Otetaanpas tämä homma nyt uusiksi ja tosissaan.
Aisuri-hommat sucks. Kaikkein kiihottavin noista kuvista oli se, missä nainen makaa sängyllä ja miehet siinä hyväilevät. Kakkoseksi tuli tämä Kukkulan Kuningatar, joka pitää molemman miehen kullia käsissään. Jotenkin tuo paneksiva pariskunta ja yleisönä muna kädessään istuva mies ei kiihota.
Ja miksi niin? Minusta kimppa on sitä että kaikki nauttivat, aktiivisina.

Miten ajattelet toimivasi tilanteessa kahden miehen kanssa, mikä tuntuu luontaiselta?
- Minä en seksin aikana mieti rationaalisesti yhtään mitään. Menen fiiliksen mukaan ja heittäydyn. Siis ihan normaalissa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Kimppaseksissä sitä varmaan pitäisi jo etukäteen tehdä itselleen selväksi eri asioita. Näitä asioita vatkatessa on nyt tullut tosi selväksi se, että oma kumppani ei jää ulkopuolelle. En minäkään haluaisi jäädä ulkopuolelle. Eli huomioisin molemmat. Välillä antautuisin nauttimaan molempien käsittelystä. Kun sitä huomiointia voi tehdä niin monella eri tavalla. Panemalla, suuseksillä, suutelemalla, hyväilemällä, runkkaamalla, katseella, sanoilla.

Haluatko olla passiivinen vai aktiivinen? Omassa mielessäni kiihottavinta on myös se, että sinä makaat, ja miehet hyväilee.
- Sekä että. Minähän tykkään kun seksissä on niitä variaatioita ;) Passiivista/aktiivista, antamista/saamista. Sitähän se. Seksi parhaimmillaan.

Olen sinulle jo tuttu kumppani, ja ymmärrän jossain määrin, että uusi mies saattaa kiinostaa sillä hetkellä enemmän. Miten tässä tilanteessa voisi toimia, että minulle tulisi kuitenkin olo, että tämä on meidän juttu? Vai onko tämä vain luottamukseni vajautta vai ajattelenko liikaa niin, että tämä ei ole meidän yhteinen juttu. Ilmeisesti.
- Jotkin asiat ovat vain yksinkertaisesti itsestäänselvyyksiä. Meripeikko on minun mieheni. Mies jota haluan enemmän kuin ketään muuta koskaan. Mies jota rakastan enemmän kuin ketään muuta koskaan. Mies jonka kanssa seksi on pääsylippu... ei vaan oikeastaan VIP-lippu taivaaseen. Ei sitä pysty kukaan koskaan ohittamaan. Herra X on vieras mies. Ei minua kiinnosta joku mies vain sen vuoksi, että se on vieras. Vaikka olisikin miten komea, seksikäs, karismaattinen. Minua kiinnostaa se syvyys ja kokonaisvaltaisuus mitä Meripeikolla ja minulla on.
Olisikohan ollut eilen kun juteltiin nukkumaan mentäessä. Tämä kimppa-asia nyt on ollut niin pinnalla, ja siitä tietysti sitten puhuttiin. En tiedä, onko tämä nyt kovin julmasti tai kylmästi sanottu, mutta Herra X olisi kuin elävä dildo. Mehän välillä käytämme dildoa, joten Herra X olisi tavallaan samanlainen lisämauste meidän seksielämäämme. Tietysti tarkoitus olisi että Herra X nauttisi myös täysin siemauksin. Dildon ei tarvitse nauttia :D :D



Oceansoul kirjoitti blogissaan aika hyvääkin asiaa ko. aiheesta.  Linkki
Ja tuolla blogiss näköjään ollaan jo pidemmällä, kun seuraa haetaan. linkki

Itseasiassa toivoisin tähän myös miesnäkökantaa, jos täällä sattuisi olemana mieslukijoita. ?? Vaikka mailiinkin saa laittaa. Jopa voi kirjoittaa oman käsityksen kyseisistä naista kunnioittavasta kimppailusta tai tapahtumien kulusta. Maili: Neresea2(ät) gmail.com

Sillä tätä jankkaan, koska näköjään netissä on paljon epäonnistuneita kokeiluja, jossa ihmiset vain haluavat ottaa, eivätkä antaa kolmen kimppaan. Ja tuntuu olevan sinkkumiehiä, jotka vaan haluaa päästä panemaan, olipa siinä sitten muita miehiä tai ei. Eli ei näin.

Eli Camoon, tekstiä mailiin tai tähän. Jos laitatte mailiin, niin koostamme niistä vaikka yhden oman kirjoituksen tähän blogiin. kirjoittakaa siihen sitten: saa julkaista. Muussa tapauksessa asiat jää meidän välisiksi.

maanantai 2. helmikuuta 2015

Kohti fantasian toteuttamista, viikonlopun tapahtumista

Nyt on maanantai.

Minulla oli työreissu. Koska työreissu oli mukavasti myös viihteellinen, lähti Meripeikko mukaan. Ajateltiin että yhdistetään huvi ja hyöty. Kivaa ohjelmaa, hyvää ruokaa ja oma hotellihuone muhkealla parisängyllä. Jee, ei lapsia - voidaan keskittyä kunnolla toisiimme!

Ohjelmaosuuksien jälkeen istuttiin iltaa, pöytäseurueessamme istui miespuolinen kollegani ja muita mukavia ihmisiä. Viini virtasi ja juttu lensi. Oli vallan kivaa. Jossain vaiheessa kollegani käsi alkoi vaeltelemaan reidelläni. Ja silmänsä kiinnittyivät useasti rintavakooni. Meripeikko istui vieressäni toisella puolen. (Ja huom! kollega tiesi minun ja Meripeikon olevan pariskunta). Oli hiukan rajoitettava kollegan innokasta kättä, joten pysäyttääkseni innokkaan käden, otin hänen kätensä omaani, ja Meripeikon käden toiseen käteeni. Pidin siis kahta miestä kädestä, ja se tilanne tuntui aivan mahtavalta. Järkyttävän kiihottavalta.

Ravintola meni kiinni, ja siirryttiin porukalla tämän kollegani hotellihuoneeseen. Näillä jatkoilla oli arviolta 15 tyyppiä. Matkalla tämän kollegan huoneeseen, hänen kätensä hiveli lantiotani, ja pakarani vastaanottivat kevyitä puristuksia. Huoneessa kollega parkkeerasi itsensä istumaan aivan kiinni minuun. Hively jatkui. Meripeikko seurasi tilannetta.

Loppujen lopuksi Meripeikko hermostui tähän lähmimiseen ja oikein tiukoin sanakääntein pyysi kollegaani kertomaan "Miksi lääpit vaimoni persettä". Poishan siitä tilanteesta oli sitten lähdettävä, riidan aineksia oli jo sen verran ilmassa. Kollega ei muutenkaan huomioinut Meripeikkoa koko illan aikana ollenkaan.

Minulla tämä oli eräänlainen oman itseni testaus. Miltä tuntuu vieraan miehen seksuaalinen, selkeä lähestymisyritys Meripeikon läsnäollessa. Siis ilman Meripeikkoa olisin torpannut lähestymiset ja lähmimiset heti alkuunsa. Tämä mies ei kiinnosta minua eroottisessa mielessä pätkääkään. Olen aiemminkin ollut samalla työmatkalla, ulkomailla, tämän kollegan kanssa. Olin sinkku silloin. Istuttiin viimeisinä hotellin aulabaarissa viinistä nauttien. Oltiin huppelissa. Eikä tullut mieleenikään touhuta mitään tämän miehen kanssa. Hän ei kiinnosta minua millään lailla. Ystävystyttiin kyllä, ja kiva mies - ylen taitava ammatillisesti. Muutenkin mukava ja fiksu.

Eli ei se tilanne tällä kertaa olisi missään tapauksessa riistäytynyt käsistä. Se oli minulle vain pieni tutkimusmatka.

Opin myös sen, että ensinnäkin vieraan miehen ja Meripeikon pitää tulla keskenään hyvin juttuun. Ja minun on oltava siitä miehestä seksuaalisesti kiinnostunut. Meillä täytyy olla Meripeikon kanssa jotain seksuaalista meneillään, johon tämä mies sitten liittyisi mukaan. Ajatukseni pyörivät tällä kertaa pelkästään tässä omassa testimaailmassani. Olisin voinut edes ottaa katsekontaktia Meripeikkoon, että katso nyt mitä tämä mies tekee. Toimin siis väärin Meripeikkoa kohtaan, hänelle tuli kaikesta kovin ulkopuolinen olo :(. Ja niinhän sen ei tulisi mennä. Opin siis paljon, ja se on hyvä. Oikein erinomaisen hieno ja tärkeä juttu varsinkin minulle, mutta kaiketi myös Meripeikolle. Vähän riideltiin asiasta, muttei mitenkään pahasti. Todettiin, että kovasti näyttää siltä että jossain vaiheessa päädytään fantasiamme toteuttamiseen, vahvat merkit oli nähtävissä.

Kerroin Meripeikolle, että mahtaisiko minulle tulla Maailma Syvin Morkkis sitten jälkeenpäin. Siis funtsattiin sitä molemmat. Tehtiin sellainen diili, että kun jossain vaiheessa nyt sitten ollaan siinä 2m+1n tilanteessa, niin ei laskettaisi sitä miestä suoranaisesti panemaan minua. Käsitouhuja ja suuseksiä kondomin kanssa sitten vaikka. Pelätään molemmat tautejakin aivan skitsona. Sitähän ei sitten tiedetä miten joskus jatkossa. Mutta nyt mennään näillä eväin.

Meille on tullut tämän blogin kirjoittamisessa näköjään sellainen tapa, että kyssäreitä toiselle osapuolelle. Meripeikko vastailee, kunhan tuossa kiireiltään ehtinee :)

Miltä sinusta tuntui tämän kollegani hiplailut?

-No-niin. Tajusin kyllä heti jo pari tuntia aikaisemmin, ennen jatkoille menemistä, että toi mies haluisi seksiä Nereidin kanssa. Mutta olen eri mieltä tämän miehen miellyttävyydestä ja fiksuudesta. Kyseinen mies ei nimittäin millään tavalla huomioinut minua. Hänen ammattinsa on lähellä omaani myös, ja keskustelua olisi varmaan syntynyt. On ERITTÄIN moukkamaista hylkiä seurueen jotain tyyppiä, ihan normaalissa kanssakäyisessäkin. Ilman mitään tälläistä kuviota. Oikeastaan seurailin tilannetta toisinaan, hieman vetäytymällä etäämmälle.
 Jatkoilla tämä mies ei edes vaivautunut tarjoamaan juomaa minulle, vaikka olin tarjonnut koko seurueelle muutamat baarissa. Sitten kun olin seurannut pari tuntia tuota perseenpuristelua ja hiplaisua, niin kysyin häneltä suoraan, että mikäs siinä on, kun tuntuu tuo vaimoni perse kiinnostavan aika paljon. Miehellä ei ollut kanttia myöntää asiaa, vaan kiisti kaiken. Ja ihan jokainen seurueessa oleva tämän näki. Ei minulla ole mitään tarvetta lähteä asiasta riitelemään. Mutta en ole mikään aisuri, joka sitten vessassa vetää käteen. Siinä hetkessä oli juuri sellainen olo, että jos tästä lähden omaan huoneeseen, niin toi mies kyllä hyökkää Nereidin kimppuun ihan täysillä.
Oikeastaan, jos tämä henkilö olisi ollut nainen, ja ilmassa ei olisi mitään tämänkaltaista seksuaalisuuteen liittyvää, niin siltikin olisin ollut ihmeissään tylyttämisestä.
Toisaalta, Nereidi oli tilanteen avainhenkilö. Ilman häntä minun ja miehen välillä olisi saattanut olla hyvinkin mukavaa keskustelua. Pidän ihmisistä, olen sosiaalinen ja viihdyn älykkaissä keskusteluissa.
Tätähän ei ollut sovittu mitenkään etukäteen. Ei ollut tarkoitus etsiä seuraa, tms.

On eri asia jakaa vaimoaan, olla polyamorinen tai aisuri, kuin harrastaa mahdollisesti kivaa ja nautinnollista kimppaseksiä joka käsittääkseni olisi meidän yhteinen kiva fantasia.

Oliko missään vaiheessa kiihottavaa?
-Ei. Tunsin itseni ulkopuoliseksi.

Heräsikö joitain ajatuksia tämän fantasian toteuttamisen kannalta?


-No se, että aika varmasti jossain vaiheessa jotkin jatkot, tms bileet johtaa jonkinlaiseen kimppailiuun. Kumpikin olemme juovuksissa eroottisesti syttyviä henkilöitä.

Mikä saattaisi olla huono tekijä jos/kun toteuttaisimme fantasiamme?

-Vaikea sanoa etukäteen. Asiat menee omalla painollaan, ja tämä meidän oma pikku "salaisuutemme" ja seksuaalisuutemme on kiva lisämauste yhdessäoloomme. Toki huolettaa se, että miten kännissä tulisi muistettua rajat, ja turvaseksi. 

Mikä taas olisi hyvä tekijä?

-Jos kaikki menee niinkuin pitää, niin voisihan se olla hyvin kiihottava kokemus. Ja yhdisräväkin meille.

Miten arvelisit meidän suhteen muuttuvan fantasiamme toteuttamisen aikana? Etenkin sen jälkeen?

- Luulen, että ei tässä voi pohtia asiaa etukäteen, ja kimppailusta ei tulisi tehdä mitään isoa omaa numeroaan. Se on lisämauste, yhteinen kokemus, jos niikseen tulee. Ja se tapahtuu, mikäli tilanne on otollinen, oikeat ihmiset, jne. Ensin jotain pienempää, omien rajojen ja mieltymysten mukaan. Kuten nereidi kirjoittikin. Tuntuu jotenkin absurdilta ja jopa vastenmieliseltä lähteä hakemaan seuraa vaikka netistä, ihan teemana vain kimppaseksi.
Ja jotenkin kokisin asian niin, että kolmannen tulee olla kiva tyyppi, jonka kanssa voi naureskella, jutella muutakin, jne. Rento tunnelma, luottamus, jne.

Loppuun vielä, kyllähän se luottamusta koitteli, kun huomasin olevani ulkopuolinen. Ja ei se mies syyllinen ole kuin oman kumppaninsa pettämiseen tossa. (siis tuskin kukaan haluaa, että  oma kumppani noin avoimesti haluaa jotain muuta reissullansa) Nereidi antoi asioiden tapahtua, ehkä se mieskin sen ymmärsi.
Lähinnä minulle tuli hieman pelle olo, siinä muiden ihmisten kanssa juttelet niitä näitä, ja hekin kiinnittävät huomiota siihen, että toinen puristelee ja vonkaa mun vaimoa tunnista toiseen kenenkään puuttumatta asiaan sen kummemmin.

Kokemusta rikkaampana. <3

Pieni lisä vielä: Sen tässä oppi, että ihan ensiminuuteilla kyllä tajuaa, toimiiko kemiat eri ihmisten kanssa. Tuossa tilanteessa, kun se mies tuli Nereidin luo, asiat oli kyllä aistittavissa heti. Mies halusi Nereidiä, ja halusi minut pois kuvioista. Jos tilannetta jalostaa pidemmälle mielikuvissa, niin meidän kummankaan fantasia ei ole se, että toinen käy vieraissa.

Ja kommentteja/asiaa saa laittaa mailiinkin, jos ei julkisesti halua jostain syystä jutella. neresea2@gmail.com  :)




torstai 29. tammikuuta 2015

Kylpylät ja fantasiaakin

Tuli mieleen kirjoittaa.
Traumoja on tullut mietittyä. Jossain määrin niistä on tullut vapauduttuakin.

Mutta asiaan.

Olimme kylpylässä. Kylpylä on jossainmäärin eroottinen paikka, ainakin eroottisempi kuin vaikka k-kauppa.
Kyseisessä kylpylässä on höyrysauna, sellainen, jossa on sekä miehet että naiset alasti. Köydellä on erotettu puolet kuitenkin, ettei innokkaimmat miehet aina kiilaa naisten puolen oven viereen kyttäämään.

Kylpylöiden höyrysaunoista tuntuu olevan netissä juttua, hieman ehkä värittynyttäkin.
Omat kokemukset noista, kerran olen nähnyt yhden miehen hyväilemässä itseään, (Lienee oli homppeli) ja toisen kerran ilmeisesti pariskunta olivat, hieman hiplailivat toisiaan.
Lähinnä silmään sattui miehen erektio, kun nainen kädellä häntä hyväili. Pariskunta istui vierekkäin.

Selkeästi höyrysaunoissa on muutama ukko aina, jotka hakeutuu ihan naisten alueen viereen. Siinä sitten tiirailevat muina miehinä. Näin oli nytkin, yksi ukko oli varmaan puoli tuntia samassa paikkaa, ja ihan estottomasti tähyili naisten puolelle. Jotenkin vielä asetteli jalkansa niin, että naisten suuntaan kyllä näkyi kaikki, mitä jalkovälissä on. Höyryn määrä tuolla on sen verran vähäinen, että parin metrin päässä olevan näkee kyllä ihan hyvin.

Niin, ja olenhan minä nähnyt, kun joku nainen sai orgasmin vesihierontapisteessä. Sellainen, joka tulee sivulta veden alle. Silmät meni kiinni, ja kasvot punaiseksi.. Ilmeestä ei kyllä voinut erehtyä.

Noissa kylpylöissä tuli rampattua joskus aikoinaan, kun oli pienempiä lapsia, ja jotain tarjouspaketteja.

Nereidin kanssa altailla sovittiin, että mennään ihan reunaan, jotta tapaisimme toisemme siellä höyryssä. Mukavahan se on olla lähekkäin. Mutta siinä oli sitten se mies välissä, joka sitten katseli innoissaan Nereidiä.

Hauska, oikeastaan tilanne oli aavistuksen kiihottava, mutta toisaalta ärsytti, kun olisi tehnyt mieli mennä Nereidin lähelle. Meinasin tuumata miehelle, että menes nyt siitä tuijottelemasta mun vaimoani.

Niin, kyllähän sitä itsekin vilkaisee, jos on alaston nainen näköpiirissä. Mutta ei se kyllä erektiota tee. Siihen tarvitaan muutakin kuin pelkkä näkymä. Ja kieltämättä tuollaisessa yhteishöyrysaunassa on pientä lisäjännitettä joskus jos mieli on sopivassa tilassa, ja jos vertaa normaaliin saunaan, jossa on vain saman sukupuolen edustajia.

Kuva netistä.


Tuosta lähti sitten mielikuvitus laukkaamaan.
Mitä jos... Kylpylässä olisi hiljaisempaa.. Minä istuisin Nereidin kanssa vierekkäin tuolla höyrysaunassa. Suutelisin Nereidiä, ja siirtäisin sormeni hänen pillun huulille. Varovasti hieroisin clitorista, ja tuntisin hänen kiihottuvan ja kostuvan  siitä.. Nereidin käsi olisi kyrpäni ympärillä, ja tekisi hidasta liikettä edes takaisin, nereidin hengityksestä kyllä kuulee, mitä tapahtuu..
Takanani höyryssä oleva mies huomaa asian, ja kiihottuisi tilanteesta, sen huomaisi hänen erektiostaan. Hän ei tiedä, uskaltaisiko runkata itseään, vai mitä tapahtuu.
Hän tarkkailee tilannetta avoimesti. Jatkan Nereidin hyväilemistä, ja tunnen itsekin nautintoa, kun Nereidi runkkaa minua kovemmin.
Tälle tarkkailijalle ei ole enää epäselvää, mitä tapahtuu. Vilkaisen häntä, ja hän on ottanut kovasti seisovasta kyrvästään kiinni, ja liikuttelee esinahkaansa edestakaisin. Hänen varmasti tekisi mieli tulla koskettamaan. Ja hän varmaan haluaisi, että hänen kovaa kyrpäänsä kosketeltaisiin. Hän on tullut hieman lähemmäksi, jotta näkisi paremmin.
Nereidi on huomannut tämän miehen myös, ja katsoo toisinaan häntä, aja hänen seisovaa elintään. Ei suoraan, mutta vilkuilee. Höyryssä ei näe kunnolla, mutta ei myöskään jää epäselväksi, mitä tapahtuu.
Mietin. Nereidin käsi tuntuu nautinnolliselta. Sormeni on nereidin sisällä osin, Nereidi on ihan valuvan märkä, ja se kiihottaa minua. Kuiskaan Nereidille, että istu minun syliin. Istu kovan kyrpäni päälle. Ja Nereidi kääntyy, istuu syliini selkä minuun päin, ja ohjaa kyrpäni hänen sisäänsä. Sisään painuessa Nereidi voihkaisee, ja itsekin huokaan. Suljen silmäni..
Tuntuu taivaalliselta.


Koitamme liikkua niin, että ei suoraan huomaisi meidän panevan. Mutta kyllähän sen arvaa ilmeistä. Raotan silmiäni, ja niin, se mies. Mies runkkaa kovaa kulliansa ihan vieressä.
Minuun käy sitä jopa sääliksi. Otan nereidin käden, ja laitan sen miehen kalun suuntaan. Nereidi tarttuu miehen kalusta kiinni, ja alkaa runkkaamaan sitä. Miehen ilme on vääntynyt, ja hän huohottaa.
Mies katsoo minua, ja ojentaa kättään kohti Nereidiä.
Tiedän, Nereidin rinnat on kiihottavat, ja hän haluaa koskettaa niitä. En estele.
Ja hän koskettaa. Hän puristelee rintoja, hyväilee nännejä ja nauttii näkemästään.
Nereidi on sulkenut silmänsä, ja liikuttaa lantiotaan sylissäni Laitan toisen käteni hänen clitorikselleen, ja hyväilen. Tunnen kuinka Nereidin pillu alkaa puristamaan kaluani yhä kovemmin, ja hän voihkii, koitaa kuitenkin pidättää ääntään.
Tiedän, että hän on lähellä, olen itsekin.
Kuiskaan, että runkkaa sitä miestä kovemmin.. Ja Nereidi runkkaa.
Mies alkaa vääntelehtimään, ja häneltä tulee. Spermaa valuu pitkin nereidin kättä, joka puristaa tuon miehen sykkivää kyrpää aika lujaa.  Se näyttää kiihottavalta. Miehen tuleminen kiihottaa myös Nereidiä, ja hänkin saa orgasmin. Hän vapisee sylissäni, ja laittaa käden suunsa eteen, ettei huutaisi.
Nereidin pillu hieroo kaluani, ja tulen itsekin. Sykin spermat hänen sisään valtavalla paineella.

Hetken on ihan hiljaista. Tajunta palaa. On kuuma. Nereidi on lysähtänyt viereeni, ja hänen vartalonsa nytkähtelee orgasmin jälkeisiä väristyksiä vielä. Itse nojaan istuviltani seinään, kyrpäni on vielä hieman erektiossa. Mies on mennyt hieman kauemmaksi, nojaa seinään hänkin hengästyneenä, silmät suljettuna.

Sanon Nereidille, että lähdetään suihkuun. Ja niin kasaamme itsemme, ja laahustamme höyrysaunasta pois. Mies tulee perässä viereiseen suihkuun. Tuumaan hänelle, että aika kuuma on toi höyrysauna. Mies vastaa: Joo, niin tuntuu olevan. Kerään itseni, puen uimahousut ja lähden altaalle odottamaan Nereidiä. Puolet tajunnastani on vielä kateissa..

---

Sellainen stoori. Toivottavasti sytyttää jonkin muunkin.. :) Kuvia ei ole tällä kertaa, niitä pitäisi ottaa, kun sopiva tilaisuus tulee.

Nereidille kysymyksiä hieman. kun tarkoitus on saada aina toisenkin sukupuolen ajatuksia. Vastatkoon, kun tulee kotiin.

Nereidi täällä sitten kotiutui. Meripeikko laittoi tekstaria että on lisännyt tekstiä, fantasiatekstiä. "Älä aja ojaan kun luet". Hurja lumipyry, mutta en ajanut ojaan :) Vaikka teksti saikin posket punaisiksi, hengityksen tihentymään ja stringit kostumaan...


Koetko kylpylän eroottisena paikkana?
- Juu. Tosin siihen usein tulee se äiti-mood päälle, siis silloin kun lapsi/lapsia on mukana. Silloin kun kylpylässä nautiskelee ihan aikuisseurassa, se tietysti on vallan toinen juttu. 


Onko sinulla jotain eroottisia kokemuksia kylpylöistä, esim vesihieronnasta tai porealtaista?  Itse voin sanoa, että olen kerran tullut porealtaassa yksin ollessa. Vesi vaan osui niin hyvään paikkaan, ja siit sit orkku. :)
- En ole kyllä orgasmeja saanut, eikä vesihieronnoista tms mitään seksuaalista nautintoa ole irronnut. En kyllä ole kokeillutkaan. Onneksi tätä elämää on vielä jäljellä, jotain on jäänyt näköjään uupumaan :)
Vesi on mielestäni aivan sairaan eroottinen elementti. Eli jos jotain seksuaalista toimintaa on minulla joskus ollut vedessä, niin tapahtumapaikkana on ollut meri... tai ulkomaan reissulla hotellin uima-allas. 


Onko höyrysaunassa (yhteis- )mitään eroottista?
- On. Ihan ehdottomasti. Nimenomaan höyrysaunassa, se pehmeän kostea lämpö ja höyry joka estää näkemästä, ja välillä höyry hälvenee hetkeksi ja sitten näkeekin...
Tavalliset yhteissaunat nyt ei niin kovin eroottisia ole. Omat kokemukseni ovat tietty olleet saunomista kaveriporukassa, eikä siinä ole väliä mitä siellä jalkojen välissä on - tai mitä sieltä puuttuu. Ihan kummin päin vain asian haluaa ajatella.


Miltä tuntuu, jos joku mies katselee siellä sinua? Onko Yök vai Yes? 
- Normaalistihan minua miesten tuijottaminen saattaa kiusata, minä en sitä valitse. Mennessäni yhteiskäytössä olevaan höyrysaunaan alasti, tietäen siellä olevan vieraita miehiä - silloin on kyse omasta valinnastani. Ja tuolloin katseet eivät häiritse, melkeinpä päinvastoin.

Katseletko itse?
- Häveliäs minä... en kamalasti kehtaa kuikuilla. Vaikka se mies siinä jalat levällään esitteli kalleuksiaan, niin en uhrannut puolta silmäystäkään. Heh, varmaan juttu meni juuri niin, ettei sellainen itseään esittelevä herätä muuta kuin puistatuksia... Joskus nojaudun taaksepäin, silmät kiinni kuunnellen jonkun miehen puheääntä. Tietäen että äänen omistaja on alastomana jossain lähelläni. Toki joskus olen salaa tiiraillut, mutta kovin vähäisessä määrin. 

Oliko äskeinen fantasia kiihottava? Se oli ihan vain fantasia, eikä tarkoitettu todeksi ollenkaan.
- Oli, aivan ehdottomasti. Hyvin samankaltainen fantasia, kuin tämä "baari-episodi" josta tuolla aiemmassa postauksessa kirjoitettiin.









tiistai 6. tammikuuta 2015

Mihin katosi seksikäs, haluttava ja haluava minä?

Seksin määrä

Meillä oli tässä hiljaisempi, jopa kireä jakso. Seksiä on tietysti ollut, mutta normaalia vähemmän ja jotenkin erilaista. Minä tietysti kovasti funtsaamaan asioita koskien tällaista hiljaiseloa. Että miksi näin.

Minun ja Meripeikon syvässä parisuhteessa kaikenmaailman huolet ja murheet heijastuvat seksiin (lähinnä sen määrään) näköjään välittömästi. Tämä on minulle aivan uutta, mutta ei yllätä. Aikaisemmissa suhteissani sitä seksiä on ollut riippumatta suhteen tilasta tai muista, ulkopuolisista asioista. Ellei sitten olla oltu jo niin pahasti pahan äärellä, että ero on ollut väistämätön. Tämä asia johtunee siitä, ettei sitä oikeaa syvyyttä ole ollut. Suhde on kenties perustunutkin alunperin pelkän seksin ympärille?

Meillä (varmaan lähinnä minulla) on ollut monia huolia. Liittyen töihin, johon maailmantalous vaikuttaa hetimiten. Liittyen rahaan, ja kirsikkana kakun päällä: saakelin harmaus joka nyt sentään hetkeksi sai valkoista ylleen. Kaamosaika ei ole koskaan tehnyt minulle hyvää, olen ollut melkoisen down. Ja puff! jotenkin katosi läheisyys Meripeikon ja Nereidin välillä. Turhia käninöitä jotka johtaa siihen etääntymiseen.

Pannako vai rakastella?

Huomaan eläväni todella läheisessä, syvässä, rakkaudellisessa parisuhteessa. Seksi lähtee siitä läheisyydestä - ei siitä että "onpas minulla haluja. Haluan seksiä. Jospa pantaisiin.". E-hei. Se seksuaalisuus lähtee läheisyydestä ja avoimuudesta. En nyt tarkoita läheisyydellä tässä fyysistä läheisyyttä. Vaan sitä henkisempää sorttia.

Huonon oloni keskellä en tunne itseäni haluttavaksi. En tunne itseäni kauniiksi tai seksikkääksi. Onko miehillä samankaltaisia oloja? Jotenkin aika järjetöntä kokea, että näinkin ihanassa suhteessa, jossa seksuaalisuuttani ja naiseuttani tukee oma, maailmankaikkeuden seksikkäin mieheni - ja minä tunnen itseni nuutuneeksi androgyyniksi?

Saatiin Meripeikon kanssa päät auki taas. Riidan avittamana. Olin töihin ajaessani pohtinut tätä omaa seksuaalisuuttani, ja löysin jotain josta lähteä liikkeelle. Osaankohan pukea ajatukseni kirjaimiksi. Yritetään.

Meripeikko kirjoitti omassa postauksessaan tästä kahtiajaosta, pannako vai rakastella? Minulle tuollaista kahtiajakoa ei ole ollut aikaisemmissa suhteissanikaan, eikä tietysti myös nytkään. Minulle rakastelu, naiminen, lempiminen, nussiminen tarkoittavat kaikki samaa. Minulle rakastelu ei ole sama asia kuin rakastaminen. Tosin koko seksuaalisuus on kaikkein parasta oman rakkaan kumppanin kanssa.

Minua kiihottaa aivan valtavasti kun Meripeikko ihan estottomasti kertoo haluavansa seksiä minun kanssani. "Haluan naida sinua" tuntuu ihanalta. MUTTA kun saman sanoo tuntematon mies baarissa puristaen samalla perseestä, niin kyllä vastaukseni on "Sä haluat vain panna mua. Lähde menemään siitä". JA KUN TAAS mies tulee sanomaan "Sori kun häiritsen, mutta oot niin seksikkään näköinen että haluaisin naida sua... Mutta siis anteeksi kun oli pakko tulla sanomaan, hauskaa illan jatkoa sulle". Tuohan oli kohteliaisuus, punaistuin ja hymy jäi jäljelle loppuillaksi.

Kiihottava fantasia johtikin päin seinää

Minusta meidän seksuaalisuutemme on jotain spesiaalia ja hyvin ainutlaatuista. Jotain sellaista joka on rakentunut meidän rakkautemme ympärille. En ole koskaan aiemmin kokenut sellaista. Kun sitten avauduimme fantasioistamme, ja molemmille se olikin sama: ryhmäseksi. Jouduin jotenkin ajattelemaan asiat uusiksi. En onnistunut siinä. En päässyt ajatuksissani eteenpäin. Minusta meillä on jotain sellaista mitä kenelläkään muulla ei ole? Ja siihen meidän luomukseemme ei kuulu muita ihmisiä, se on vain meille kahdelle? Yritin ajatella asiaa monelta eri kantilta. Enkä pirulauta onnistunut sitten ollenkaan. Jumituin ja lopulta kiersin kehää, jumituin siitä vielä entisestäänkin. Mikä tämä meidän seksuaalisuutemme siis olikaan? Miten voisin laskea jonkun vieraan miehen naimaan minua? Minä en halua kenenkään muun kuin Meripeikon naivan minua? Olenkohan jotenkin yksinkertainen tai rajoittunut? Estoinen?

Olen sitten ihan mitä vain, tämä kaikki mitä olen kirjoittanut aiheutti minussa sukupuolettoman olon. En ole seksikäs, en haluttava, en haluava minä. Minä en ole minä. No kuka sitten? Pitääkö minun rakentaa identiteettini uudestaan. Nollasta liikkeelle.

Minulla ei ole mitään pettämisjuttuja takana. Ajattelin pitää tilini puhtaana jatkossakin. Minulle pettäminen voi olla montaakin asiaa. Tietysti seksi on sitä, mutta myös esim. rakastuminen toiseen mieheen on sitä mitä suurimmassa määrin. Suuteleminen, tai kaikki fyysinen seksuaalisuuteen liittyvä on sitä. Jos siis toinen mies puristelisi rintojani tai minä hyväilisin toista miestä munista. Jos ylipäänsä pettää toisen luottamuksen. Näihin moni pariskunta tekee itse omat "pelisääntönsä". Ihan fiksua se onkin, se mikä on toiselle toista, voi toiselle merkitäkin jotain aivan muuta. Ja suhteissa on erilaisia ulottuvuuksia ja tarinoita. Onhan niitä avoimia suhteita, tai polyamorisia perheitä. Minusta on hienoa, ettei ole ainostaan yhdenlaisia suhteita - meitä ihmisiä kun on niin monenlaisia. Kukin toivottavasti löytää oman tapansa olla ja elää rakkaussuhteessa. Myös me Meripeikon kanssa keskustelimme asiat selkeiksi. Ajattelimme melko yhteneväisesti asioista.
Nyt olenkin uuden ajatusmaailman äärellä. Minua voisi naida Meripeikon kanssa vieras mies, ja se olisikin ihan fine. Äh... on tämä hankalaa. Oikeasti aivan helvetin vaikeaa. Rationaalinen minä on täysin messissä ja ymmärtää, emotionaalinen maailmani taas on aivan sekaisin. Typerän itsepintaisesti päässäni jyskyttää ajatus: Ajatus siitä että pantaisiin niin, että mukana olisi vieras mies - onkin Meripeikolle ok.
En tarkoita fantasian tasolla, vaan sitä että tämä kiihottava ajatus olisikin toteutettavissa.
Kuka minun rakas Meripeikkoni sitten oikein on? Ja kuka minä olen? Onko jotain perustavaa murtunut? Heh, esim. oma estoisuuteni? Onko meidän rakkautemme ja suhteemme sitä joksi kaiken olin ajatellut ja niin kokenut? Mitäs jos ei olekaan, minulla olikin pitkään ylläpidettynä parisuhde jollaisen olen aina halunnut, mutta todellisuudessa sitä ei ollutkaan olemassa?

Puhuttiin tästä. Vaihdettiin ajatuksia ja jonkinlainen pienenpieni helpotuksen tunne taisi vallata minut. Ainakin sain jotenkin asioita jäsenneltyä päässäni, kun Meripeikolle yritin näitä asioita selventää. Eiköhän tämä tästä. Prosessi jatkukoon, pidän itseni haastamisesta! Jatkan minuna, en muutu - mutta kehityn. Ihmisenä taas askeleen isompana.

Meripeikko kommentoi: 
Hienoa kirjoitusta. Kiinnitän huomiota tuohon kohtaan, jossa toteat: Tunnetko minua. Totta helkatissa tunnet. En ole mikään sen kummempi, kuin ennenkään. Sinua rakastan ja haluan, niin henkisesti kuin seksuaalisestikin.
Nyt kun on jo kiire nukkumaan, niin pikaisesti tähän vaan vielä: Ymmärrän hieman ajatuksiasi. Mutta tuosta kolmaspyörä -asiasta, kun se tuntuu olevan kaiken keskipiste. Minä koen niin, että jokin mahdollinen seksiimme liittyvä puuha (en nyt itsekään tiedä, haluanko muuttaa fantasiaani todeksi) on vain yhteinen seikkailumme, jonka me YHDESSÄ teemme. Sitä on sitten hauska vaikka vanhana naureskella.
Missään tapauksessa en halua mitään "on ok, että vieras mies panee Nereidiä" -juttua. Sillä minä olen jopa hieman mustasukkainen Nereidistä, ja rakastan häntä. Ja haluan jakaa elämäni kaikkineen hänen kanssa loppuun saakka.  Ja haluan, että hänkin jakaa elämänsä kanssani. Kaikkineen. Se, että meillä on fantasioita, ja niistä on jopa puhuttu, on mielestäni hienoa. Enkä tykkää siitä, että parisuhde rajoittaisi elämää, vaan haluan, että kaikki olisivat omia itsejään, luottavassa ilmapiirissä onnellisena. Pelkäämättä tulevansa jätetyksi tai onnettomaksi. Tämä oli nyt tälläinen yleistys. :) Eikä mikään kimppaseksi ole mikään ehdottomuus. Se vain on meidän yhteinen seikkailu, jos sellaista tehdään.

torstai 11. joulukuuta 2014

Miehen erektio, seisooko?

Päivittelin tuossa noita oikealla olevia linkkejä teksteihin, heitin pari galluppiakin, ja ajattelin kirjoittaa samalla seisomisesta.

Jokaisella miehellä on joskus erektio-ongelmia. Mieli sanoo, että seiso nyt perkele, mutta muna ei suostu yhteistyöhön. Se kun on vaan niin, että muna elää omaa elämänsä. Ei sitä voi käskeä.

Periaatteessa naisella on myös erektio, onhan naisellakin paisuvaiskudosta. Klitta "seisoo", emätin tiukkenee, jne. Minusta on hirmu kiihottavaa, kun Nereidin klitoris oikein työntyy esiin, on kova, varsinkin ennen hänen orgasmiansa. :)

Mutta mies. On kovin lannistavaa, kun olisi hirvesti halua, mutta ei vaan seiso. Seisominen tapahtuu lihasvoimalla lopunperin, ja jos on muutenkin veltto olo, niin kovan erektion aikaansaaminen on mahdotonta. Naisille tiedoksi, mies voi haluta naistaan todella paljon, vaikka erektiota ei syntyisikään. Eli älkää mitatko miehenne halua ja omaa haluttavuuttanne suoraan miehen seisomisen määrällä, kyrvän kovuudella. Toki jos miehellä ei juuri koskaan seiso, niin vituttaahan se. Ehkä kauheinta, mitä mies voi naiselle sanoa, on se, että eihän sulla edes seiso. Se menee suoraan itsetunnon ytimeen.
Nereidi tuumasi kerran tuossa, kun suihkusessio meni hieman pieleen, kun en jaksanut jostain syystä panna ja olisin halunnut seksiä sängyssä, "olishan me pantu, mutta sulle ei edes seisonut suihkussa" Prkl, että se jäi kalvamaan mieltä. Mutta Nereidi pyyti asiaa anteeksi, ja se hälventi hieman mieltäni. Joskin toisinaan yhä edelleen tulee mieleen suihkussa, että kun mulla ei seiso, ja toivoo, että nyt seisoisi.

Erektio-ongelma on kierre. Seksin aikana hukkaa kiihottuneisuuden, kun ajatukset täyttyy vain siitä, että seisooko minulla. En ole koskaan käyttänyt mitään viagraa, tms kamaa. Mutta sen olemassaolo helpottaa mieltä sinällään. Jos joskus ei seiso ollenkaan, niin on jokin apu olemassa.

Miksi sitten pitäisi seisoa? No onhan se miehen mitta, miehen kyky olla Mies. Miehelle on tärkeää se tunne, että pystyy tyydyttämään naisensa seksuaalisesti.
Minä ja Nereidin käsi.. :)

Pari yksinkertaista faktaa kyrvästä niin miehille kuin naisille.
-sillä on oma tahto.
-jos seisoo, niin silloin on kiihottunut
-jos ei seiso, niin voi olla yhtä kiihottunut
-orgasmin voi saada ilman että seisoo.
-seisomista ei voi mitenkään hallita.
-nainen, et ole huono, vaikka aina ei seisoisikaan.
-tehokas tapa saada erektio-ongelma on se, että mietii, seisooko vai ei
-nainen, älä kritisoi miehesi erektiota.
-seisominen lähtee aivoista, ei kovasta runkkaamisesta. Mies ei ole mikään kone.Kukin kiihottuu eri asioista.
-miehet ei juurikaan keskustele keskenään erektio-ongelmistaan.
-aamuerektio on luonnon tapa pitää ilolihakset kunnossa.
-erektio voi lakata kesken panon, kun fyysisesti ei vaan jaksa.

Kumppanin osuus.
Itse allekirjoitan sen, että naisella on todellakin väliä. En olisi ikipäivänä uskonut, että jaksan paneksia 14 h putkeen, joka meillä Nereidin kanssa tapahtui suhteemme alkumetreillä. Joissakin edellisissä parisuhteissa minulla on ollut pienehkösti erektio-ongelmia. Joutunut joskus pannessa tsemppaamaan itseään kaikenlaisilla mielikuvilla, etc. Sitten sinä on miettinyt, että kai se ikä alkaa vaivaamaan, tupakointi ja kaikki muukin.. Kunnes tapasin Nereidin. Oikeasti en edes pitänyt mahdollisena sitä, että saman päivän aikana voi paneksia monta kertaa. Vieläpä peräjälkeen. Niin että ei ole taukoa kuin pari minuuttia. Mahtavaa! Tätä tapahtuu meillä ihan jatkuvasti, ja tuntuu siltä, että alkuhuuman jälkeen seksuaalisuus vaan lisääntyy. :)
Nereidi saa minut tuntemaan itseni miehekkääksi mieheksi, ja se vain lisää halukkuuttani.
Yhteenvetona sanon, että jos olette menossa uuteen parisuhteeseen, ja alkaa erektio-ongelmat, niin kannattaa miettiä, mikä kumppanissa mättää. Jos on kohtuu terve seksuaalisuus, niin kyllä luonto hommat osaa hoitaa. Se kenen kanssa seksi sujuu loistavasti, on syvällistä ja tunteellista, ja jota haluaa vain lisää koko ajan, niin hyvin todennäköisesti hän on oikeaa kumppaniainesta.

Se että penis elää omaa elämäänsä, koen sen esim. niin, että tulen Nereidin lähelle ja minulla alkaa seisomaan, vaikka ei olisikaan mitään sen kummempaa kiihoketta.

Henkisesti, kaikki hampaankolossa olevat negatiiviset asiat ja puhumattomuus, saa monesti erektion hyytymään. Eli puhetta peliin.

Apuvälineet:
Viagran, tms vastaavan kokeilu ihan viihteeksi voisi olla jännää sinällään. Tuttu puhui joskus, että Cialis, vai mikä se on, olisi paljon parempaa kamaa. Sanoi myös, että ukosta loppuu puhti ja muna vaan seisoo. Olen kuullut, että naisillekin on kehitteillä, tai ehkä jo olemassa omaa "viagraa". Mutta näissä kaikissa on se hassu puoli: pitää muistaa, että seksuaalisuus ei ole suoritus. Ei siitä silloin kukaan nauti, se jää tyhjäksi jotenkin.

Penisrengas, se lienee helpoin tapa lisätä erektiota. Itselläni on ollut, ja se tuntuu ihan hyvälle. En kuitenkaan koe sitä miksikään seisontatueksi. Kunhan vaan seisoo hieman kovemmin. Penispumpuista ei ole kokemusta, sen verran tiedän, että ei ne kokoa ainakaan kasvata, pysyvästi siis.

Oma kokemukseni sitä, että ei seiso, ja tekee mieli.. Silloin on vaan otettava "sessio" uudelleen, alusta, rauhassa. Esim olen Nereidin päällä, ja jostain syystä tunnen, että alkaa hiipumaan. Silloin pysähdyn, otan tuntumaa, suutelen, hyväilen, jne.. Sitten siitä se alkaa pikkuhiljaa uudelleen. Tavallaan tipahdin "samalta aallolta" Nereidin kanssa, ja pitää ottaa yhteys uudelleen. Näin sitten jaksaa panna vaikka puoli yötä, jos vielä malttaa olla tulematta pidemmän aikaa. Fiilistä, tunneyhteyttä, rakkautta.. Rentoudu ja koe kiima..

Mielenkiinnon vuoksi Granaattiomenaa naisille ja jo vain panettaa: linkki

Nereidi kommentoi granaattiomena-juttuun: En ole moisesta tiennytkään. Granaattiomena on aina ollut lempihedelmäni. Ja sen mehu sitä parasta. Myös kaikki granattiomenantuoksuiset vartalovoiteet ja suihkusaippuat ovat olleet listaykkösiä. Melkein koomista.

Nereidille kysymyksiä taas:

Mitä koet, jos miehellä ei seiso? 
Joskus 19-vuotiaana menin elämäni toiseen parisuhteeseen, ja miehelle tuli kausia jolloin tätä ikävää erektio-ongelmaa ilmeni - otin todella pahasti itseeni. Luulin että todellakin kyse oli minusta, eikä tämä mies sitä ajatusta korjannut. Minulla on aina ollut miespuolisia ystäviä, kuuntelin sitten erään hyvän ystävän ajatuksia aiheesta ja mieleni sai rauhan :)

Miten suuri osuus sinulla on omasta mielestäsi miehen erektioon?
Kyllä mielestäni nainen voi näihin asioihin antaa oman osansa. Myös sillä ikävällä tavalla. Meripeikko kertoikin kun olin niin saakelin epäreilusti ja kurjasti silloin erään kerran asiaa kommentoinut. Kaduttaa vieläkin. Siis ihan oikeasti kaduttaa. Minä ja minun temperamenttini :(
Nainen voi osoittaa miehelle ettei se erektion hiipuminen ole mikään maailmanloppu. Hellyyttä ja suutelemista, varsinkin suuseksiä kehiin. Kaikessa rauhassa, ilman mitään vaateita. Heittäytyy tavallaan siihen tilanteeseen ja toimii vaistojensa mukaan. Kokemusteni perusteella toimii!
Mies, samoin kuin nainenkin, tarvitsee sitä positiivista palautetta omasta sukupuolisuudestaan. Jos minun mielestäni Meripeikko on Miesten Mies, seksikäs ja haluttava, jonka kanssa seksi on taivaallisinta koskaan - totta mooses se asia kannattaa kertoa!

Miten ilmaisisit miehelle, että et ole tyytyväinen hänen erektioon?
Jaa-a. Ottaisin ehkä asian avoimesti esille. Ilman mitään tunnelatinkia ja valmista mielipidettä. Että mitä voitaisiin asialle yhdessä tehdä. Jos minulla olisi vastaavia naisen ongelmia (kostumisongelmia, tai yleensä ei vaan kiihottuisi) niin haluaisin että mies juttelisi asiasta kanssani samoin periaattein.

Tapahtuuko naisen erektiossa samaa, kuin miehen, että joskus clitta lopettaa "seisomisen" vaikka mieli tekee?
Enpäs tiedä. En ole jutellut ystävättärien kanssa asiasta, en myöskään lukenut siitä mitään. Itselläni ei tuollaista tapahdu. Kun kiihotun niin se on menoa sitten. Jos joskus on jotain keskeytymistä (puhelin alkaa soimaan, joku lapsi tai anoppi huhuilee että missä ollaan, koirat alkavat vahtihaukkunsa etc etc) niin pääsen kyllä sadasosasekunnissa fiilikseen takaisin.

Haluaisitko joskus kokeilla potenssilääkkeitä, siis meripeikkoon?
Juu ei kiitos. Minut varmaan pantaisiin puhki. Jos Meripeikko itse haluaisi ihan uteliaisuuttaan testata, eihän minulla sitä vastaan mitään olisi. Täytyisi vain henkisesti valmistautua tulevaan :D Ja varmaan käytännön tasolla myös. Että seuraavaan pariin vuorokauteen ei nukuta ja käden ulottuvilla olisi se parin päivän henkiinjäämispaketti. Ruokaa ja juomaa ja kipulääkkeitä (naurua).

Haluaisitko kokeilla itse  "naisten viagraa"? Vaikka lienet viimeinen henkilö, joka sitä tarvitsee.. :)
Minä olen niin seksuaalinen olento, ettei ole tullut mieleenkään. Tarvetta ei ole ollut koska haluan seksiä melkein koko ajan :D :D Tietysti jos jotain ongelmaa ilmenisi, eikä puhuminen auttaisi niin ehkä sitten. Voin hyvin kuvitella että moisista ongelmista kehkeytyy helposti kierre, niin naisille kuin miehillekin. Jos sen kierteen saisi tilapäisen avun kautta katkaistua, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla. Jos apulääkkeen käyttämisestä tulisi jatkuvaa, niin silloin ehkä asiaa kannattaisi tutkailla tarkemmin ja eri näkövinkkeleistä.
Uteliaisuuden kannalta olisi ehkä kiva kokeilla, viereen toinen setti henkiinjäämispakettia.

Onko seksuaalisuus sitten pelkkää naisen märkyyttä ja miehen kivikovaa stondista? Ei todellakaan. Oikeastaan itseäni ei periaatteessa harmita, vaikka aina ei seisoisikaan. Eli ei kannata kulminoida ajatuksiaan pelkkään miehen orgasmiin. Itseasiassa nautin ihan yhtä paljon, kuin naisetkin, seksistä, jossa en saa orgasmia. Ja kyllä, toisinaan en halua tulla, sillä siitä jää kiva kutina pidemäksi aikaa.

Sitten vielä sellainen pointti. Jos on ollut koko päivän pientä flirttiä ja kiusoittelua, eli on ollut sellainen puoli- tai kokostondis pidemmän aikaa, niin sitten illan tullen, kun on mahdollisuus oikeasti paneksia, niin ei enää seisokaan niin terävästi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lihakset, jotka patoaa verta penikseen, väsyyhän nekin. Nou hätä, se on normaalia. Pikapanoissa saattaa oilla paljon terävämpää seisokkia toisinaan. Veikkaisinkin, että jo yhden tunnin jatkuva seisokki saa homman hyytymään, halusi tai ei. Ja tauko on paikallaan. :)

Kommentteja tähän alle tai mailiin saa heitellä. maili löytyy yhteystietosivulta. :)