Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilman alushousuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilman alushousuja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Note to self: ihonhoitoöljy + stay upit = huono yhdistelmä

Naisen itsetuntoa
Minä olen niitä naisia, jotka meikkaavat ja tykkäävät pukeutua. Toki voin vallan hyvin kuljeksia tukka pörröisenä pehmopökät jalassa, kotona tai ystäväkahvittelun merkeissä ja kaupassakin. Mutta kyllä ulkonäköön huomion kiinnittäminen lisää omaa naisellisuuttani. Vaikka sitä ei kukaan huomaisikaan, minä tiedän ja tunnen sen, ja se riittää.

Ennen tätä meidän reissua olin jo naismaiseen tapaan herkutellut vaatesuunnitelmilla ja edellisenä iltana vietin tovin saunaosastolla kaikenmaailman kauneudenhoitorituaalien merkeissä. Kasvo- ja vartalokuorinta, kasvonaamio, hiusnaamio, ihokarvojen poistaminen, pedikyyri ja - hey you name it! Onneksi luonto teki minusta melkoisen karvattoman, nännikarvat tai viikset kuulostaisivat aika maskuliiniselta ja hurjalta.

Nappasin kylppäristä reissuun mukaan sellaisen ylellisentuoksuisen ihonhoitoöljyn. Siitä tulee iholle himmeä hohde, ja sen ihana tuoksu natsaa hajuveteni kanssa. Ajattelin että varmaan tulee naitua ja sen myötä käytyä suihkussa tämän tästä, tämä öljy olisi kivasti kosteuttavakin.

(Tähän kohtaan sellainen tietovisailujen vääristä vastauksista tuttu nasaalituuttaus ööööööö).

Olin pukeutunut tiukkaan paitaan, lyhyeen nahkahameeseen, stay up-sukkiin ja korkosaappaisiin. Alla oli pitsiset hepenet alusvaatteina. Oli sellainen kivan kupliva ja naisellinen olo. Jännite oli melkoisen tiukka koko päivän ja tässä postauksessa Meripeikko kertookin mitä kaikkea kivaa tapahtui.

Kovan onnen öljy
Mutta se ei ollut kivaa, kun tosiaan kävin yhden panon jälkeen suihkussa, ja sivelin sitä ihonhoitoöljyä kroppaani, stay upit takaisin (pikkarit olin jättänyt pois) ja suunnattattiin hissillä kohti alakerran baaria. Nimittäin siinä hississä tunsin, miten oikeassa sääressä stay up on kohta stay down. Hississä ei ollut muita, joten yritin nostaa sukkaa takaisin, nuolaisin sormiani jotta saisin pyyhittyä öljyä pois iholtani. Ja bums, hissi oli alhaalla. Kipitin Meripeikon rinnalla baariin ja sujahdin hurjalla kiireellä ensimmäiseen vapaaseen pöytään istumaan. Kuiskasin Meripeikolle etten valitettavasti kykene nyt liikkumaan, sukka valuu kohti nilkkaa. Uuh miten seksikästä - not! Kun Meripeikko tuli baaritiskiltä drinksut mukanaan, pyysin häntä peittämään näkökenttää sen verran, että sain koipi kerrallaan hilutettua ensin saappaan pois, ja sitten stay upit. Potkin sukat sinne jonnekin myttyyn tuolin alle. Saappaat takaisin, drinksut nassuun ja sitten siirryttiinkin takaisin hotellihuoneeseen jatkamaan kiihkeää seksisessiota.
Järjestin kaiketi ravintolan aamusiivojalle ylläripyllärin.

Miehen itsetuntoa
On muuten kiva, että Meripeikolla on itsetuntoa siihen että näin naisenaan voin pukeutua seksikkäästi. Jokaisella miehellä sitä itsetuntoa ei nimittäin ole. Lasteni isän mielestä juuttisäkkikin oli liian tyrkky ja halpamainen. Musta jätesäkki kuului samaan kategoriaan, mutta puolijoukkueteltta oli ihan fine. Heh.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pikku reissumme hipoi fantasiaa


Onpa kuu kiertänyt maata, sitten viime kerrasta, kun tänne on kirjoitettu. :) mutta ei sen väliä. Jännää, kun kevät alkaa tulemaan, seksuaalisuuskin herää ihan eri malliin. Olemme odottaneet mahdollisuutta lähteä kahdestaan, jonnekin pois normaaleista kuvioista. Lapsiperheen normaalia touhua.. 

Elikkäs menimme toiseen kaupunkiin, minulla oli pieni työreissu. Otettiin siinä jo iltapäivällä yhdet kuohuviinit. Ilmassa alkoi väreilemään mukavasti. Nereidillä oli ollut kuukautiset juuri, ja seksissä oli pieni tauko. Työkokousta kesti aika pitkään, Minulla oli kamera siinä mukana, ja sihtailin Nereidin reisiin kuvakulmia siinä tylsistyneenä. 
Kohta kävin kuiskaamassa Nereidille, että lähetään ottamaan yhdet kuoharit tonne hotellin aulaan. Menin edellä, Nereidi poistui kohta ja tuli perässä. 

Nopeat..
Nappasimme aulassa yhdet, ja menimme huoneeseen. Kiihko nousi heti. Nereidillä oli lyhyt hame ja stayupit. Nereidi kaatui sängylle selälleen, ja vedin hameen alta alushousut pois. Kovin kätevät tuollaiset stayupit ja hame. Painauduin häntä vasten, suutelin ja samalla avasin farkkujeni napit sekä potkin housut pois jalasta. Kova kyrpäni löysi heti tiensä hameen alle, ja siitä Nereidin märkään pilluun ilman mitään sen kummempia esileikkejä. Sisään työntyessä Nereidi voihki jo kuuluvasti ja pillu tuntui kuumalta ja kiimaiselta. Ah.. 

Panimme siinä pikaisesti, tai meni siinä varmaan yli puoli tuntia kuitenkin. Nereidi hieman meikkasi, minä pyyhin hikkeä ohimoilta, ja palasimme palaveriin. Joskin vessassa ennen lähtöä meinasin työntyä Nereidiin takaapäin, oli vaan niin hiton kiihottavan näköinen siinä peiliin kumartuneena.. Hieman oli kyllä palaverissa keskittymisvaikeuksia, mutta ei siellä mitään tärkeää ollutkaan tarjolla. 

Nereidi. Ja jotenkin mua 
kiihottaa myös hieman sekaisin olevat vaaleat hiukset..

Takaisin palaveriin.
Oltiin palaverissa varmaan puolisen tuntia vielä. Seisoskeltiin sivummalla, ja puristelin Nereidin peppua siinä toisinaan. Huomattiin samalla, että hotellissa on yleinen tupakkahuone ylemmässä kerroksessa, jossa kävimme röökillä, kun ulkona oli aika paska keli. Päätettiin kuitenkin lähteä ulos syömään. 
Itse syöminen sujuin ilman sen kummempaa kiihkoa, sillä porukassa oli henkilöitä, joille ei oikein voinut näyttää seksuaalista virittyneisyyttämme välillämme. Ruokailun jälkeen kävimme ostamassa pullon viiniä ja pari bisseä hotellille. Ennen huoneeseen menoa kävimme kuitenkin ottamassa muutamat aulassa.

Viiniä huoneessa
Pääsimme huoneeseen. Suutelimme. Avasimme viinin, ja vessasta löytyi pari lasia. Makoiltiin sängyllä, juteltiin kaikenlaista viinin maistuessa. Siirsin käteni ja kohta kieleni Nereidin hameen alle. Alushousut oli ilmestynyt sinne uudelleen, ja minua huvitti, kun heitin ne taas huoneen nurkkaan. Nuolin Nereidin pillun huulia, pyörittelin kieltä kovan klitoriksen ympärillä, hieman kiusoitellen. Nereidi voihki ja kiemurteli. Lopetin, ja sanoin, että mennään tupakalle.
Hissillä siitä sit kerrosta ylemmäksi, ja sinne löytämäämme tupakkahuoneeseen. Otimme oluen mukaan. Tupakkahuoneessa oli joku tyyppi, joka lähti pois. Tupakoitiin muutamat, suudeltiin ja puhuttiin niitä-näitä, välillä sormeni oli nereidin hameen alla, koska siellä ei ollut alushousuja ollenkaan. Kaluni pullisteli housuissa kiihkoissaan. Röökikoppissa oli isot ikkunat hotellin käytävälle.
Palattiin siit sitten huoneeseen ja kävimme suihkussa. Viini alkoi nousta sopivasti päähän. Nereidin ollessa suihkussa otin hänen hiuksista kiinni, ja painoin pään kaluani kohti. Panin hetken häntä suuhun, ja se tuntui todella hyvälle. Hieman määrätietoisesti. Tässä suuseksissä kun on 2 modea mielestäni, voin olla passiivinen saaja, tai sitten aktiivinen panija. Kumpikin tuntuu aivan erilaiselle.
Nereidi kuivaili itsensä, ja tuli sängylle. Menin kielineni ja sormineni jalkoväliin, ja nuolin Nereidille pikkuhiljaa nautiskellen orgasmin. Se on aina yhtä kiihottavaa, tuottaa kumppanilleen hyvä orkku.

Pane mua, mieheni.

Nereidin kiemurrellessa orgasmissaan, työnsin todella kumissaan olevan kaluni hänen sisään, ja panin aika kovaa. Nereidi huusi, ja oma kroppanikin oli tulessa. Lopetin, ja annoin orastavan orkun taas tulla, sellaisen pikkuorkun, mutta ilman ejekulaatiota. Kaaduin Nereidin viereen sängylle, otin viiniä. Nereidin hengitys tasaantui pikkuhiljaa, ja tarjoilin hänellekin. Sanoin, että haluun naida sua siellä tupakkahuoneessa.

Takaapäin röökikopissa
Vaatteet takaisin päälle, huikat viiniä, olut mukaan ja hissillä ylös. Röökikopissa ei ollut ketään, ja jo enne kuin ensimmäinen tupakka oli puolessa välissä, olin nostanut Nereidin hameen ylös, ja aivan avoimesti sormetin ja suutelin häntä. Kaksi sormea sisällä ja kämmen osuu sopivasti klitorikseen. Nereidi nojasi taakepäin baaritiskimäiseen rakennelmaan korkosaapaineen ja huohotti kuuluvasti silmät suljettuina, pää vääntyneenä taaksepäin. Näky ja tunnelma oli todella kiihottava. Jos joku olisi nyt kävellyt käytävää, hän olisi nähnyt ihan suoraan puuhamme. Röökikoppi oli kuin akvaario, valoineen.

Tupakointi oli unohtunut, röökit olivat palaneet loppuun tuhkakuppien laidalla. huomasin tämän, kun laskeuduin alemmaksi, ja aloin nuolemaan Nereidin klitorista. Nereidi levitti jalkojaan. Ilmeisesti Nereidillä alkoi orgasmi lähestymään, koska hän otti hiuksistani kiinni, ja nosti minut ylös. "Pane mua, pane mua takaa."

Nereidi nojasi nurkkaan, kädet seinällä ja odotti. Sain farkut auki, ja työnsin hitaasti kyrpäni nereidin todella märkään pilluun. Nereidi voihki estottomasti ääneen. Syrjäsilmällä katselin, tuleeko kukaan. Ajatus kävi mielessä, että mitähän teen, jos joku tulee. Mitähän selitän.. heh. Näyttelen varmaan humalaista.. "ai sori, me vissiin ollaan väärässä paikassa, älä anna meidän häiritä.." Nereidin kroppa näytti todella kiihottavalle siinä takaa pannessa, lyhyt nahkahame ylösnostettuna.

Suihin.
Lopetin, ja survoin vaivoin kaluni farkkuihini. Se oli pakko sijoitella sinne, kääntää ensin sivusuuntaan, ja koittaa sit saada alas housuihin, koska se olisi halunnut osoittaa kohti kattoa. Ongelma tämäkin. Nereidi läähätti yhä edelleen nurkassa seinää vasten jalat levällään. Tyonsin sormet muutamankerran häneen, ja sitten vetäisin hameen alas. Imeskelin sormistani nereidin liukkautta, käänsin hänet, suutelin ja sanoin, että lähdetään huoneeseen panemaan.  Poltettiin pikaisesti tupakat, ja siinä tupakoitaessa nereidi rassasi kuitenkin farkkuni auki, ja otti minulta suihin. Nojasin baaritiskiin ja nereidi oli polvillaan edessäni. Vastapäätä oleva käytävän ikkuna heijasti kuvan meistä, ja se oli todella kiihottavan näköinen.

Kun astuimme ovesta ulos aika kiireellä, minä olin vielä laittelemassa viimeisä nappeja kiinni kävellessä, kun vastaan tuli n. 35 vuotias mies, joka meni ko. röökikoppiin. Katsoin Nereidiä puoli sekunttia, ilmeemme ei juuri värähtänyt, mutta jännä sähköisku se mies oli. Hississä naurettiin ajoitusta, jos se olisi tullut 10 sekuntia aikaisemmin, olisi joutunut suoraan suusession keskelle. :)

Fantasia.
Käytävällä huoneeseen mentäessä sanoin, että mennäänkö käymään alakerran baarissa. Ilman alushousuja. Kävimme, mutta baari oli täysi kaikenlaista nuorisoa. Palattiin kohta huoneeseen takaisin. Suoraan sänkyyn, ja panemaan. Suuseksiä, panemista, monessa eri asennossa. Jossain vaiheessa olin taas kielineni Nereidin jalkovälissä, ja nereidi sanoi:  -Mitä oisit tehnyt, jos se mies olisi tullut siihen kesken meidän touhujen?
Vastasin, että olisin sanonut jotain ympäripyöreää, pyydellyt anteeksi ja lopettanut panemisen.
Nere: -Mitäs jos se mies olisi jäänyt siihen, ja sinä olisit vaikaka hyväillyt minua?
Minä: -Olisin seurannut miehen reaktioita, jos hän vaikutti kiihottuvan meistä, olisin jatkanut, ja tehnyt avoimemmin.
Nere: -Mitäs sitten?
-Sinä nojaat siihen tiskiin, ja minun käsi on haaroissasi. Minulla on kaksi sormea sisälläsi, ja runkkaan sinua hitaasti. Se mies katsoo, ja näen, että hän kiihottuu. Hänen housut alkaa pullottamaan. Vinkkaan miehelle, että tulee lähemmäksi.
Nere: Oih. Mitä sitten? (Nereidi oli siis selällän sängyssä, ja nuolin häntä, ja runkkasin sormilla kevyesti samalla)
Minä: -laittaisin sen miehen käden sun pillulle, ja tulisin suutelemaan sua. Se jatkais sun pillun hyväilyä.
Nere: Oiih. Mitä sitten?
Minä: Sun käsi menis sen housuille, tuntisit, että sen kyrpä on ihan kovana. Se avais vetoketjun, ja sä runkkaisit sitä. Minä panisin sua suuhun samalla. Halusin, että imet mun kyrpää. Kerro sä, mitä sitten
Nereidi: Oijoih, Sitten se mies panis mua, silleen että sä panet mua suuhun samalla.
(Nereidin hengitys oli katkonaista, minä runkkasin sormillä Neren pillua ja välillä nuolin.. Nereidi ejekuloi tässä kohtaa, ja se oli todella kiihottavaa. Olin aivan kuumissani.
Minä: joo se panis, mä sanoisin sille, että vaihdetaa osia. ja mä panisin sua, ja se mies panis sua suuhun.
Tässä kohtaa ei enää pystynyt keskustelemaan. Nereidi vääntelehti ja huohottii, ja minä halusin panna niin perkeleesti tuota kiihkeää naistani. Ja mehän pantiin. Toivottavasti hotellissa on hyvät äänieristeet, jossain vaiheessa mietin, sillä meistä lähti varmaan aika paljon melua. :)
Kuvaa mua takaa..

Jossain välissä oli pieni tauko, ja Nereidi oli peppu pystyssä sängyllä sormeillen itseään. Hän heitti kameran mulle: Kuvaa mua. ja mä kuvasin. Kuvaaminen on kiihottavaa meistä kummastakin. Huvitti, kun viinipäissään räplää salama-asetuksi, ja samalla panettaa ihan helekatisti..
Panimme vielä takaapäin pikku kuvausten jälkeen. Ja siihen sitten tuli uni, ehkäpä kolmen-neljän aikaan aamuyöstä. Aivan puhkipantuna, saaneena, miten vaan sen nyt sitten kuvaileekaan.

Aamupalalle..
Herättiin siin 5 tunnin unien jälkeen, ja mitäpä muutakaan, pikkudarrassa lähti heti seksit käyntiin. Nereidi sanoi, että pitää mennä vessaan kuselle, mut sitten unohti koko tarpeen. :)  Ehdittiin onneksi aamupalalle. Sen jälkeen tapasin yhden työtyypin, puhuin työasiaa puolisen tuntia. Palasin huoneellemme, ja Nereidi keikisteli vessassa peilille, oli meikkaamassa. Jostain syystä kävi taas niin, että olimme sängyssä hetken kuluttua... :) Sitten pitikin luovuttaa hotellihuone, joskin hieman myöhässä...


Periaatteessa minulle julkisella paikalla seksittely ei tuo lisää fiilistä suoranaisesti, mutta ihan kivaa se kuitenkin on. Fantasian puhuminen oli jännä kokemus, ja se kiihotti selkeästi Nereidiä. Tämä reissu oli kyllä taas ihan omaa luokkaansa. Pitkäaikainen jatkuva kiihko, joka jatkuu vieläkin, vaikka on jo maanantai. Nereidi kertonee omia fiiliksiään jossian vaiheessa.

Alkoholin osuus..
Ei ehkä selvinpäin olisi menty noin pitkälle röökikopissa, ja ehkä fantasian puhuminen olisi saattanut jäädä seksin aikana, no en tiedä. Ehkä. Mutta kyllä se alkoholi vapauttaa vaan aika paljon, vaikka me ei kyllä tunneta olevamme estyneitä seksin saralla.

Käsi ja Nereidi.

Vielä yksi kuva, kun näitä nyt tuli otettua. Juuri ennen lähtöä hotellista. Mä en vaan voinut vastustaa..








keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Riitaa, kesäseksiretki vol II ja suunnitelmia

Kirjoitin tässä eräästä viime alkukesällä tapahtuneesta, mukavasta "seksiretkestä". Mietin muuten mikä synonyymi tuohon seksiretki -sanan tilalle sopisi. Nyt kuulostaa vanhalta, elähtäneeltä suomimieheltä joka matkustaa Thaimaahan... Enpä keksinyt muuta, joten olkoon sitten seksiretki.

Oltiin kesäloman aikaan saaristossa mökillä. Meidän lomat on aina vähän sellaisia, että välillä on varauduttava mahdolliseen työntekoon. Ja mikäs siinä viime kesän säitä ajatellen...
Lähdettiin puolilta päivin ajamaan kohti Helsinkiä. Palaverit, dinnerit ja hotelliin. Sitäpaitsi näin saadaan kahdenkeskistä aikaa.
Tyytyväisenä, parin iltadrinksun jälkeen, siirryttiin kaikessa rauhassa hotellihuoneeseen. Ja... hemmetti riideltiin melkein koko yö! Ellen nyt ihan väärin muista, niin liittyen minun entiseen seksielämääni. Että jos jonkun toisenkin kanssa on vietetty kokonaisia vuorokausia paneskellen. Kun johonkin kysymykseen vastasin kaiken rehellisyyden nimissä just niin kuin asia joskus on ollut.

* ei se määrä vaan se laatu* *oikeasti, kukaan ei koskaan ole tuntunut yhtä hyvältä kuin sinä* *en ole koskaan halunnut ketään yhtä paljon kuin sinua* *minulla on sinun kanssasi elämäni parasta seksuaalisuutta*
* minä rakastan sinua enemmän kuin ketään koskaan milloinkaan, enkä koskaan ikinä tule rakastamaankaan. Sen tiedän*

Työntekoa vielä aamusta, ja joskus iltapäivästä lähdettiin ajamaan takaisin saaristoon. Automatkalla saatiin puhuttua kunnolla, ja riita oli taputeltu. Meripeikko taisi lopulta uskoa minua (nuo ylhäällä olevat tähdellä merkityt lauseet).
(On muuten vaikeaa saada toinen uskomaan jotain sellaista, mikä on itselleen naurettavan päivänselvä).

Oli kesän 2015 harvinainen, aurinkoinen ja tosi lämmin päivä. Minulla oli valkoinen kesämekko ylläni (alla tietysti rintsikat ja stringit) ja kesäsandaalit. Mielissämme taisi väikkyä sovintoseksi, koska hengitys, kosketus ja kuumat katseet... Alkoi tekemään mieli Meripeikkoa vallan vietävästi. Eikä Meripeikkokaan näyttänyt tyyneltä. Silityksiä, hyväilyjä, pusuja (lähinnä minun puoleltani, Meripeikko joutui keskittymään ajamiseen). Meripeikon käsi hyväili ja puristeli rintaani, minä silitin Meripeikon housujen etumusta, joka pullotti lupaavasti kivikovana. Välillä silitin hellästi, välillä vaativammin.
Olin itse jo aivan märkänä, ja Meripeikko pyysi minua ottamaan stringit pois. Minähän tein työtä käskettyä. Stringit lensivät jalkatilaan, ja levitin jalkojani Meripeikon sormille. Välillä minut valtasi häveliäisyys, mitä jos joku huomaa. Meidän automme oli hieman muita autoja korkeampi, mutta silti pelkäsin että joku näkee. Mutta minkäs teet kun himot vie... Kiihotuin entisestään, ja tuntuu että keikuin siinä orgasmin rajamailla koko ajan. Tuntui että päässä jyskytti ainoastaan yksi ajatus: Haluan Meripeikon kullin sisääni NYT. Otin hänen ihanan peniksensä housuista, sivellen ja runkaten. Välillä nojauduin kuskin puolelle takaisin, nostin jo toisen jalkani kojelaudalle ja kiemurtelin nautinnosta Meripeikon seikkaillessa klitoriksellani ja pimpissäni. Siinä halun huumassa tuntui että olisi ollut aivan sama, mikäli joku vastaantuleva rekkakuski olisi jotain huomannut. Oikeastaan se olisikin ollut tavallaan kiihottavaakin.

Kunnes, voi helvetti sentään! Pitää käydä kaupassa. Ollaan kuitenkin mökillä huitsintuutelissa, ja mantereella on käytävä ruokaostoksilla. Ruokakauppaan, siis oikeasti! Damn it.

Kävelin marketin käytävillä posket punehtaen, ilman pikkuhousuja, pillu märkänä. Yritin jotenkin pitää naamaani peruslukemilla, fokusoitua oleelliseen. Eritin varmasti feromoneja ympärilleni niin, että seksiä harrastettin sen kylän jokaisessa makuuhuoneessa sinä iltana.

Kun päästiin ostoksinemme takaisin autoon, päätettiin etsiä joku sivutie. Ajeltiin sinne tänne, tuntemattomalla seudulla. Aina jonkun pikkutien päässä oli talo. Jokainen pellonvierusta tuntui liian avoimelta paikalta. Olin jo aivan tuskissani, tuntui että jollen saa Meripeikkoa, hajoan kohta tomuksi.

Löydettiin vanha, pieni hiekkatienpätkä, tie oli jo osittain kasvanut umpeen. Lähellä näkyi sammaloitunutta kivijalkaa. Pääteltiin ettei tie ole ollut pitkään aikaan käytössä. Sinne siis. Astuttiin ulos autosta. Meripeikko tempaisi minut vahvaan syleilyyn, käänsi minut vatsa vasten auton konepeltiä, nosti hameenhelmaa, avasi housunsa ja työntyi kosteaan pilluuni voimalla. Sitä fiilistä! Aurinko, kesä, kaikki kesän tuoksut ja rakastamani kiihkeä mies naimassa minua takaapäin. Hetken kuluttua Meripeikko lopetti, käänsi minut ympäri ja työnsi minua taaksepäin niin, että olin selkä konepellillä. Hän nosti jalkani ylös, ja aloitti hurjan, kiimaisen rajun panemisen. Siinä kohtaa minulla sumeni ja tuntui että tajuntani hälveni hetkeksi, ja Meripeikko tuli. Meitä oli vain kaksi huohottamassa ja nojaamassa konepeltiin. Tärisevine jalkoinemme astuimme autoon takaisin, ettei nyt vaan jäädä kiinni... Stringit jalkatilasta laukkuun, ja valkoisen kesämekon pikaputsaus. Ja mökille loppuperheen luokse.

Threesome-asioihin... Meillä on sellaista kutkuttavaa viritystä käynnissä. Jännittää ja kiihottaa samalla. Ja jotenkin ujostuttaakin. Katsotaan nyt miten tässä tulee käymään. Tunnen oloni vähän teinitytöksi. Tsih-hih ja tirsk.

Peace and love,
/Nereidi


tiistai 9. joulukuuta 2014

Vilauttelua eli naisen ekshibitionismi

Nyt viime päivinä ollaan Meripeikon kanssa juteltu seksifantasioista. Paljon.
Kaikki lähti tästä kimppaseksi-ajatuksesta. Taas yksi jännä oivallus parisuhteesta. Että meidän fantasiat kohtaavat, siis nehän ovat miltei identtisiä! On se avoimuus vaan niin kaikenkattava asia. Aikaisemmissa suhteissani ei kyllä moiselle avoimuudelle ole ollut mahdollisuutta, siksi (ja myös miljoonan muun asian vuoksi) tämä onkin se maailman parhain ja ihanin suhde.
Puhuminen ja asioiden jakaminen on syventänyt rakkauttani Meripeikkoon vieläkin enemmän. Maailman ihanin mies!

Sitä kolmen koplaa ollaan käsitelty aika paljon. Tänään matkalla ruokakauppaan puhuttiin muista fantasioista. Vienosti kerroin (kaupan parkkipaikalla, hih) yhdestä fantasiastani jossa Meripeikko on mukana. Tämä fantasiani on "aiheuttanut" minulle monen monta orgasmia:

Ollaan jossain bileissä (tai baarissa). Ympärillä on paljon ihmisiä, pöytien ääressä, sohvilla. Puheensorinaa ja välillä jossain yltyy iloinen naurunremakka. Musiikkia. Istutaan Meripeikon kanssa pöydän ääressä. Jutellaan siinä pöytäseurueessa kevyesti kaikenlaista. Meripeikko pitää välillä kättään lanteillani, minun käteni on hänen reidellään. Tai välillä suukotellaan kevyesti. Siis juuri niin kuin toimimme ihan in real life :)

Minulla on päälläni musta mekkoni, vartalonmyötäinen lyhyt mekko jossa on leveä pitsireunus. Stay-upit ja kunnon korkkarit. Erkanen seurueesta siirtyäkseni naistenvessaan. Takaisin tullessa minulla on stringit tiukasti nyrkin sisällä. Kukaan ei huomaa. Ei myöskään Meripeikko, kunnes vaivihkaa otan hänen kätensä käteeni ja sujautan stringini hänen käteensä. Meripeikon ilme pysähtyy, mutta ihailtavalla tyyneydellä hän siirtää stringini housujensa taskuun. Huomaan samalla että peikkoni housuissa pullottaa... Omat poskeni tuntuvat kuumenevan, ja alapäässä alkaa tuntua tuttu sykkiminen. Istahdan takaisin Meripeikon viereen. Vastapäätä istuu sohvalla ja parilla nojatuolilla muutama tuntematon mies. Yksi näistä miehistä katsoo ohimennen kohti pöytäämme. Siirrän jalkaani polvelta toiselle, ikään kuin aivan hienokseltaan viestittäen ettei hameen alla ole yhtikäs mitään. Double check... mies kääntää nopeasti päänsä takaisin ja on todella hämmentyneen oloinen. Siirrän Meripeikon käden reidelleni ja käännähdän niin että hameen toinen reuna nousee ylemmäs. Huomaan nyt vastapäisen miehen tuijottavan minua miltei koko ajan. Ajoittain hän hajamielisesti kommentoi jotain seurueensa juttuja mutta katseensa kiinnittyy minun alapäätäni kohti. Keskustelemme Meripeikon kanssa omassa seurueessamme täysin normaalisti, ilmekään ei värähdä. Samalla Meripeikko hivelee jalkaani, reittäni pitkin yhä ylemmäs. Hänen sormensa tavoittaa jo kostuneen pilluni. Nostan polven pois toisen päältä, päästän Meripeikon sormet määränpäähänsä. Vastapäinen mies ei voi olla huomaamatta pikkareitteni puuttumista. Vilkaisen nopeasti, ja kyllä - mies tietää hyvin tarkkaan missä mennään.

Kuiskaan Meripeikolle korvaan kutsun ulos, vaikka tupakkatauolle. Nousemme pois pöydästä ja Meripeikko kaappaa minut suurten käsivarsiensa syleilyyn, maistan suudelmassa hänen kiihkonsa. Siirrymme ulos, jossa on muutamia muitakin tupakoimassa. Nurkan takana ei ole ketään... Meripeikko kääntää minut seinää vasten, avaa housunsa ja nostaa hameeni lantioilleni. Ja nai saaden minut aivan pyörryksiin nautinnosta. Huomaan kesken kiihkeän panemisen sen vastapäisen miehen seisovan vieressä. Hänen tulisissa silmissään paistaa halu. Jatkamme naimista, Meripeikko on kivikovana ja oma märkyyteni valuu reisiäni pitkin. Mies katsoo kysyvästi Meripeikkoa, ja sanaakaan sanomatta siirtää voimallisesti mekkoni yläosaa jotta rintaliivini paljastuvat. Hän ottaa rintani esille ja hyväilee niitä aukaisten toisella kädellään housunsa, ja ottaa kovan kalunsa esille. Tämä mies puristelee rintojani, kumartuu suutelemaan minua ja runkkaa kovaa kulliaan...

Siihen tämä fantasia oikeastaan sitten loppuukin. En tiedä miten tuo tuosta voisi jatkua. Jatkuisiko se niin että mies hyväilisi ja suutelisi minua Meripeikon naidessa rajusti. Ja runkkaa itseään. Vai tulisiko vieras mies mukaan, työntäisi kullinsa suuhuni ja sen jälkeen naisi minua...

Kiihottavinta tässä oli se seksuaalinen jännite. Se että vilauttelin. Olen monestikin haaveillut rohkeudesta tehdä niin. Aiemmin minulla on ollut kokemusta tästä "julkisesta hivelystä", ja se olikin aika kiihottavaa. Mutta nyt ei kyse ole siitä julkisesta sormettamisesta/runkkaamisesta. Vaan siitä että joku ulkopuolinen näkee ettei minulla ole mitään alusvaatteita. Joskus olen myös itseäni tyydyttäessä haaveillut siitä, että joku näkee, tirkistelee, kun sormetan itseäni. Tai joskus suihkun jälkeen olen herkutellut ajatuksella, että joku näkee kun nostan toisen jalkani sängylle ja levitän vartalovoidetta keholleni.

Luulen että tätä vilauttelemisintoa löytyy naisilta melko paljon. Ei se rajaton rusketus muuten tulisi mieleen. On ihana olla miehen seksuaalisen kiinnostuksen kohteena.

Kun mies vilauttelee itseään, hänen kimpussaan ovat ISIS, kansalliskaarti, FBI ja Putinin ydinohjukset. Kun nainen vilauttelee, jokaikinen mies toivoo olevansa silloin näkemässä.
Heh - onneksi olen nainen.

Ja nyt meripeikko kommentoi tätä puolikovana. Toi fantasia oli kovin kiihottava, Itseasiassa se todellakin oli yhteinen,  tai siis kumpikin oli sitä ajatellut.
Taitaa mennä tuo fantasia jo kimppaseksin puolelle, ainakin lopussa. Mutta tuohon asti, kun vilautellaan miehille, ja mies saattaa tulla koskettelemaan,, se on hyvinkin kiihottava mielestäni.

Huomion keskipisteenä olemisesta tässä kaiketi on kyse. Nainen haluaa tulla halutuksi, ei siinä ole sen kummempaa. Ja hyvän kumppanin kanssa turvallisessa ympäristössä, järki päässä se on varmastikin ihan normaalia. Luulen,että tällä kohtaa naisilla on hyvin estynyt ajatusmaailma. Joku saattaa mielessään ihan salaa ajatella, mutta hylkää ajatuksen heti: Herranjumala, sehän ei ole soveliasta, ties miksikä huoraksi oma mieskin luulee. :)

Toimeksi:
No, päätimme niin, että jossain ravintolassa tätä kyllä kokeillaan, Silloin kun mieli fiilis on hyvä. Raportoidaan tilanteesta sitten :) Kuvittelen tilanteen jotenkin näin:
Istutaan pöydässä, jo muutenkin hieman kiimaisena. Suudellaan välillä. Ihan rauhassa Nereidi avaa hieman sääriään puolittain pöydän alla ja minun sormeni liukuu kiimasta kostuneeseen pillun huulille. Sormeni alkaa pyörittelemään klitorista määrätietoisin liikkein. Nereidi koittaa olla paikallaan, niin että kukaan ei huomaisi mitään. Tiedän, että se on Nereidille vaikeaa, ja väkisinkin hän kiemurtelee. Koitetaan tehdä asia niin, ettei kukaan tavallaan huomaa, Mutta huomaahan sen. Välillä lopetan, juodaan viiniä tai olutta.
Suutelen taas... ja laitan sormeni uudelleen Nereidin jalkoväliin. Se joku, joka asiaa tarkkailee, näkee Nereidin ilmeestä kiihottuneisuuden. Hän näkee, kuinka silmät menee kiinni, huulet kaareutuu, pää taipuu hieman taaksepäin, Ja kasvoille tulee nautinnollinen ilme. Hän näkee, kuinka kaula alkaa punoittamaan kiihotuksesta ja kovettuneet nännit alkaa näkymään paidan läpi. Oma kyrpäni on tässä vaiheessa kova kuin rautakanki... :) Nereidi saattaa tarrautua siihen farkkujeni läpi.

Tämä kolmas osapuoli, luulen, että hänkin on aika kiihottuneessa mielentilassa. En tiedä, mitä tässä sitten tapahtuu.. Toden näköisesti lähtisimme Nereidin kanssa etsimään jotain syrjäisempää paikkaa, jossa panisin häntä. Wc, jokin nurkkaus, tms. Voisin ottaa hänet edestäpäin seinää vasten, tai takaapäin.
Tai sitten.. kiihkoilemme siinä niin kauan, kun tämä kolmas osapuoli tulee luoksemme. Hän on varmaan jo tajunnut, että on jotenkin osallinen tätä hommaa. Hän istuu viereemme, niin että nereidi jää meidän väliin. Keskustelemme jotain, ja hänen käsi alkaa hyväilemään nereidin reittä. Tilanne on sähköinen. Mies juttelee kanssani lisää jotain,  hymyilee minulle. Nereidi nojaa taaksepäin. Oma käteni on Nereidin toisella reidellä, sormet pillun huulilla. Mies siirtää kättään, ja tunnen sormemme osuvan yhteen pöydän alla. Minä vedän käteni hieman pois, ja miehen sormet painuu Nereidin litimärkään pilluun. Nereidi on jo hieman muissa maailmoissa, ja minä katselen ympärillemme, huomaako kukaan muu. :)
Mies sormeilee Nereidiä, ja suutelee samalla häntä.  Sanon Nereidille korvaan, että lopeta. Nereidi tarttuu miestä kädestä, ja siirtää sen pois jalkovälistään, vaikka ei ehkä haluaisi, ja koittaa ryhdistäytyä. On mielestäni Nereidin homma lopettaa tilanne. Jos sen teen minä, niin saan vain "mustasukkainen ukko" maineen tältä mieheltä
Tässä vaiheessa vaihtoehtoja on kaksi. Karistellaan miekkonen porukasta ja lähdetään kahdestaan panemaan ihan vitusti jonnekin kulman taa, Tai sitten se, että se mies tulee mukaan. Mutta .
En halua, että  ihan tuntematon mies panee ihan tuosta vaan Nereidiä. Meillä on pelissä koko elämä, ja esim jokin sukupuolitauti tekisi tälle meidän seksuaalisuudelle niin hirveesti hallaa, Suhteemme on ihan paras, kaunis ja niin syvällinen. Mikään muu ei ole niin tärkeää, kuin suhteemme ja rakkautemme. Se mahdollistaa kaiken tämän ainutlaatuisen seksuaalisuudenkin.

Tämä meni oikeastaan aika fantasiapohjalle nyt, mutta pointti lienee tuli selväksi. Itseasiassa naisten terveestä ekshibitiosta on aika vähän juttua. Se joko tuomitaan sairaaksi, tai muuten kummalliseksi. Omasta mielestäni siinä ei ole mitään sairasta, joskaan sen ei tarvitse kaikilla mennä niin pitkälle kuin tuo äskeinen fantasia. Kukin tavallaan. Ja kuuluuhan naiseuteen se, että haluaa olla halun ja kiinnostuksen kohteena.

Meripeikko kiittää ja kumartaa, lähtee suihkuun Nereidin kanssa. Muistelee viimeyötä, jolloin tuli Nereidin rinnoille, kun Nereidillä on menkat, ja sängyssä naiminen on hiukka sotkuista.

Edit: Näistä meidän fantasioista puhuminen on kiihottanut meitä niin paljon, että ollan paneksittu kuukautisista huolimatta joka päivä, lähinä suihkussa kylläkin. Nuo kuukautisajat nimittäin ovatkin olleet meille niitä ainoita päiviä, jolloin ei olla seksiä harrastettu. Äskenkin Painoin Nereidin suihkun seinää vasten, ja hn sai ihanan orkun ihan muutamassa minuutissa... Nyt odottelen täälä sängyssä, jos minäkin saisin jotain vielä....

Kommentteja alle tai mailiimme saa heitellä. maili löytyy yhteystietosivulta. :)