tiistai 4. marraskuuta 2014

Itsetyydytys parisuhteessa....

Kävipä niin tuossa muutama yö sitten, että minun teki vallan kauheasti mieli rakastella. Panetti niin perhanasti, ettei uni tullut mitenkään.

Oikeastaan oli tehnyt koko päivän mieli. Saunassa Nereidin kanssa paneminen hieman hyytyi, koska pieni flunssanpoikanen itselläni teki aika heikon olon.Kerrottakoot, että toisinaan saunassa tai suihkussa (käymme muuten liki aina yhdessä peseytymässä, olipa kyseessä sauna tai pelkkä suihku, ja saamme samalla hetken intiimiä aikaa, lapsiperhe kun olemme) saatamme ajautua kiihkeään pikaiseen seksin.. Pesuhuoneen seinää vasten on mitä kiihottavinta ottaa Nereidi etupuolelta.. Nams :) Tai sitten takaapäin, milloin missäkin kulmassa pesuhuonetta. :)

No, Tiesin, että Nereidi haluaa nukkua, koska muutenkin meni myöhään, ja hänellä on aamulla todella aikainen herätys. En halunnut kokeilla, syttyisikö hän kesken unien. Koitin siinä sitten hiljaa vetää käteen, heh Mielikuvissani muistelin muutaman päivän takaista tilannetta, kun Nereidi ratsasti päälläni, Hänen kiimainen pillu tuntui aivan taivaaliselta kyrpäni ympärillä.Pidin hänen rinnoistaan kiinni aika kovastikin, kun hän villisti heilutti lantiotaan edestakaisin päälläni.
 Ja hän oli niin märkä hieman ennen orgasmiaan, että tunsin kuinka hän valui jalkojeni väliin ja vatsalleni. (Nereidi ejekuloi ihanasti toisinaan) Itse sain pidäteltyä spermojani, vaikkakeikuin ihan rajoilla, ja käänsin orgasmin kourissa vääntelehtivän Nereidini vielä kontalleen, ja tulin takaa...

No niin, siis näihin tunnelmiin sitten tulin. Ja sitten tuli unikin.

Seuraavana päivänä jostain syystä keskusteluissa kävi ilmi, että Nereidi olikin herännyt orkkuuni. Puhuttiin asiasta. Nereidi koki hieman riittämättömyttä, oli ajatellut yöllä näin: "hyvä minä, olen hoitanut tämän vissiin väärin,kun mieheni joutuu vetämään käteen pimeässä.
Oma ajatukseni oli taasen hyvin rakastava: En halunnut herättää, ja pikku orkku oli hyvä unilääke. En ehkä itsekään olisi jaksanut varsinaista panemista.

Mietittiin tilannetta toisinkin päin. Minua ei haittaa, jos Nereidi sormeilee itseään. Oikeastaan pidän sitä kiihottavana. Luulen, että jos heräisin yöllä Nereidin omiin leikkeihin, niin menisin mukaan, jos vain jaksan. :) Koska lopunperin itsetyydytys ei ole keneltäkään pois. Joskin miehellä se saattaa viedä halut ja erektion joskus hetkeksi pois. Nereidillä (ja kai naisilla yleensäkin) halut vaan lisääntyy. Ja olen lukenut, että haluttomille naisille suositellaan itsetyydytystä, jotta seksuaalisuus herää. :)

Minä tiedän, että Nereidi saattaa sormeilla itselleen orgasmeja työpaikallaankin. Monesti näistä puhutaankin.. Itseäni se kiihottaa, ja olenkin toivonut, että laittaa vaikka viestin puuhistaan.. Jos vaikka satun olemaan puhelimen päässä, niin voisi vaikka harrastella puhelinseksiä... Joskus olen itse laittanut hänelle kuvan kovasta kyrvästäni, kun olen tyydytellyt itseäni.. Ja yleensä saman päivän iltana on ollut kuumaa seksuaalisuutta välillämme. Siis vaikka kumpikin olisi jo tullut oman käden kautta muutamia kertoja.


En tiedä, riittääkö ihmisillä yleensä kantti puhua itsetyydytyksestä kumppanilleen. Omasta kokemuksestani, aikaisemmissa suhteissani puhuminen tästä on ollut jotenkin vaikeaa, puolin ja toisin. Itsetyydyttäminen on intiimimpi asia jotenkin, kuin itse paneminen. Ja siitä ei uskalleta puhua, jos edes osataan.

Naisten suhtautuminen miehen itsetyydyttämiseen on moninaista. Miehistä minulla ei ole kokemusta. :) Moni kokee riittämättömyyttä turhaan. Tilanne saattaa olla niinkin, että kumpikin tyydyttää itseään toisiltaan salaa, ja ei halua yhteistä seksiä. Kumpikin haaveilee fantasioissaan villistä seksistä, mutta eivät tee sitä yhdessä.

Surullista. Luulen, että monesti tässä välissä muurina on parisuhteen purkamattomat vihat tai kiukut. Tai yksinkertaisesti vaan se, että ei ole totuttu tai uskallettu puhua seksistä yleensäkää. Siitä panemisesta, rakastelusta, jne. Ollaan kauhean epävarmoja, ujoja kuin teinitytöt ja hihitellään, kun hevosella seisoo. Syy tähän löytyy kylläkin vielä -60 luvullakin vallalla olleella käsitteellä: Itsetyydytys on sairasta, ja se pitää ehkäistä. (Ohjeita vanhemmille -kirjasesta) Ja kieltihän tuo raamattukin sen. Perseestä, sanon.

Mitäpäs, jos joku kokeilisi lähestyä kumppaniaan: Kuule, sexy rakkaani. Mä halusin sua tänään niin paljon, että oli pakko hieman hiplata itseään. :) Näin meillä osapuilleen mennään.

Ja sekin mielikuva tuli nyt, että olemme sängyssä alasti, ja Nereidi hyväilee itseään, on todella kiihottavaa mielestäni. :) Se on rohkaissut minuakin olemaan avoimempi: On hurja tunne, kun menee kova kyrpä kädessä toisen eteen, hyväilee itseän, ja näkee, kuinka se kiihottaa toista. Ja siitähän seuraa yleensä kiihkeää panemista. On ihanaa tuntea itsensä hyväksytyksi ja halutuksi! Eikä sitä uskalla tehdä näin syvästi, kuin luottamuksellisessa ympäristössä. Kiitos sexy rakkaani!
 Toisaalta voihan sitä tuntemattomankin kanssa heittää itsensä rohkeaksi, mutta se on ihan eri, se ei ole syvällistä vaan pinnallista höttöä. Sillä silloin ei ole juuri mitään merkitystä, tykkääkö toinen vai ei, koska hän ei ole tärkeä, häneen ei ole tunnesidettä. (tämä liittyy Nereidin kirjoittamaa huora-madonna -syndrooma aikaisemmassa kirjoituksessa ) Parisuhteessa on kyse rakkaudesta, kumppanuudesta ja koko elämästä.Silloin mennään syvälle,ja silloin koetaan esteet ja pelot. :)

Sellaista. Itse olen tänään joutunut helpottamana olojani pari kertaa Nereidin kaipuissani. ;) Toi kuva on ensimmäinen oma kuva, jonka laitan blogiimme. Nyt sitten minusta on ensimmäinen seksikuva netissä. (otettu pari kuukauta sitten) Niitä varmaan tulee jossain vaiheessa lisää.

Rakastan ja haluan päivä päivältä Nereidiä enemmän. Hän on maailman eroottisin nainen. Ja olen onnellinen. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti