sunnuntai 2. lokakuuta 2016

L-Arginiinin veikeät vaikutukset. :)

Tuli ostettua L-Arginiini -nimistä ravintolisää (Aminohappo). Arginiini on aika hyväksi elimistölle ja verisuonille. Tutkimuksen mukaan sillä voidaan ehkäistä mm. infarkteja. Verenpaine laskee  ja immuunijärjestelmäkin voi paremmin.

Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/wiki/Arginiini

Tässä myös yksi juttu aiheesta, joita google löytää kyllä paljon enemmänkin.

Kuva satunnaisesti Netistä.

Arginiinin kerrotaan lisäävän verenkiertoa myös sukupuolielimien paisuvaiskudokissa ja vaikuttavan samoin kuin potenssilääkkeet. Ja tämä on kyllä totta. Nappailimme kokeeksi Arginiiniä n. 800 mg / vrk, eli yksi tabletti. Annostushan voisi olla jopa 5000 mg/vrk.  Joissain jauhemaisissa tuotteissa on 3000 mg päiväannoksena. Pelkkää L-arginiiniä on hieman vaikea saada suomesta. Netin kautta tilaamalla, jopa ulkomailta, pystyy saamaan ihan hyvään hintaan. Kannattaa vaan katsoa tarkkaan tuotteen arginiinisisältö, ettei tilaa jotain 100 mg tabletteja, joita joutuu sit syömään kourakaupalla.

Vaikutukset alkoi näkymään parin viikon päästä. Hämästyin, kun nousin sängystä aamulla, ja oli pieni aamupanetus päällä. Mutta se stondis. Se oli kohti kattoa ja hieman luonnottomankin kova. Lisäksi kalu reagoi yleisesti pieneenkin seksuaaliseen fiilikseen huomattavasti nopeammin ja kovemmin.

Paneskellessa stondis on todellakin kovempi. Peniksen varsi on kivikova. Se, että seisoo herkemmin, lisää kyllä haluakin, koska tuntee ihan paineen lantiossakin. Muutos on myös lepotilassa. Monesti kalu roikkuu huomattavan isokokoisempana, kuin ennen.

Nereidi kertoili L-Arginiinin lisäävän pirteyttä ja parantavan mielialaa. Omasta mielestäni Nereidin pillu tuntuu kyllä turvonneemmalta ja tiukemmalta, varsinkin syvemmätä sisältä. Ja tuntuu terskan juuressa todella hyvältä, kun olen ihan syvällä Nereidissä. Ah.. :)
Toissapäivänä meillä oli kiihkeä pano, ja tuntui, että kaikesta liukkaudesta huolimatta en meinannut oikein mahtua Nereidin sisään kuin muutaman sentin aluksi. Näin on kyllä käynyt joskus aikaisemminkin, mutta mielestäni se on ollut vain pikapanoissa.


Kiimaa, kiihkoa ja L-Arginiinia. Nereidin Beba, kun hän ottaa suihin minulta

Orgasmeissa on sellainen ilmiö, että ne tuntuu kestävän pidempään. Juuri se vaihe, kun on tulossa, niin ei tulekaan, vaan sitä huippufiilistä vaan jatkuu. Orgasmia edeltä hekuma on selkeästi pidempi. Nereidi kertoo myös samaa omista orkuistaan. Orkut on kokonaisvaltaisempia ja isompia, ihan sooloseksissäkin.

Viagran ja vastaavien potenssilääkkeiden vaikutus on toki nopeampi, kaiketi. L-Arginiini ei auta mitään heti, vaan viive on viikko-pari näköjään. Luin jenkeissä tehtyjä tutkimuksia perinteisten potenssilääkkeiden (Viagra ja Cialis) vaikutuksista naisiin, ja niissä naiset oli raportoineet klitoriksen voimakaammasta erektiosta, sekä lisääntyneestä tiukkuudesta. (paisuvaiskudokset reagoivat kuten miehilläkin) Lisäksi orgasmit oli huomattavasti intensiivisempiä, ja muutenkin oli ollut kiihottuneempi olo.

Itselläni ei ole ollut erektiovaikeuksia, kuin joskus väsyneenä. Mutta L-Arginiini on kyllä tuonut jännää fiilistä. Jatkamme kyllä sen syömistä mielihyvin, sillä sen terveysvaikutukset tuntuu olevan muutenkin mukavia.

Harrasteltiin hieman valokuvaamista, mutta vain kännykkäkameralla valitettavasti.   Nereidi on hieman huolissaan, että kroppa rapistuu ja tissit alkaa roikumaan kun vanhenee. Oli pakko ottaa kuva ja näyttää, että ei noi DD kupin rinnat roiku yhtään sen enempää, kuin mitä niiden pitääkin roikkua, koska ovat noin isot.  Omasta mielestäni noi on just ihan hirveen sexyt ja kiihottavat herkullisine nänneineen. Niin, kuvassa ei ole mitään tukihommeleita, vaan ihanat luomut tuon verkkopitsin alla vapaasti.
Se on varmaankin niin, että naiselle tulee helposti turhia ulkonäköpaineita johtuen kulttuuristamme. Mutta on niitä miehelläkin ongelmia. Jonkinlainen päähänpinttymä monella lienee munan koko ja panemiskestävyys. Ihan kuin nainen haluaisi aina valtavan kullin ja vähintään kolmen tunnin taukoamattoman panemisen.


Ja vielä tosta Arginiinistä, kokeilkaa ihmeessä, sekä miehet että naiset. :)

perjantai 16. syyskuuta 2016

Seksitapahtumaa ei tapahtunutkaan

Joo. Niin. Ei menty sitten siihen seksitapahtumaan.
Meripeikko sairastui flunssaan, jonka jälkeen minä sairastuin flunssaan. Ja sainkin kunnon manflun, 1,5 viikkoa koomaisena sängyssä.

Minua harmitti/harmittaa aika lailla, kun jotenkin olin jo virittäytynyt. Olin työstänyt omia estojani, häveliäisyyksiäni ja vatsanpohjassa tuntui sellainen pelonsekainen jännitys. Kuvittelin mielessäni asioita ja haaveilin seksinhuuruisesta illasta.

Seuraavat viikkomme täyttyivät inkiväärinhuuruista, teehuuruista, c-vitamiinihuuruista, sinkkihuuruista. Räästä ja vilunväristyksistä. Hikoiluista ja aivasteluista.

Elämä ei olekaan koskaan ollut oikeudenmukainen. Ehkä vielä joskus.

torstai 11. elokuuta 2016

Aallonharjalle takaisin

We are back.

Meidän kesä on sujunut moninaisten asioiden merkeissä. Tohinaa ja touhua, stressaaviakin asioita. Ja kuten asioilla on tapana, kaikki vaikuttavat kaikkeen.

Oltiin huomaamattamme tavallaan ajauduttu kauemmaksi toisistamme.

Meistä oli tullut kumppaneita, kavereita, kanssakärsijöitä, kanssailoitsijoita.

Seksi oli hiipunut liian tavalliseksi ja sitä oli liian harvoin. Itse en tavallaan edes osannut huomata asiaa. Meripeikko otti asiaa esille, ja se suuntautui seksuaalisuuteen. Että Meripeikosta tuntuu etten enää halunnut häntä. Selitin, etten edes ajattele seksiä, en ole harrastanut itsetyydytystäkään sataan vuoteen.
Omituista, aivan kun en olisi oma itseni. Funtsin josko ikääntyminen vaikuttaisi jotenkin hormonitoimintaani. Jossain takaraivon sopukassa tiesin kyllä syyn, en vain osannut pukea ajatuksille sanoja.
Elämä vain menee suorittamiseksi, eikä itse elämiselle ole aikaa eikä jaksamista. Siinä se syy on.

Lähdettiin reissuun Meripeikon kanssa. Sitä tarvittiin, totisesti. Kahdenkeskistä aikaa, ja pois kaikista velvoitteista kohti pientä ja vähän villiä. Harrastettiin estotonta seksiä, ja Meripeikko jopa löysi kaupasta minulle pienen, pikkurillini kokoisen matkavibraattorin (tässä kohtaa hihitys tuo vedet silmiin). Harrastettiin seksiä kylpylän höyrysaunassa. Sauna siis oli tyhjä, eikä koko pienen kylpylähotellin saunosastolla ollut muita. Suuseksiä kummallekin, ja suihkupano. Uima-altaassakin Meripeikon sormet olivat tämän tästä pillullani tai tisseissäni. Ole siinä sitten kuin ei mitään. Pokka piti ;)

Riideltiin puoli vuorokautta asiat auki. Tietysti tuli ylilyöntejä, tuli puolin ja toisin sanottua asioita joita ei tarkoittanut. Mutta tuli myös puhuttua sielu vereslihalla. Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli. Läheisyys, pyyteetön rakkaus ja tulinen intohimo pulpsahti takaisin pintaan. Ihan kuin olisi uudelleen vastarakastunut :)
Onneksi Meripeikko on siinä minua viisaampi, että hän näkee puhumisen tarpeen ja ajaa minut sitten puhumaan - vaikka provokaation kautta. Minä törppö tuittupää en vain havainnoi asioita samalla tavalla. Provosoitua kyllä osaan!

Tavallaan on mukava kun parisuhde menee aalloittain. Uusi aallonharjalle nouseminen tuntuu kaksinverroin mukavammalta kuin siellä koko ajan oleminen.

Nyt meidän kesä on täyttynyt päivittäisistä, hekumallisista seksituokioista. Käytiin eilen seksikaupassa:

Hierontaöljyä, kaukosäätimellä toimiva vibra ja pitsimekko.


Ostettiin hierontaöljyä (kuulemma sisältää feromoneja). Vielä ei olla testattu. Sitten tuollainen hauska vibraattori kaukosäätimellä. Pieni laite, 7 eri säätövaihtoehtoa ja mukavasti taskuun mahtuva kaukosäädin. Sen avulla Meripeikko sai minulle aikaan aikamoisen orgasmin eilen. Meripeikko suunnitteli, miten jänskää olisi mennä vaikka baariin niin, että minulla olisi tuo vempele sisässäni. Jos vaikka joku tulisi hakemaan tanssimaan, voisi Meripeikko yllättää kesken tanhuamisen. Siinä sitten säpsähdyksen jälkeen toteaisi ääni käheänä tanssikumppanille että "Mieheni painoi juuri on-nappulaa". Tai Meripeikko voisi ojentaa kaukosäätimen jollekin miehelle osoittaen minua "Tuolla on vaimoni, haluatko painaa tätä on-nappulaa ja katsoa mitä tapahtuu?".
Ostettiin myös musta, läpinäkyvä pitsimekko. Suunniteltiin menevämme huomenna nimittäin käymään eräänlaisessa... hmm... seksitapahtumassa. Sikapaljonkybälläsimona jännittää, kiihottaa ja kutkuttaa.
Ensi viikon alusta tulee varmaan uusi blogipostaus, haluatteko tietää mitä siellä seksitapahtumassa tapahtui? ;)

/Nereidi

(PS. Nyt kun viimeisen lauseen kirjoitin tuolla tavoin, ei varmaan tapahdu mitään. Juodaan siellä pari lasillista viiniä, ja minua alkaa oksettamaan joku kielipitkälläoleva. Tai tulen mustasukkaiseksi. Tai joku laittaa jotain partydrugia meidän viinilaseihin ja raiskaa meistä molemmat. Tai joku terroristi luulee baaria gay-mestaksi ja räjäyttää sen. Tai humanoidiparvi kidnappaa meidät. Toivottavasti sillä kaukaisella galaksilla on hyvä nettiyhteys ja saan tehtyä ensi viikolla hyvän postauksen.)

(P.P.S. Oikeasti RIP kaikki Orlandon iskussa menehtyneet. Ei ehkä saisi vitsailla noin vakavasta asiasta. Anteeksi.)

lauantai 6. elokuuta 2016

Pikku siivuissa julkisella paikalla ja fantasiointia..

Pitipä kirjoittaa, mitä viimeyönä touhuilimme. :)

Saimme kutsun pikku festareille, jotka olivat kaupunkin tuntumassa. Päivällä olimme käyneet kaupungilla hieman vaateostoksilla. Olin makutuomarina Nereidille, kun hän kiskoi kaikenlaista pitsiä ja kesäasustetta ylleen vaateliikkeessä.
Mielestäni on hieman kiihottavaa katsella noita sovituspuuhia, joskaan en kuitenkaan sovituskoppiin mennyt.
Tähän väliin fiiliskuva: Sometustuokio.

No, sitten kotiin ja valmistautumaan illan rientoihin. Nereidi oli mennyt suihkuun hieman edeltä. Tulin perässä, avasin kylppärin oven, ja näin Nereidin alasti suihkussa. Jotenkin varmaan vaatekaupasta jäi jotai pohjakiihotusta, silllä saman tien sain voimakkaan erektion. Suutelin nereidin nännejä, laitoin käden hänen jalkojen väliin, ja sormet löysikin hieman paisuneen klitoriksen.
Liki saman tien käänsin nereidin nojaamaan seinään, ja asettelin kovan kaluni hänen jalkojen väliin takaapäin. Käsilläni puristelin noita nereidin niiin kiihottavia rintoja ja aloin panemaan aika kovaakin. Nereidi huokaili ja inisi. Piti olla hiljaa, ettei touhut kuulu lapsille. Kaiken lisäksi kylppärin oven lukko on rikki, sitä ei saa lukkoon olenkaan. Pidin toisen jalan oven edessä, ettei sitä kukaan saa auki. :)
Pikapano taisi Nereidistä tuntua aika hyvälle, sillä hän luuhistui istumaan ammeen pohjalle hetkeksi. Itse en halunnut tulla ollenkaan, vaan leikittelin orgasmin rajoilla muutaman hetken, sillai tälläisestä jää niin kiva eroottinen panetus pitkäksi aikaa. Siinä sit pesin itseni täysi erektio vielä päällä, näkymä näytti miellyttävän nereidiä. :)

Muutaman tunnin päästä olimme jo kivassa nousuhumalassa tuolla festareilla. Nereidi oli laittanut pitsisen topin, jonka reiät oli aika suuria, ja toisinaan en meinannut saada silmiäni irti Nereidin rinnoista, sillä ne näkyi todellakiihottavasti mustan pitsin raoista.
Festareilta lähdimme puolen yön jälkeen, ja menimme vielä yhdelle täpötäyteen lähikapakkaan. Siinä alkoi sitten  mielikuvitus lentämään ja kiihko kasvamaan. Hyväilin nereidin rintoja baarissa hieman estottomastikin, kun teki niin mieli. Toisinaan toinen käteni oli Nereidin haaroissa, osuen herkkään kohtaan, jonka huomasi Nereidin ilmeestä. Hän sulki silmät ja nautti aina pienenhetken.

Panetus yltyi sen verran isoksi, että ajattelimme vessaa. Mutta ko. baarissa ei ollut lukittavaa vessaa, joten no way. Lähdettiin sit kävelemään, ja sanoin että päätä sinä paikka, haluan naida sua kovaa..

Pano Porttikongissa.
Ensimmäinen hämärä porttikongi tuli vastaan.sinne siis. Painoin Nereidin seinää vasten, suutelin ja avasin hänen housujaan. Nereidi huohotti ja kääntyi ympäri, hän halusi, että panen takaa. Näkymä oli rietas, sillä nereidi nojasi käsillään seinään,ja minä panin takaa, ja rajusti. Irstas litinä kaikui porttikongissa. :)
Hiljensin hieman, ja ujutin käteni nereidin paidan alle, jotta pääsin puristelemaan rintoja. Neredi sanoi, että mitä jos joku näkee. Sivusilmällä katsoin kadulle ,ja niin hän siinä joku mies käveli juuri ohi. Sanoin, että tuossa just joku meni ohi. Ja ihan varmasti näki, ja kuulikin, sillä Nereidin voihkinta kaikui porttikongissa hyvin.

Hetken kuluttua lopetimme. En halunnut tulla vieläkään. Kyrpä oli  kuin rautakanki ja koko alakroppaa poltteli. Nereidi kiskoi housunsa jalkan, ja itsekin taistelin seisovan kaluni housuihin takaisin.

Suuseksiä Nereidile kerrostalon edessä.
Lähdimme kävelemään suupielet hymyssä. Sanoin nereidille, että haluan nuolla sun märkää pillua, sano paikka, missä sen teen. Nereidi kiskoi minut seuraavan kerrostalon edessä olevien pensaiden taakse, avasi housunsa ja nojasi seljällään talon seinään. Minä polvistuin ja kieleni löysi kovan klitoriksen ja sormeni upposi märkään pilluun. Nereidi voihki jä vääntelehti. Hänellä oli siinää seisoessaan näkymä kadulle, ja mielessäni ajattelin, että hän varmaan samalla toivoo, että joku tulisi mutta toisaalta ei haluaisi kenenkään häiritsevän... Lopunperin tämän suuseksisession lopetti varmaankin poliisiauton pillien ääni. Menivät kylläkin ohi. :)

Suuseksiä ja takaa päin puistossa.
Jatkoimme matkaa, puistoon. Nereidi sanoi, että haluaa ottaa suihin minulta. Puistossa oli penkki, hieman pensaiden suojissa. Nereidi työnsi minut siihen istumaan, ja avasi housuni. Kova kyrpäni ponnahti housuista, ja nereidi otti sen ahnaasti suuhunsa. Nojasin taaksepäin, ja suljin silmäni. Nereidin suu tuntui tosi hyvälle. Se on jännä, että suuseksikin on ihan erilaista, kun on kiihko päällä kummallakin. Se kiima välittyy jokaisessa liikkeessä, joita Nereidin käsi ja suu teki kalulleni. varmaan 10 minuutin kuluttua olin taas ihan orgasmin rajalla. Sanoin, että lopeta. Haluan panna sua takaa tässä penkillä.
Nereidi kääntyi, laski huosunsa alas, ja kumartui nojaamaan penkin selkänojaan. Näkymä oli niin kiihottava.. painoin pääni hetkeksi nereidin jalkoväliin takaa, halusin maistaa noita kiihottavia makuja.., ja imin hieman klitorista. Nereidi valui kiimoissaan. Todella kiihottavaa. Nousin ja laiton kaluni nereidin pillun huulille, ja annoin nereidin painaa itsensä minua vasten. Mielestäni on kiihottavaa olla välillä paikallaan, ja Nereidi liikuttaa itseään minua vasten. Puistossa olevan rakennuksen takaa kuului puheensorinaa. Mieleen hiipi ajatus, että jos sieltä joku tulee, kun kuulee ihan voihkimista.
Kyseessä ei ole kiinnijäämisen pelko, vaan mieluumminkin se, että joku tulee katselemaan ja kiihottuu. Tai jotain.. en tiedä. Suurin asia kuitenkin on se, että halusin Nereidiä valtavasti, ja kotiimme ei voinut mennä tässä mielentilassa, sillä lasten kuullen emme pane. Siitä olin varma, että paneskelumme äänet ihan varmasti kuului aika kauas, koska oli aivan hiljaista. Joku saattoi hyvinkin seurata puuhiamme kerrostalojen ikkunoista. Ja kun oli lämmin keli, niin ikkunoita näyttiolevan aukikin.
Pantiin siinä penkillä varmaan 20 minuuttia. Kunnes humalaiseen päähäni pälkähti, että haluaisin panne nereidiä seinää vasten seisoviltaan. Lopetin, ja sanoin, että mennäänpä tuonne rakennuksen luo.

Puistomökin seinää vasten.
Tiedän, että nereidi saa orgasmin helposti, kun panen häntä edestäpäin pystyasennossa. Mieltäni kiihotti ajatus, että voisin panna Nereidin ihan muihin maailmoihin. Kävelimme puistorakennuksen luo. Toiselta puolelta ei kuulunut ääniä juuri nyt. Painoin Nereidin rakennusta vasten, suutelin ja puristelin rintoja. Avasin Nereidin housut ja omani. Työnsin kaluni kosteaan jalkoväliin ja aloin panemaan. Nereidi voihki äänekkäästi ja tunsin hänen pillunsa puristavan kaluani hyvin voimakkaasti. Mutta sitten, on pakko sanoa, loppui kunto jaloista. Asento oli sen verran hankala, koska Nereidillä oli housut, eikä hän voinut levittää jalkojaan kunnolla. Oli pakko lopettaa.
Kuin itseän kiusaten oli pakko kävellä tuon mökin etupuolelta, ja nähdä, oliko siellä ketään. Ei ollut. Jossain kauempana pusikossa joku narkkari kolisteli pullojaan, Kävelimme siitä sitten pois käsi kädessä. hihi. :)

Kerta vielä penkillä.
Suuntasimme kotiin, ja menimme sen poiston penkin ohi. Penkki jotenkin houkutti, se toisi olla Nereidin idea mennä vielä penkille. Nostin hänen topin ylös, ja kaivoin rinnat esiin. imin nännejä, suutelin nereidin huulia, ja samalla sormeni oli hänen pillussaan. Hän oli kuin tarjottimella siinä, ja näkymä oli todella kiihottava. Nain Nereidiä myös suuhun.

Sitten lähdimme kohti kotia. Nereidin rintaliivit jäi rintojen alle myttyyn, ja hänen nännit oli ulkona pitsisen topin rei´istä. Aika todellakin hot. Musta isoreikäinen pitsi, josta tulee ulos kovat ja isot nännit. Kävellessämme suutelin muutaman kerran noita niin kiihotavia nännejä, sormiani en voinut pitää erossa noista kovinkaan kauaa. Oli todella hiljaista, kello oli varmaankin 4 tai 5 tai  aamuyöstä.

Fantasiaa takaapäin kotona.
Kotiin päästyämme piti hieman syödäkin, ja sitten nukkumaan. Paitsi että ei. Tilanne oli niin kuuma, että jo yksi suudelma ja pieni hipaisu sai aikaan kiinottumisen, meillä kummallakin. Nereidi halusi , että panen häntä takaa sängyssä. Ja minä panin. tuntui taivaalliselta. Hitaasti ja hiljaa ettei kuuluisi ääniä. Nereidin pillu litisi aivan märkänä.
Nereidi siinä huohotti ja kysyi, että mitä olisi tapahtunut, jos joku olisi tullut siinä puistossa tai porttikongissa katselemaan puuhiamme, kun sä nait mua takaa?
-Vastasin, että olisin katsonut, mitä mies aikoo. Jos mies olisi ollut ok, olisin vinkannut hänet lähemmäksi, tai varmaan hän olisikin tullut ilman vinkkamaistakin.
-Oih, sanoi nereidi.
Jatkoin: Se mies tulisi siihen viereen, ja koskettaisi sun rintoja. Puristaisi kädellä.
-Oih..
-Sitten sä kokeilisit sen miehen huosujen päältä, ja huomaisit, että sillä seisoo ihan vitun lujaa
-Oihh..
-Sitten se mies avais housut, ja työntäisi kovan kyrpänsä sun naaman lähelle, ottaen sun hiuksista kii samalla
-Oijoijoi...
-Sä ottaisit sen suuhun, se alkas panemaan sua suuhun, ja mä panisin sua takaa..
-UUuhhh
-Se puristelis sun persettä. ja hieros sun kovaa klittaa samalla..
--Oijoijoi
-sit mä lopettaisin, ja sanoisin sille miehelle, että sun vuoro, ja se tulee sun taa, työntää kovan kyrvän hitaasti sun sisään. Tunnet, miten sen iso terska liukuu pikku hilja ihan sun pohjaan saakka.
-Oijoijoijoi..
-Sitten sa naisi sua kovaa, ja tuntisit, kun sen kalu paisuu ja se on lähellä orgasmia. Tuntisit kuinka sen kyrpä alkaisi sykkimään ja kuumaa spermaa tulisi sun pilluun.. Mä naisin sua suuhun samalla, ja sä saisit orgasmin..
-Oijoijoijoijoi....

Lopetin hetkeksi tuossa kohdassa, ja leikin hieman tätä vierasta miestä, työnnyin Nereidiin uudelleen. Tunsin Nereidin pillun puristavan joka kerta mun kovaa kyrpää, kun puhuin, mitä tapahtuu, oma orkkuni oli todella lähellä, mutta toisaalta kaukana.. todella euforinen fiilis..

Tämä leikkimme jatkui varmaan tunnin, ja koko ajan panin Nereidiä hitaasti mutta voimakkaasti takaa. Tuntui kuin olisi ollut yksi helevetin pitkä orgasmi. Mutta ilman ejekulaatiota. Fantasiaan liittyi myös kolmas mies, jota hieman näyttelin myös. Aika jännää. Tavallaan ihan uusi kokemus mulle, avoimesti antaa jutun kulkea, ja näytellä rooleja. Ehkä tuli myös sellainen olo, että mähän hoidan kolmen miehen hommat.

Nereidin tisut. :)

Ai niin. Parveke.
Tuossa fantasiapanemisen jälkeen, kun kaikki miehet oli saaneet orgasmin, :) niin Nereidi sanoi, että nai mua tossa parvekkeella. Ja niinhän me mentin parvekkelle. Ensin Nereidi istui tuoliin, ja minä menin hänen kielinenni hänen pillulleen hetkeksi. Nereidi voihki hiljaa ja liikutteli lantiotaan. Nousin ylemmäksi, ja työnsin kaluni pilluun. Olin polvillani lattialla. tuoli oli kuitenkin liian korkea, ja nereidi nousi seisomaan. Hän kumartui ja nojasi kaiteeseen, ja minä menin taakse. Turha lienee selittää mitä sitten tein. Panin. Me olimme kumpikin alasti. Nereidin isot rinnat heilui kiihottavasti, ja hän oli sulkenut silmänsä.
Tässäpä kuva parvekkeestä. Huomaatte kyllä, että mikään ei jäänyt piiloon..


Että sellainen parvekekohtauskin vielä. :) Emme ollet kauaa parvekkeella, sillä aamu oli sen verran valoisa, ja järki sanoi jo jotain.. :)

Yöllä havahduin/heräsin (tai aamuahan se oli) siihen , että sormeni oli Nereidin märässä pillussa ja Nereidin jalat ihan levällään. Kiihotti, ja menin nuolemaan, joskin uni voitti sitten taas, Enkä ollut varma, oliko Nereidi edes hereillä. :)

Että näin.. Kovaa kiimaa ja halua, ja ei yhtään orgasmia. Mutta paljon taivaallista oloa ja kyllä, tälläinen seikkailu sen kuin lähentää parisuhdetta. Hieno kokemus. Nyt panettas ihan reilusti (hieman krapula) mutta lapset..

Känniseksissä on omat kiihottavat puolensa. Tuntuu, että kaikkien estojen pois saaminen vaatii yli 1 promillen alkoholimäärää veressä. heh. Kuvia täytyy ottaa, kun ehtii. Kuvaaminen on kivaa, meistä kummastakin.

T: Meripeikko.











perjantai 25. maaliskuuta 2016

Note to self: ihonhoitoöljy + stay upit = huono yhdistelmä

Naisen itsetuntoa
Minä olen niitä naisia, jotka meikkaavat ja tykkäävät pukeutua. Toki voin vallan hyvin kuljeksia tukka pörröisenä pehmopökät jalassa, kotona tai ystäväkahvittelun merkeissä ja kaupassakin. Mutta kyllä ulkonäköön huomion kiinnittäminen lisää omaa naisellisuuttani. Vaikka sitä ei kukaan huomaisikaan, minä tiedän ja tunnen sen, ja se riittää.

Ennen tätä meidän reissua olin jo naismaiseen tapaan herkutellut vaatesuunnitelmilla ja edellisenä iltana vietin tovin saunaosastolla kaikenmaailman kauneudenhoitorituaalien merkeissä. Kasvo- ja vartalokuorinta, kasvonaamio, hiusnaamio, ihokarvojen poistaminen, pedikyyri ja - hey you name it! Onneksi luonto teki minusta melkoisen karvattoman, nännikarvat tai viikset kuulostaisivat aika maskuliiniselta ja hurjalta.

Nappasin kylppäristä reissuun mukaan sellaisen ylellisentuoksuisen ihonhoitoöljyn. Siitä tulee iholle himmeä hohde, ja sen ihana tuoksu natsaa hajuveteni kanssa. Ajattelin että varmaan tulee naitua ja sen myötä käytyä suihkussa tämän tästä, tämä öljy olisi kivasti kosteuttavakin.

(Tähän kohtaan sellainen tietovisailujen vääristä vastauksista tuttu nasaalituuttaus ööööööö).

Olin pukeutunut tiukkaan paitaan, lyhyeen nahkahameeseen, stay up-sukkiin ja korkosaappaisiin. Alla oli pitsiset hepenet alusvaatteina. Oli sellainen kivan kupliva ja naisellinen olo. Jännite oli melkoisen tiukka koko päivän ja tässä postauksessa Meripeikko kertookin mitä kaikkea kivaa tapahtui.

Kovan onnen öljy
Mutta se ei ollut kivaa, kun tosiaan kävin yhden panon jälkeen suihkussa, ja sivelin sitä ihonhoitoöljyä kroppaani, stay upit takaisin (pikkarit olin jättänyt pois) ja suunnattattiin hissillä kohti alakerran baaria. Nimittäin siinä hississä tunsin, miten oikeassa sääressä stay up on kohta stay down. Hississä ei ollut muita, joten yritin nostaa sukkaa takaisin, nuolaisin sormiani jotta saisin pyyhittyä öljyä pois iholtani. Ja bums, hissi oli alhaalla. Kipitin Meripeikon rinnalla baariin ja sujahdin hurjalla kiireellä ensimmäiseen vapaaseen pöytään istumaan. Kuiskasin Meripeikolle etten valitettavasti kykene nyt liikkumaan, sukka valuu kohti nilkkaa. Uuh miten seksikästä - not! Kun Meripeikko tuli baaritiskiltä drinksut mukanaan, pyysin häntä peittämään näkökenttää sen verran, että sain koipi kerrallaan hilutettua ensin saappaan pois, ja sitten stay upit. Potkin sukat sinne jonnekin myttyyn tuolin alle. Saappaat takaisin, drinksut nassuun ja sitten siirryttiinkin takaisin hotellihuoneeseen jatkamaan kiihkeää seksisessiota.
Järjestin kaiketi ravintolan aamusiivojalle ylläripyllärin.

Miehen itsetuntoa
On muuten kiva, että Meripeikolla on itsetuntoa siihen että näin naisenaan voin pukeutua seksikkäästi. Jokaisella miehellä sitä itsetuntoa ei nimittäin ole. Lasteni isän mielestä juuttisäkkikin oli liian tyrkky ja halpamainen. Musta jätesäkki kuului samaan kategoriaan, mutta puolijoukkueteltta oli ihan fine. Heh.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pikku reissumme hipoi fantasiaa


Onpa kuu kiertänyt maata, sitten viime kerrasta, kun tänne on kirjoitettu. :) mutta ei sen väliä. Jännää, kun kevät alkaa tulemaan, seksuaalisuuskin herää ihan eri malliin. Olemme odottaneet mahdollisuutta lähteä kahdestaan, jonnekin pois normaaleista kuvioista. Lapsiperheen normaalia touhua.. 

Elikkäs menimme toiseen kaupunkiin, minulla oli pieni työreissu. Otettiin siinä jo iltapäivällä yhdet kuohuviinit. Ilmassa alkoi väreilemään mukavasti. Nereidillä oli ollut kuukautiset juuri, ja seksissä oli pieni tauko. Työkokousta kesti aika pitkään, Minulla oli kamera siinä mukana, ja sihtailin Nereidin reisiin kuvakulmia siinä tylsistyneenä. 
Kohta kävin kuiskaamassa Nereidille, että lähetään ottamaan yhdet kuoharit tonne hotellin aulaan. Menin edellä, Nereidi poistui kohta ja tuli perässä. 

Nopeat..
Nappasimme aulassa yhdet, ja menimme huoneeseen. Kiihko nousi heti. Nereidillä oli lyhyt hame ja stayupit. Nereidi kaatui sängylle selälleen, ja vedin hameen alta alushousut pois. Kovin kätevät tuollaiset stayupit ja hame. Painauduin häntä vasten, suutelin ja samalla avasin farkkujeni napit sekä potkin housut pois jalasta. Kova kyrpäni löysi heti tiensä hameen alle, ja siitä Nereidin märkään pilluun ilman mitään sen kummempia esileikkejä. Sisään työntyessä Nereidi voihki jo kuuluvasti ja pillu tuntui kuumalta ja kiimaiselta. Ah.. 

Panimme siinä pikaisesti, tai meni siinä varmaan yli puoli tuntia kuitenkin. Nereidi hieman meikkasi, minä pyyhin hikkeä ohimoilta, ja palasimme palaveriin. Joskin vessassa ennen lähtöä meinasin työntyä Nereidiin takaapäin, oli vaan niin hiton kiihottavan näköinen siinä peiliin kumartuneena.. Hieman oli kyllä palaverissa keskittymisvaikeuksia, mutta ei siellä mitään tärkeää ollutkaan tarjolla. 

Nereidi. Ja jotenkin mua 
kiihottaa myös hieman sekaisin olevat vaaleat hiukset..

Takaisin palaveriin.
Oltiin palaverissa varmaan puolisen tuntia vielä. Seisoskeltiin sivummalla, ja puristelin Nereidin peppua siinä toisinaan. Huomattiin samalla, että hotellissa on yleinen tupakkahuone ylemmässä kerroksessa, jossa kävimme röökillä, kun ulkona oli aika paska keli. Päätettiin kuitenkin lähteä ulos syömään. 
Itse syöminen sujuin ilman sen kummempaa kiihkoa, sillä porukassa oli henkilöitä, joille ei oikein voinut näyttää seksuaalista virittyneisyyttämme välillämme. Ruokailun jälkeen kävimme ostamassa pullon viiniä ja pari bisseä hotellille. Ennen huoneeseen menoa kävimme kuitenkin ottamassa muutamat aulassa.

Viiniä huoneessa
Pääsimme huoneeseen. Suutelimme. Avasimme viinin, ja vessasta löytyi pari lasia. Makoiltiin sängyllä, juteltiin kaikenlaista viinin maistuessa. Siirsin käteni ja kohta kieleni Nereidin hameen alle. Alushousut oli ilmestynyt sinne uudelleen, ja minua huvitti, kun heitin ne taas huoneen nurkkaan. Nuolin Nereidin pillun huulia, pyörittelin kieltä kovan klitoriksen ympärillä, hieman kiusoitellen. Nereidi voihki ja kiemurteli. Lopetin, ja sanoin, että mennään tupakalle.
Hissillä siitä sit kerrosta ylemmäksi, ja sinne löytämäämme tupakkahuoneeseen. Otimme oluen mukaan. Tupakkahuoneessa oli joku tyyppi, joka lähti pois. Tupakoitiin muutamat, suudeltiin ja puhuttiin niitä-näitä, välillä sormeni oli nereidin hameen alla, koska siellä ei ollut alushousuja ollenkaan. Kaluni pullisteli housuissa kiihkoissaan. Röökikoppissa oli isot ikkunat hotellin käytävälle.
Palattiin siit sitten huoneeseen ja kävimme suihkussa. Viini alkoi nousta sopivasti päähän. Nereidin ollessa suihkussa otin hänen hiuksista kiinni, ja painoin pään kaluani kohti. Panin hetken häntä suuhun, ja se tuntui todella hyvälle. Hieman määrätietoisesti. Tässä suuseksissä kun on 2 modea mielestäni, voin olla passiivinen saaja, tai sitten aktiivinen panija. Kumpikin tuntuu aivan erilaiselle.
Nereidi kuivaili itsensä, ja tuli sängylle. Menin kielineni ja sormineni jalkoväliin, ja nuolin Nereidille pikkuhiljaa nautiskellen orgasmin. Se on aina yhtä kiihottavaa, tuottaa kumppanilleen hyvä orkku.

Pane mua, mieheni.

Nereidin kiemurrellessa orgasmissaan, työnsin todella kumissaan olevan kaluni hänen sisään, ja panin aika kovaa. Nereidi huusi, ja oma kroppanikin oli tulessa. Lopetin, ja annoin orastavan orkun taas tulla, sellaisen pikkuorkun, mutta ilman ejekulaatiota. Kaaduin Nereidin viereen sängylle, otin viiniä. Nereidin hengitys tasaantui pikkuhiljaa, ja tarjoilin hänellekin. Sanoin, että haluun naida sua siellä tupakkahuoneessa.

Takaapäin röökikopissa
Vaatteet takaisin päälle, huikat viiniä, olut mukaan ja hissillä ylös. Röökikopissa ei ollut ketään, ja jo enne kuin ensimmäinen tupakka oli puolessa välissä, olin nostanut Nereidin hameen ylös, ja aivan avoimesti sormetin ja suutelin häntä. Kaksi sormea sisällä ja kämmen osuu sopivasti klitorikseen. Nereidi nojasi taakepäin baaritiskimäiseen rakennelmaan korkosaapaineen ja huohotti kuuluvasti silmät suljettuina, pää vääntyneenä taaksepäin. Näky ja tunnelma oli todella kiihottava. Jos joku olisi nyt kävellyt käytävää, hän olisi nähnyt ihan suoraan puuhamme. Röökikoppi oli kuin akvaario, valoineen.

Tupakointi oli unohtunut, röökit olivat palaneet loppuun tuhkakuppien laidalla. huomasin tämän, kun laskeuduin alemmaksi, ja aloin nuolemaan Nereidin klitorista. Nereidi levitti jalkojaan. Ilmeisesti Nereidillä alkoi orgasmi lähestymään, koska hän otti hiuksistani kiinni, ja nosti minut ylös. "Pane mua, pane mua takaa."

Nereidi nojasi nurkkaan, kädet seinällä ja odotti. Sain farkut auki, ja työnsin hitaasti kyrpäni nereidin todella märkään pilluun. Nereidi voihki estottomasti ääneen. Syrjäsilmällä katselin, tuleeko kukaan. Ajatus kävi mielessä, että mitähän teen, jos joku tulee. Mitähän selitän.. heh. Näyttelen varmaan humalaista.. "ai sori, me vissiin ollaan väärässä paikassa, älä anna meidän häiritä.." Nereidin kroppa näytti todella kiihottavalle siinä takaa pannessa, lyhyt nahkahame ylösnostettuna.

Suihin.
Lopetin, ja survoin vaivoin kaluni farkkuihini. Se oli pakko sijoitella sinne, kääntää ensin sivusuuntaan, ja koittaa sit saada alas housuihin, koska se olisi halunnut osoittaa kohti kattoa. Ongelma tämäkin. Nereidi läähätti yhä edelleen nurkassa seinää vasten jalat levällään. Tyonsin sormet muutamankerran häneen, ja sitten vetäisin hameen alas. Imeskelin sormistani nereidin liukkautta, käänsin hänet, suutelin ja sanoin, että lähdetään huoneeseen panemaan.  Poltettiin pikaisesti tupakat, ja siinä tupakoitaessa nereidi rassasi kuitenkin farkkuni auki, ja otti minulta suihin. Nojasin baaritiskiin ja nereidi oli polvillaan edessäni. Vastapäätä oleva käytävän ikkuna heijasti kuvan meistä, ja se oli todella kiihottavan näköinen.

Kun astuimme ovesta ulos aika kiireellä, minä olin vielä laittelemassa viimeisä nappeja kiinni kävellessä, kun vastaan tuli n. 35 vuotias mies, joka meni ko. röökikoppiin. Katsoin Nereidiä puoli sekunttia, ilmeemme ei juuri värähtänyt, mutta jännä sähköisku se mies oli. Hississä naurettiin ajoitusta, jos se olisi tullut 10 sekuntia aikaisemmin, olisi joutunut suoraan suusession keskelle. :)

Fantasia.
Käytävällä huoneeseen mentäessä sanoin, että mennäänkö käymään alakerran baarissa. Ilman alushousuja. Kävimme, mutta baari oli täysi kaikenlaista nuorisoa. Palattiin kohta huoneeseen takaisin. Suoraan sänkyyn, ja panemaan. Suuseksiä, panemista, monessa eri asennossa. Jossain vaiheessa olin taas kielineni Nereidin jalkovälissä, ja nereidi sanoi:  -Mitä oisit tehnyt, jos se mies olisi tullut siihen kesken meidän touhujen?
Vastasin, että olisin sanonut jotain ympäripyöreää, pyydellyt anteeksi ja lopettanut panemisen.
Nere: -Mitäs jos se mies olisi jäänyt siihen, ja sinä olisit vaikaka hyväillyt minua?
Minä: -Olisin seurannut miehen reaktioita, jos hän vaikutti kiihottuvan meistä, olisin jatkanut, ja tehnyt avoimemmin.
Nere: -Mitäs sitten?
-Sinä nojaat siihen tiskiin, ja minun käsi on haaroissasi. Minulla on kaksi sormea sisälläsi, ja runkkaan sinua hitaasti. Se mies katsoo, ja näen, että hän kiihottuu. Hänen housut alkaa pullottamaan. Vinkkaan miehelle, että tulee lähemmäksi.
Nere: Oih. Mitä sitten? (Nereidi oli siis selällän sängyssä, ja nuolin häntä, ja runkkasin sormilla kevyesti samalla)
Minä: -laittaisin sen miehen käden sun pillulle, ja tulisin suutelemaan sua. Se jatkais sun pillun hyväilyä.
Nere: Oiih. Mitä sitten?
Minä: Sun käsi menis sen housuille, tuntisit, että sen kyrpä on ihan kovana. Se avais vetoketjun, ja sä runkkaisit sitä. Minä panisin sua suuhun samalla. Halusin, että imet mun kyrpää. Kerro sä, mitä sitten
Nereidi: Oijoih, Sitten se mies panis mua, silleen että sä panet mua suuhun samalla.
(Nereidin hengitys oli katkonaista, minä runkkasin sormillä Neren pillua ja välillä nuolin.. Nereidi ejekuloi tässä kohtaa, ja se oli todella kiihottavaa. Olin aivan kuumissani.
Minä: joo se panis, mä sanoisin sille, että vaihdetaa osia. ja mä panisin sua, ja se mies panis sua suuhun.
Tässä kohtaa ei enää pystynyt keskustelemaan. Nereidi vääntelehti ja huohottii, ja minä halusin panna niin perkeleesti tuota kiihkeää naistani. Ja mehän pantiin. Toivottavasti hotellissa on hyvät äänieristeet, jossain vaiheessa mietin, sillä meistä lähti varmaan aika paljon melua. :)
Kuvaa mua takaa..

Jossain välissä oli pieni tauko, ja Nereidi oli peppu pystyssä sängyllä sormeillen itseään. Hän heitti kameran mulle: Kuvaa mua. ja mä kuvasin. Kuvaaminen on kiihottavaa meistä kummastakin. Huvitti, kun viinipäissään räplää salama-asetuksi, ja samalla panettaa ihan helekatisti..
Panimme vielä takaapäin pikku kuvausten jälkeen. Ja siihen sitten tuli uni, ehkäpä kolmen-neljän aikaan aamuyöstä. Aivan puhkipantuna, saaneena, miten vaan sen nyt sitten kuvaileekaan.

Aamupalalle..
Herättiin siin 5 tunnin unien jälkeen, ja mitäpä muutakaan, pikkudarrassa lähti heti seksit käyntiin. Nereidi sanoi, että pitää mennä vessaan kuselle, mut sitten unohti koko tarpeen. :)  Ehdittiin onneksi aamupalalle. Sen jälkeen tapasin yhden työtyypin, puhuin työasiaa puolisen tuntia. Palasin huoneellemme, ja Nereidi keikisteli vessassa peilille, oli meikkaamassa. Jostain syystä kävi taas niin, että olimme sängyssä hetken kuluttua... :) Sitten pitikin luovuttaa hotellihuone, joskin hieman myöhässä...


Periaatteessa minulle julkisella paikalla seksittely ei tuo lisää fiilistä suoranaisesti, mutta ihan kivaa se kuitenkin on. Fantasian puhuminen oli jännä kokemus, ja se kiihotti selkeästi Nereidiä. Tämä reissu oli kyllä taas ihan omaa luokkaansa. Pitkäaikainen jatkuva kiihko, joka jatkuu vieläkin, vaikka on jo maanantai. Nereidi kertonee omia fiiliksiään jossian vaiheessa.

Alkoholin osuus..
Ei ehkä selvinpäin olisi menty noin pitkälle röökikopissa, ja ehkä fantasian puhuminen olisi saattanut jäädä seksin aikana, no en tiedä. Ehkä. Mutta kyllä se alkoholi vapauttaa vaan aika paljon, vaikka me ei kyllä tunneta olevamme estyneitä seksin saralla.

Käsi ja Nereidi.

Vielä yksi kuva, kun näitä nyt tuli otettua. Juuri ennen lähtöä hotellista. Mä en vaan voinut vastustaa..