sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Miehen orgasm(e)ista..

Koitin etsiä kuvauksia miehen orkusta. Mutta löysin aika vähän mitään, miltä se oikein tuntuu. Niin korvien välissä kuin kropassakin.

Aikansa kun mulkkua hinkkaa, niin se orkku sieltä tulee. Täh? Niin, valitettavasti joillakin on tälläinen käsitys. Ihan kuin mies olisi jokin kone. Orkku kuitenkin on kyllä hyvin kiinni korvien välistä, kuten naisetkin omasta O:staan puhuvat.

Kieppuminen
Ajattelu on pakko laajentaa orgasmin ympärille. Parasta on se orkun lähellä kieppuminen: Panee, ja kun alkaa tuntemaan orkun olevan lähellä, niin lopettaa, tai hiljentää ihan tosi paljon. Pieni tauko, vaikka asennon vaihto, tai paikallaan 5 sekunttia, ja taas voi panna lisää. Homma menee niin, että kun ensimmäisen kerran on reunalla, niin lopettaa. Sitten taas uudelleen siihen ihan rajalle.. ja taas lopettaa. Ja taas.. Hetken kuluttua huomaa, että hyvän olon fiilis näissä "panojaksoissa" kestää pidempään. Orgasmi onkin kauempana, vaikka tuntuu  hyvälle.  Tätä olen joskun aikoinani tehnyt ihan itsetyydyttämällä. Siinä orkun lähistöllä voi kieppua vaikka tunnin. :)

Joskus siis pitkittäminen saa orgasmin tuntumaan todella voimakkaalta. Häviää todellakin ajan- ja paikantaju hetkeksi. Tuntuu, kuin jollain tapaa sulautuisi Nereidiin. Mutta yhtä voimakas orkku saattaa olla vaikka ihan pikapanoissakin, jos pohjalla on kovasti kiihotusta. 

Itsetyydytyksen yhteydessä mielikuvat ovat todella suuri kiihoke. Tai sitten pornon katselu netistä, joskin sekin on tavallaan kumppaniin liittyvää: Muistelen kiihkeitä hetkiä Nereidin kanssa. Ja kyllä parhaan kiihotuksen saan meidän itse kuvaamista kuvista ja pienistä videoklipeistä. :)

Orgasmi ilman siemensyöksyä?
Saako mies monta orgasmia vaikka minuutin välein peräkkäin? Tavallaan niinkin voi käydä. Jos mietin omia tuntemuksia, niin juuri kun olen tulossa, ja lopetan, niin kyllä se vastaa pientä orgasmia, varsinkin jos siihen tunteeseen heittäytyy. Kaluni sykkii, tuntuu ihan helvetin hyvälle, mutta spermaa ei purkaudu. Toisinaan joutuu keskittymään sperman pidättelemiseen niin paljon, että pikkuorkku jää taustalle. mutta juuri sopivasti lopetettuna sitä fiilistä voi kutsua pieneksi orgasmiksi. Joskus käy jopa niin, että kaluni saattaa veltostua ja olo on kuin olisi tullut isomminkin, purkautuminen siirtyy tosi kauas. Siitä sitten pitää vaan jatkaa, ja tavoitella uudelleen se kasvava hyvänolon tunne.

Kuvailen orkkua ja kiihottuneisuutta jotenkin miesmäisesti kaaviolla. (hieman huvittaa.. :)
Jos kyseessä on pikeinen sessio, niin homma loppuu tuohon ensimmäiseen huippuun. Punainen "Orkkukäyrä" alaslaskuineen tulee siis heti. Orkku ja fiilis voi olla hyvinkin intensiivinen ja tyydyttävä. Kuvaan piirretty pitkä vaakaviiva on se raja, jonka yli mentyä alkaa selkeät orgasmin reaktiot: Kalu sykkii, hyvän olon tunne ulottuu koko lantion alueelle, aika ja paikka hämärtyy, jne. 
Ja kun vaan muistaa hiljentää, jotta ei ylitä tasoa, josta paluuta enään ei ole, niin pystyy nautiskelemaan todella pitkään. Itseasiassa monesti seuraavien huippujen välit vaan pitenee, ja tuntuu todella hyvälle.Erektio on kova siihen saakka, kunnes menee tuon "ei paluuta" tason yli. 

Se on oikeastaan sekunttipeliä, jopa allekin. Kun on ihan "ei paluuta" viivan rajalla, yksikin työntä tai liike saataa aloittaa ejekulaation. Mutta sitten kun päättää ja haluaa mennä viivan yli, niin siitä onkin vielä matkaa jopa monta kymmentä sekunttia rajua panoa itse ejekulaatio-orgasmiin. Jos homma loppu jostain syystä, vaikka ulkoisen häiriön takia, juuri tuon "ei paluuta" viivan ylityksen jälkeen niin jää aika tyhjä olo. Ejekuloi, mutta jotain tosi isoa puuttuu. Saattaa jäädä oudosti jopa kiima päälle, vaikka munat on sitä mieltä, että johan tässä tultiin. 

Keskeytetty yhdyntä jatkaa jotenkin orkkua, josta olen oppinut nauttimaan. Lisäksi joinakin kertoina se ei tuo sellaista lopullista tyydytystä, vaan halua jää. Tämä lienee ihan biologiankin sääntöjä: Siittiöt ei menneet oikeaan paikkaan, joten uusintakierroksia tarvitaan, ja se on kyllä kivaa. Siis yleensä sellainen nopea pikapano aiheuttaa kyllä hyvän tyydytyksen ja orkun, eli ei tee mieli heti uudestaan, mutta sen verran olen koukussa tuohon seksuaaliseen mielihyvään, että pitkitetty paneskelu monine huippuineen on ihan parasta. :)

Hitaasti hidastaen
Erittäin mukavaa on joskus sekin, että hidastaa panemista (siis voi olla ihan itsetyydytystäkin, ehkä jopa helpompaakin runkkaillessa) tasaisesti orkun lähestyessä. Vaakaviivan yli on jo menty, mutta hyvin loivassa kulmassa, ja se "ei paluuta" raja on ihan muutaman hipaisun päässä. Eli tavallaan ei olekaan erillisiä pikkuorkkuja, vaan yksi pitkä mielihyvän vaihe. Sitäkin voi jatkaa kymmeniä minuutteja. Runkatessa ensin nopeasti, ja sitten hidastaa ja hidastaa.. Mitä paremmalle tuntuu, sitä hitaammin pitää runkata. Lopuksi tilanne on siis se, että ei voi liikuttaa kättään kivikovasti seisovassa ja sykkivässä kullisa ollenkaan, koska muuten tulee. Nereidin kanssa tämä hidastaminen on hieman vaikeaa, sillä vaikka itse on ihan paikallaan, niin tuo kiihkeä nainen kiemurtelee ja hänen pillu puristelee ja sykkii tuossa vaiheessa niin, jotta paluuta ei ole...

Miltä se orgasmi sitten tuntuu?
Se Vaihtelee. Se on parhaimmillaan sähköinen myrsky aivoissa ja itsensä menettäminen. Ehkä kuin olisi euforinen urheilusuoritus kaikkineen endorfiineineen sellaisessa ruusun punaisessa kovassa kännissä, jossa käpertyy itseensä jonkin hyvän biisin kera, jota ei edes muista.. Hah, mikä vertaus. :)  
Ehkä parhaita ja intensiivisimpiä orgasmeja on sellaiset, jolloin on jotenkin suuri läheinen ja sexuaalinen tunnelataus jo aikaisemmin ilmassa. Siihen ei riitä pelkkä seksuaalinen halu, vaan jokin jännä tunne. Sellainen, että arvostan kumppaniani, ja hän haluaa minua. Sekä tasa-arvoisuus ja avoimuus. Lisäksi suhteen pitää olla tasapainossa, kaksi aikuista leikkii luottamuksella. Rakkaushan se siinä siis on. :). Jollain lailla haavoittuvuuskin. Vaikka riitelyn jälkeenkin saattaa olla hyvin intensiivinen himo ja halu, josta sitten orgasmi. Fyysisesti 
Eli kyllä se hyvä orkku asuu korvien välissä. Nereidin kiihottuneisuus, painautuminen ihoa vasten, nännien imeminen orgasmin tullessa.. Viime kerta tule mieleen, kun Nereidi ratsasti päälläni, ja sai orgasmin. Tästä lähti vyorymään omani "paluuta ei ole" viivan ylitys, imin Nereidin nännejä,  käteni puristi hänen lantiotaan ja persettään, aika ja paikka hukkuu, on vain Nereidin tuoksu, tunne, äänet, märkyys.. ja kuin koko vartaloni olisi yhtä kovaa kyrpää ja hekumaa Nereidin alla.. Ja sitten tulen. Palleissa ja lantiossa oleva paine purkautuu sykkien päällä kiemurtelevan Nereidin sisälle. 10 sekunttia.. ja palaan hengästyneenä tähän maailmaan.. Näen seksikkäät vaaleat hiukset avatessa silmiäni. Kyrpäni sykkiii vielä Nereidin sisällä, ja hänen pillunsa vastaa: Sykäyksen jälkeen tunnen puristuksen kyrvässäni. Vartaloni saa vielä tahattomia nykäyksiä. Hengitys tuntuu raskaalta ja olo on märkä ja raukea. Tähän hetkeen en halua mitään häiriötä mielellään, haluan vain nauttia läheisyydestä, ja tuntea kuinka hengityksemme tasaantuu.

Noin. Siinä kuvailut.

Hallitsematon minä ja monta ejekulaatiota
Sitten se, että mites kun haluaa monta kertaa peräkkäin, ihan sellaisen ejekulaatio-orgasmin. Nuo pikkuorkut kaavioineen perustuu itsensä hallitsemiseen pitkältikin. Ja sitten tulee, kun antaa luvan. Mutta jos syttyykin uudelleen sen tulemisen jälkeen.. Joinakin kertoina, kun on häiriötöntä aikaa ja sopiva fiilis, ei väsytä. Tai sitten pieni krapulakin (krapulaseksistä vois muuten kirjoittaa oman tekstin :) niin sitä vaan haluaa lisää. Se menee jotenkin niin, että vaikka minä olen saanut sen ison O:n ja makaan rättipoikki Nereidin vieressä, ja hyväilen häntä sellaisella "love U" kosketuksilla. Sitten käteni ajautuukin hänen turvonneille ja liukkaille pillunhuulille, ja huomaan, että Nereidistä kosketukseni tuntuu hyvälle. (Nainen kun voi saada niitä orkkuja useammin peräkkäin)
Hieron hänen klitorista, ja huomaan, että hän on ihan kuumana vieläkin, tai siis syttyi salaman nopeasti uudelleen kovaan kiimaan, niin kyllä siinä käy niin, että itsekin alan haluamaan, ja kyrpäni seisoo taas uudelleen. Mielikuvat äskeisestä kiimasta täyttää pääni, saatan työntyä kovinkin nopeasti Nereidin sisään, ja tavallaan jatkaa siitä, mihin äskeinen sessio päättyi. Eli sain orkun, ja muutaman minuutin täysin tyydyttynyt olo ilman erektiota.. Ja taas mennään. Joskin saattaa käydä niin, että erektio hieman hyytyy, jos paukuttaa ihan täysillä, sillä fyysinen kunto aiheuttaa omat rajansa. Mutta se kiima ja kiihko.. tuoksut, äänet, kaikki vie mennessään. Jos ei jaksa tai jotenkin vaan lopahtaa, niin antaa lopahtaa. Ja juuri kun tämän lopahtamisen sallii itselleen, niin kiihko tuleekin uudelleen. Suorittaminen hajottaa kaiken nautinnon. Hetken makailee vierekäin, silittelee ja suutelee ja uudelleen vaan panemaan, kun kiihko nousee ja kroppa jaksaa. :) 

Täytyy sanoa, että aikaisemmissa suhteissa en ole kuvitellutkaan pystyväni laukeamaan reilusti vaikka 4 kertaa päivässä. Enkä ole kuvitellut, että pystyisin tai haluaisin panna joka päivä. Sillä seksiä meillä on yhä edelleen ainakin 20 kertaa kuukaudessa, sillä kuukautiset Nereidillä kestää viikon verran, ja silloin pääsääntöisesti emme harrasta muuta kuin läheisyyttä. Se on se luottamus ja avoimuus, sekä seksikäs kumppani. :) 

Kuvia ei valitettavasti ole enempää, kun ei ole keretty kuvailemaan. Pieni muisto kesältä kuitenkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti